Osakesijoittaminen

Coca Cola, KO aristokraattien aatelia

Kohtuullinen tulos ja kurssikin mukavassa nousussa. Kuluvalle vuodelle pientä tulosparannusta odotettavissa. Uusia Coke Plus Coffee tuotteita ei taida vielä Suomesta saada. Mitä näkemyksiä Cokiksen pidemmän aikavälin (5-10v) potentiaalista?

2 tykkäystä

Aristokraatti toki, mutta melko maltillinenhan se Coca-Colan osinko on suomalaisittain. Massiivinen bränditalo, joka vaalii perinteitä innovoiden samalla uutta. Osake tänään ATH-lukemissa. Eiköhän Coca-Cola porskuta tasaisen vahvasti jatkossakin. Viimeisimmät 40 vuotta on Pembertonin eliksiiri käynyt kaupaksi siihen tahtiin, että osakkeen arvo on keskimäärin noin kolminkertaistunut kunkin kymmenvuotisjakson aikana.

ATH tänään myös toiselle vahvalle bränditalolle, Mondelezille.

Kyllähän Coca Colalla on hyvä tulevaisuus edessä, kun nyt astuvat alkoholi businekseen mukaan. Eipä ole tullut tietoa miten noi testimyynnit ovat menneet. Niitä odotellessa.

Miltäs Coca Colan koronanjälkeinen tulevaisuus näyttää? Kurssiin on hinnoiteltu jo aika kovaakin kurmootusta (-27% / 3kk) ja KO on lyhyessä ajassa pudonnut indeksien ja PepsiCon kyydistä. Ilmeisesti leffateatteri/pikaravintola yms. myynnin lasku sattuu kokikseen pahemmin kun laajemman tuoteportfolion Pepsiin, joskin Q1 osui vielä hyvin maaliin, ja pelot kohdistuu nyt Q2 tulokseen. Pitkällä aikavälillä kurssista kuitenkin tuntuisi löytyvän väkisinkin liioiteltua aliarvostusta.

Sikäli kun KO pystyy edellen säilyttämään osinkokuninkaan viitan, tämän hetken hinalla poimisi 3,75% kasvavan osinkotuoton (vrt. PepsiCo 3,07%). Osingonjakosuhteen pitäminen alle 100% vaikuttaisi olevan edelleen mahdollista, ainakin vuoden 2019 ja viimeisimmän kvartaalin perusteella: Q1/2020 EPS nousi $0.64 (vertailukelp. $0.51), mikä on jo 39% (31%) nykyhetken osingosta ($1.64). Itse tosin koen skeptisyyttä kokiksen kykyyn kasvattaa osinkoa loputtomiin, osinkokuninkaan tittelin menettäminen epäilemättä näkyisi osakkeen arvostuksenkin laskemisena, eikä nykyinen osingonjakosuhde ilman kurssinousua tyydytä tyypillistä 7% tuottotavoitetta. Kysymys sitten onkin milloin tuo piste tulee vastaan, jos tietäisi varmasti sanoa ettei vielä vuosikymmeniin niin omissa ostohousuissa alkaisi olla vipinää. Voisikohan mainittu alkoholiliiketoiminta ehkä vahvistaa näitä näkymiä?

7 tykkäystä

Hienoisena kokiksen ystävänä olen ruohonjuuritasolla huomannut, että en oikeasti muista milloin olen ravintolassa ollessani viimeksi kokiksen saanut pöytään tilatessasi coca-colaa (se oli sitä aikaa kun sai vielä liikkua ulkona). Aina on tarjottu Pepsiä, koska talolla ei ole kokista valikoimassa, koska hinta. Hyvin erikoista, onko kukaan laittanut merkille samaa? Tuskin tällä suurta merkitystä osakkeelle on isossa kuvassa, ellei ilmiö ole sitten aivan globaalilla tasolla :smiley: Kaupassa jos limsaa satun harvoin ostaan, se on yleensä coca-colaa, ei ikinä pirkka kolaa. Brändin rakentaminen rajulla mainonnalla ja esilläolemisella sekä mielikuvan luominen päätuotteesta on kyllä minuun tehnyt jonkinlaisen vaikutuksen :F Osaketta en omista.

En kyllä tiedä tuosta arvostuksen korjaantumisesta jos osinkoaristokraatin tittelistä luovutaan. Ei pitäisi ainakaan käypään arvoon vaikuttaa se itse titteli tai sen menettäminen. Kaikki on toki mahdollista, nostihan OP:kin Sammon osakesuosituslistaan sen jälkeen, kun Sampo julistettiin rapakon tämän puolisen standardeilla osinkoaristokraatiksi. Op on tainnut ymmärtää hieman jotain väärin, sijoittajanhan kannattaisi löytää se yhtiö salkkuun ennen sitä vuosien osinkoputkea.

1 tykkäys

Moi foorumilaiset.

Mitäs olette mieltä kokiksesta?
Jos fiksuja perusteltuja mielipiteitä tulee, niin tervetulleita :slight_smile:

Itse olen ostellut KO:ta jenkki-salkkuuni pikku hiljaa tipottain koronakevään ja nyt alkukesän osaltaan pehmentämään ko. salkun riskiä.

Yhtiö on maksanut 57v kasvavaa osinkoa ja päivän kurssilla kuitenkin huitelee 3,6% paremmalla puolella. Mielestäni tuossa on nätti bondiosake epävarmoihin aikoihin.

2 tykkäystä

Olen hieman kummastellut sitä, että tämä nätti bondiosake ei ole toipunut koronasta. Toisaalta Coca-Colan tutut ja turvalliset osingot kilahtavat jälleen tilille toissapäivänä, joten ei parane valittaa. Ja onhan siellä Ameriikassa toki muitakin consumer defensive -yhtiöitä, jotka kärsivät edelleen samasta taudista.

2 tykkäystä

Kiitos.

Joo, tokihan kokistakin on kritisoitu, että se on nousevan osinkopolitiikkansa ‘vanki’.
Aika kuitenkin näyttää mihin yhtiö taipuu ja laajentaa lonkeroitaan.

KO on laajentunut kahviin viimeaikoina.ns.“kuumiin juomiin”. Kokiksen brändi tunnettavuus on oma ‘vallihautansa’ eikä sitä voida horjuttaa noin vain.

Terveystrendin vuoksi, limonaadia ja muita sokerijuomia juodaan vähemmän, nyt koronan vuoksi ravintolat kiinni jne niin niidenkin kulutua sitämyöten hieman pienentynyt.

3 tykkäystä

Cokis on edennyt hienosti veden myynnillä ja minne tahansa maailmassa menee, niin Cokiksen vettä on näkyvimmin myynnissä. Keskiviikkona yhtiö ilmoitti lopettavansa Odwalla-mehujen valmistuksen, kun brändi ei toiminut ja pärjännyt Pepsin Naked sokerimehuille - tuoteportfolioon tehdään jatkuvasti muutoksia ja trendeihin reagoidaan.

Cokista löytyy salkusta.

4 tykkäystä

Itse hyppäsin myös viimein Cokiksen kelkkaan tämän Corona-pyllähdyksen aikana. Itse olen aina ollut henkeen ja vereen Coca-Cola mies, vaikka nykyään tuleekin aika vähän sokerijuomia juotua. Coca-Cola on yksi maailman vahvimmista brändeistä, joten melko turvallisin mielin voi tätä omistaa. Eiköhän tämä pikkuhiljaa palaudu, kun virus saadaan kuriin. Lisäksi toki mukava saada jonkun verran noita dollareitakin valuuttatilille osinkoina.

3 tykkäystä

Uutuus Cokikselta:

2 tykkäystä

Päättivät siellä Atlantassa laittaa liikkeelle toisenkin koepallon eli erään kuuluisan, jo edesmenneen suomalaisen basistin suosikkijuoman, kossuvissyn. Vaan jostain kuuman syystä läträävät siellä Ameriikassa näköjään jotain makuakin kossuvissynsä sekaan.

Tuleva tuote on niin sanottu hard seltzer eli terästetty ja maustettu hiilihapotettu vesi, joka on noussut viime vuosina trendikkäiden juomien joukkoon etenkin Yhdysvalloissa.

Tästäpä idea Iisalmeen: KevytOlo KossuVissy Greippi — Uusi Parempi Maku.

3 tykkäystä

Sama vielä SA

Coca-Cola unveils hard seltzer brand https://seekingalpha.com/news/3597801-coca-cola-unveils-hard-seltzer-brand

Coca-Cola gains as analysts defend long-term upside case https://seekingalpha.com/news/3593662-coca-cola-gains-analysts-defend-long-term-upside-case

Nyt on iha hyvä €/$ kurssi :upside_down_face:

1 tykkäys

Juu, valuuttakurssi on kyllä suosiollinen USA-osakkeiden ostoja ajatellen. Euro on ollut varsin tanakassa nousussa oikeastaan toukokuun puolivälistä lähtien, noin +10 %.

1 tykkäys

KO noussut tänään nätisti.

Olisikohan jo rotaation muutosta ilmassa jenkeissä.

1 tykkäys