Dynacert - Kanadalaista osaamista

Pidetään tässä nyt kuitenkin mielessä, että ennen maaliskuuta ne sinunkin vetylappusi olivat arvoltaan jotain aivan toista, kuin mitä ne ovat nyt.

Tässä osakkeessa sijoitetaan idean puolesta, jossa näkyy potentiaali multibaggeriksi ja toimiessaan tuo laite olisi varsin edullinen hankinta pienemmillekin rekkapuljuille kuluja vähentämään. Tässä sijoitetaan vähän samaan tyyliin kuin sinunkin salkusta löytyvään Nikolaan; mahdollinen tenbagger sillä erolla, että toisella näistä on jo ihan konkreettinen tuote mitä myydä.

4 tykkäystä

Lähinnä yritin saada tuosta keskustelua aikaan, sillä senkin kautta voi oma mielipide muuttua ja alkaa firma kiinnostamaan enemmän. Eikös tämän paikan tarkoituksena ole juuri auttaa muita sijoittajia ja herättää keskustelua osakkeiden ympärillä ? :slight_smile:

Kai se pääpointti on siinä miten kysymyksensä ilmaisee ja ettei jotain firmaa verrata johonkin toiseen lafkaan, varsinkin kun ne ei edes ole toistensa kilpailijoita. Sama kun Kamux ketjussa joku sanoisi ostaneensa vuosi sitten Kamuxia ja sitten joku sanoo että itse ostin vuosi sitten Teslaa että voitko selittää miksi et ostanut mieluummin Teslaa.

2 tykkäystä

Niin, jos olet seurannut tätä ketjua yhtään niin täällä on jo yli tuhat viestiä aiheesta Dynacert, näkemyksiä on puolin ja toisin ja ovat jo herättäneet varsin paljon keskustelua. En oikein tajua mitä yrität edes sanoa.

8 tykkäystä

Minä ymmärrän kyllä @Sijoittaja4 :n pointin mutta kysymys on tietenkin hieman haastava.

Tässä keississä on poikkeuksellisen paljon varoitusmerkkejä alkaen yhtiön tj:n kommunikointitavasta ja toisaalta tiedossa olevasta myynnistä.

Käsitykseni mukaan tätä yhtiötä omistetaan, koska tuotteessa on speksien mukaan selvä potentiaali, eikä mistään ole toistaiseksi saatu tietoa, että tuote ei toimisi. Jos tuote toimii hyvin, on täysin mahdollista edelleen, että se voi lyödä läpi jolloin upsidea on mukavasti.

4 tykkäystä

Itsellä tilanne Dynacertin kanssa ei ole sellainen että sen kanssa “voisi käydä ohraisesti”. Se on salkun pienin omistus noin 3,5% painolla, enkä menetä yöuniani vaikka tuo tippuisi puoleen. Se, että upside on helposti 2-3x tältä tasolta jos myynti oikeasti vetäisi, saa minut pitämään näistä vielä kiinni. Toki pitää miettiä vaihtoehtoiskustannusta näillekkin rahoille, mutta pyrin katsomaan tätä yritystä vielä hieman pidemmällä tähtäimellä. Sanotaan että jos Q2 ensi vuonna ei vielä näytä piristymisen merkkejä, niin on vaarana ettei tästä tulekaan mitään.

3 tykkäystä

Aikalailla samassa tilanteessa itsekin tämän kanssa, eli ei ole niin paljoa kiinni, ettei saa nukuttua, mutta kuitenkin sen verran, että kyllähän sen rahan menetys v*tuttaisi :smiley: Lisäksi omat ostot tehty OSTIlle, joten ei nyt viitsi niitä hätiköiden lihoiksikan pistää, kun ei saa tappioita vähennettyä.

Dynan tekniikka on sen verran yksinkertainen, helppotajuinen ja mikään ei tosiaan vielä ole todistanut, etteikö tekisi luvattuja asioita. Pitäisi olla ns. no-brainer edulliseksi välimallin ratkaisuksi ennen kunnon vetyvehkeitä. Mukana on miljardööri isolla viipaleella, paljon jämyjä, Toronton päälistautuminen sekä lukuisia leadeja (joista esim. Toronton bussit eivät ole huonoimmasta päästä) ja tämä kyllä osaltaan ainakin itsellä auttaa siihen, ettei homma lennä heti romukoppaan kusetuksena. Lisäksi tähän ei ole hype tarttunut, muiden vetyjen tavoin, jota pidän hyvänä asiana. Suurin negatiivinen asia on osaamaton ja muinainen johto ja se, että markkinointia ei hoideta jonkun jenkkityylisen geelitukka-porukan toimesta. Katsellaan nyt tätä ainakin tuonne ensi kevääseen saakka, jos koronakin alkaa hellittämään sun muuta. Tuohon mennessä on ollut vuosi lisäaikaa saada homma rullaamaan ja jos silloinkin Jimbo kavereineen istuu peukku perseessä, niin sitten taitaa mennä laput itseltänikin laitaan.

7 tykkäystä

Hyvä pointteja tuli kaikilta minun avautuvan kysymykseni jälkeen :slight_smile:

1 tykkäys

Hyvä kun kysyit, kaikki nämä oli toki jo täällä valmiiksi jos olisit seurannut keskustelua. Mutta kysyvä ei eksy tjsp.

2 tykkäystä

Roikun mukana, koska varsinainen ongelma eli heikko myynti on ratkaistavissa vaikkapa henkilövaihdoksilla. Sijoittajaviestintä ja raportointi on sekin heikkoa, mutta seurailee kanukkifirmojen heikkoa tasoa.

4 tykkäystä

Olen itse mukana edelleen ja olen lisäillytkin tätä 0,49 tasoilta viimeksi. Olen tutkinut keissin tekniikan perinpohjaisesti, esitykset, mainokset, keskustelut, historian jne. Asioitahan voidaan liioitella, väärentää, vääristellä jne, mutta se on se riski joka voi tulla monissa alussa olevissa yhtiöissä. En pidä yhtiön henkilöistä erityisemmin, mutta en myöskään jaksa enää kummemmim heidän tapaansa viestinnässä ym. kuluttaa energiaa. Se mikä ärsyttää on tuloksen teko. Bonuksia on jaeltu yhtiötasolla työntekijöille ja etenkin myyntimiehille.

Tuloksen perusteella ne yritykset jotka itse tunnen esim. Energia-alalla ei ikinä maksaisi tuollaisesta tuloksesta joka on saatu nyt 365 päivän perusteella. Ja ongelma on se, että pitäisi avata kunnolla mistä nyt edelleen takkuaa, tai sitten pistää porukkaa vaihtoon. Jos on esittää ongelmat ja ne on “päteviä” syitä, niin voi saada lisäaikaa.

13 tykkäystä

Globaali pettymys tulee läpi kaikissa paikoissa missä dynasta keskustellaan

12 tykkäystä

Toi jätkähän on negaillut koko ajan Dyna-sijoittajien Facebook-ryhmässä. En kauhean vakavasti ota.

No ei se kyllä väärässä ole.

7 tykkäystä

Ei se ole ollut negailua- sitä kutsutaan realismiksi.

https://techtodaynewspaper.com/major-growth-approaches-for-dynacert-inc

Dynacertin presentaatio Milano Green Forum tapahtumassa https://sectornewswire.com/dynaCERT-Presentation-Milano-Green-Forum-Nov-19-2020.pdf

1 tykkäys

Olipa hidas ladata tuo pieni tiedosto :slight_smile: Onko virallinen yksikkö tuo metallinen kotelo vai tuo joka näyttää ihan Pelican caselta?

Tällä presentaatiolla on nyt myyty jo aika monta vuotta eikä siinä ole mitään uutta valitettavasti.

https://dynacert.com/page/hydragen

Tuolta löytyy eri laitteet.

Jos olisin markkinointimies, niin en laittaisi dynacertin mainoskuviin tuota HG1B -tuotetta. Se näyttää niin prototyypiltä verrattuna HG1R -malliin.