Suvicin yhden projektin surullisenkuuluisa 5M€ alaskirjaus veti tämän vuoden osalta tuloksen viemäriin. Sen pohjalta en vetäisi kannattavuudesta johtopäätöksiä.
Eli lyhyesti ja karkeasti yhteenvetona
- Yrityksen arvo pörssissä tällä hetkellä n. 30M€
- Kauppahinta suuruusluokkaa tuon verran ja noin puolet toiminnasta myyty
Konsultaatioliikevaihto on pienikatteista, mutta suhteellisen vakaata. Suvic & kumppanit on tuoneet suuren osan tuotosta aiemmin, tuota alaskirjausta lukuunottamatta. Nyt mainittu kyllä, että sielläkin kannattavuus ollut haasteena
Korotetun liikevaihto-ohjeistuksen syynä on Projektihenkilöstö-segmentin kasvanut liikevaihto, kun taas laskeneen liikevoitto-ohjeistuksen syynä on heikentynyt kannattavuus osassa Uusiutuva Energia -segmentin projekteja.
Tuohon toimintaan on nyt kuitenkin enemmän mahdollisuuksia viedä eteenpäin ja tämä mainittukun tiedotteessa
Dovren hallitus tukee kauppaa, sillä se mahdollistaa yhtiölle merkittävän strategisen uusiutumisen sekä tarjoaa taloudelliset edellytykset uudistetun liiketoimintasuunnitelman toteuttamiseen. Dovre tulee käynnistämään strategiatyön yrityksen tulevien tavoitteiden määrittämiseksi viipymättä kaupan loppuunsaattamisen jälkeen. Kaupasta saatavien tulojen tarkemmasta kohdentamisesta päätetään strategiatyön tuloksena, ja toimenpiteet voivat sisältää sijoituksia sekä/tai osingonmaksun yhtiön osakkaille.