Osakesijoittaminen

DIGIA Oyj -ketju

Olet oikeassa - työntekijäpula on varmasti myös iso tekijä. Uskon Climber oston olleen ensisijaisesti tekijöiden ostoa, kun niitä on vaikea saada rekryttyä.

Alihankintaverkostossa on kuitenkin vitsinä se, että saadaan puskuri kysynnän ja tarjonnan välille ilman että siitä joutuu itse maksamaan. IT-konsultit ovat keskimäärin aika arvokkaita ja jokainen pienellä tai nolla laskutuksella on yhtiölle kulu (hiharavistuksena 6-10k€/kk), kun täydellä tai hyvällä laskutusasteella sama konsultti tuo taloon 15-20k€/kk.Pitämällä oman henkilöstön laskutusasteen korkealla ja vastaamalla tämän yli menevään kysyntään verkostollaan ollaan todella terveessä tilanteessa. Samalla mahdollisesti rekryten itse lisää. Jokaisesta alihankkijasta saadaan muutaman kymmentä euroa per tunti välistä ja huonompina aikoina on helppo karsia ensin alihankkijat ennen kuin oma henkilöstö. Alihankkija joka ei laskuta ei myöskään tuota yhtiölle kuluja.

Syklisyyttä on hieman vuoden sisällä, mutta alan oma haaste on hyvin eri pituiset projektit. Muutamasta kuukaudesta useaan vuoteen. Näihin myös omien resurssien jonglööraus on vaikeaa.

8 tykkäystä

Poimintaa OP:n aamukatsauksesta


5 tykkäystä

Minusta Digian tulevaisuus vaikutti ihan suotuisalta. Jokaisen eteenpäin katsovan ohjelmistoyhtiön tulee tässä ajassa panostaa kasvuun ja muutoksiin. Koronan selättämisen jälkeenkään juna ei voi pysähtyä.

5 tykkäystä
2 tykkäystä
4 tykkäystä

Kylläpäs on mukavasti tullut Digia alas. Ennen kuin kukaan pahoittaa mieltään kurssikehityksen kommentoinnista niin kannattaa aina välillä vilkuilla tarkemmin kuka siellä oikein on myymässä. Nordea on myynyt niin sanotusti pää märkänä ja lähes puolittanut osuutensa maaliskuun alussa päivittyneessä listassa. OP toinen merkittävä myyjä, kun taas SEB on ottanut kopin myynneistä. Tänäänkin samat tahot myymässä

Näitä nyt vain kannattaa seurata, koska rahastojen irtautumiset liikuttavat näiden kotimaisten pikkupuljujen kursseja, eikä näihin välttämättä tarvita mitään surkeita fundia taustalle

20 tykkäystä

Palasin tänään itsekin taas Digian omistajaksi. Huipuista on lasketeltu paljon ja arvostus on taas kohtuullinen ja teknisesti alkaa olemaan aika ylimyyty ja tuo MA100 on tukenut nousutrendin aikana hyvin. Eiköhän tämä käännyt kun nuo isot myynnit loppuvat.

22 tykkäystä

Ainakin itselleni odotetusti Inderes muutti myös kantansa → lisää nyt kun kurssi on tullut alas:

13 tykkäystä

Kiitos @Joni_Gronqvist hyvistä kommenteista liittyen huomiseen Q1 raporttiin.
Minua jäi vaivaamaan kommentin viimeinen lause:

Sitaatti

Pandemian yli katsottaessa näemme IT-palvelusektorin ja Digian kysyntäfundamenttien vahvistuvan asiakkaiden digitalisaatioasteen tehdessä tasokorjauksen.

Miten tämä pitäisi tulkita?

2 tykkäystä

Terve :slight_smile:

Ei tuohon kommenttiin mitään suurempaa hokkuspokkusta ole leivottu sisälle, “digiloikkaa” tuossa kuvaan.

Digia-tuloslive tänään kello 14.50 Digia Q1'21 -tuloslive 4.5.2021 noin kello 14.50 | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus. Mukaan vaan jos kiireet sallii! Sektorin viimeinen tulosjulkistaja.

Joni

15 tykkäystä

Digia Oyj liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuu 2021

Digia Oyj

Pörssitiedote

4.5.2021 klo 15.00

Liikevaihto kasvoi 7,6 % ja EBITA-liikevoitto parani 65 %

Tammi-maaliskuu 2021

  • Liikevaihto 39,4 (36,6) miljoonaa euroa, kasvua 7,6 %

  • EBITA-liikevoitto 5,3 (3,2) miljoonaa euroa, kasvua 65,1 %; EBITA-liikevoittomarginaali 13,4 (8,7) % liikevaihdosta

  • Liikevoitto (EBIT) 4,5 (2,7) miljoonaa euroa, kasvua 63,3 %; liikevoittomarginaali (EBIT) 11,3 (7,5) % liikevaihdosta

  • Osakekohtainen tulos 0,13 (0,08) euroa

  • Sijoitetun pääoman tuotto 15,8 (13,8) %

  • Omavaraisuusaste 42,4 (46,2) %

  • Climber International AB:n hankinta

  • Tulosohjeistus vuodelle 2021 ennallaan: Digian liikevaihto kasvaa edellisvuotta nopeammin (5,5 % vuonna 2020) ja EBITA-liikevoittomarginaali on noin 10 %:n tasolla.

Ei tuosta huonoa saa oikein millään. Hyvää tekemistä

14 tykkäystä

Digia ylitti konsensuksen ja Inderesin odotukset. Grönqvist kävi hyvin ja tiivisti läpi Q1:n:

Myöhemmin vielä taitaa olla toimitusjohtana Levorannan haastis. Häneltä vissiin kysytään enemmän sitten noista tulevaisuuden odotuksista. :slightly_smiling_face:

5 tykkäystä

Haastiksesta tuli minulle sellainen mielikuva, että edessä saattaisi olla jonkin sortin yt:t. Henkilöstön saatavuudesta puhuessaan toimari sivusi osaamista ja että kehittävät henkilöstönsä osaamista jatkuvasti, jotta osaaminen olisi sitä, mitä tässä ajassa kysytään. Jokin sivulauseessa jätti mielikuvan, että kaikkien kohdalla näin ei ehkä ole. JOS tulkitsin tuon oikein, voisi ajatella, että myös ohjauksen muutoksetkin olisivat kalenterissa vasta järjestelyiden jälkeen. Mene ja tiedä…

Tjaah, kuuntelin uudelleen, ja ehkä hän viittasikin siihen, että joskus on ihan hyväkin pieni vaihtuvuus, jos osaaminen ei ole tarpeenmukaista. Taidan vetää tämän rivienvälistälukijan nyt tauolle :grin:

3 tykkäystä

OP - Digia Q1-tulos 4.5.2021

2 tykkäystä

Minkäs takia inderes antanu vähennä suosituksen? Yhtiön varovaisten ennusteiden takia?

Eikös nämä suositukset perustu täysin osakkeen nousupotentiaaliin suhteessa tavoitehintaan?

4 tykkäystä

Inderes on antanut viime aikoina vähennä-suosituksia muillekin tulosparantajille.

Ovat varmaan omaksuneet sellaisen linjan yhteisellä päätöksellä. Se on tavallaan ymmärrettävää tässä yleistilanteessa.

2 tykkäystä

Jokaisen raportin lopusta se tieto löytyy:


Screenshot 2021-05-05 at 15.59.27

Tarkemmat osakekohtaiset tiedot löydätte ihan lukemalla sen raportin, siellä sitä näkemystä on useamman sivun edestä perusteltu.

9 tykkäystä

Tämä viesti on liputettu ja on siksi piilotettu väliaikaisesti.

1 tykkäys

Arvostustaso (P/E) on hieman alle pörssin keskitason. Kun nyt pelätään korkojen nostoa, on Digia mielestäni vahvoilla. Toisin on niiden it-yritysten, joiden arvostus perustuu tuleviin isoihin tuottoihin. Ne kun diskontataan tähän päivään korkealla korolla, ei siitä paljon jää.

2 tykkäystä