Osakesijoittaminen

Compleo charging solutions - saksalaista sähköautolataamista

Avaan ketjun Compleo charging solutionista, joka listautui Saksan Frankfurtin pörssiin 12.10.2020.

Yhtiö keskittyy valmistamaan sähköauton latausasemia julkiseen ja yrityskäyttöön. Yhtiö ei tällä hetkellä siis valmista lainkaan kotikäyttöön tarkoitettuja asemia, eikä sillä tällä hetkellä ole aikeita laajentua siihen suuntaan.

Liiketoimintaan kuuluu latausasemien suunnittelu, tuotanto, asennus, huolto. Tuotevalikoimaan kuuluu sekä AC että DC latausasemat. AC-asemat lataavat sähköauton omaa laturia hyödyntäen (hitaammin), kun taas DC latausasemassa aseman laturi lataa suoraan sähköauton akkua.

Tuotanto ja pääkonttori sijaitsevat Saksassa Dortmundissa.

Yhtiö on perustettu jo vuonna 2009, mutta vasta viimevuosina toiminta on lähtenyt kunnolla kasvuun. Liikevaihto on H1 2020 tuplaantunut vs H1 2019 (14,3 milj vs 7,2milj). Yhtiö ei ole vielä voitokas, mutta suunta kohti parempaa (H1 2020 -28,9€ EPS vs H1 2019 -52,56€ EPS. Yhtiö odottaa eniten DC pikalatausasemien puolella kasvua tulevina vuosina.

Pääosa myynnistä ja liiketoiminnasta tapahtuu saksassa, jonne asemia on asennettu noin 22 000 (10/2020 tilanne). Yhtiökumppanin kautta toimintaa on laajennettu myös loppuvuonna 2020 Sveitsiin, ja nyt vastikään tullut tieto laajentamisesta Itävaltaan.

Alkurallin jälkeen osakkeiden volyymi on hiipunut, ja tänään oli 10% korjausliike alaspäin. Vaikka alalla on kova buumi (mm. Zaptec), ei innostus tähän ole vielä isolla tavalla tarttunut.

21 tykkäystä

Mitä muita sähköauton latausasemiin erikoistuneita (pure-play) yrityksiä on listattuna Euroopan pörsseihin? Verrokkiryhmä olisi hyvä saada arvostuksen haarukointiin.

Kiinnostava aihe. Kempower Suomesta
oli tänään julkisuudessa latausasemien toimittajana. Pörsseissä vastaavia?

Mikä tuon tickeri on?

Fastned Hollannista on sähköautojen latausinfraa Euroopassa rakentava firma. Keskittyy julkisiin pikalatausasemiin kuluttaja-asiakkaiden tai taloyhtiöiden sijaan.

“Our goal is a European network of a 1000 fast charging stations on prime locations, where all electric vehicles can charge with renewable energy from the sun and wind.”

https://fastnedcharging.com/hq/investor-relations/

Ticker: AMS:FAST

Tänään nousussa 10% mikä ihan hyvä huomioiden markkinasentimentti. Ilmeisesti tämän uutisen vauhdittamana?

https://www.bloomberg.com/press-releases/2021-03-16/dgap-news-compleo-receives-major-order-from-major-german-energy-supplier-to-supply-wallboxes-and-ac-charging-stations

Enercityn wallbe yhdistyy compleoon.