Tämä nyt on tälläinen puoli mutuilu, mutta olin aistivani Siinassa aivan pienen kiihtymisen Kaisan kysymykseen “Millaisia rahoitus vaihtoehtoja teillä on pöydällä neuvotteluissa”.
Tulosjulkistulsesta suora lainaus “Neuvottelemme rahoittajien kanssa yhtiön rahoitusaseman vakauttamisesta kasvun tueksi. Arvioimme neuvotteluissa päästävän lopputulokseen kevään 2025 aikana.”
Petri sanoo kommentissaan että kovenantit ovat rikkoutuneet “Siltikin vuoden lopun nettovelka/käyttökate oli 5,1x ja yhtiön rahoittajat olivat antaneet sille luvan poiketa kovenanttiehdoista (ts. kovenantit eivät täyttyneet).”
Nämä yhteen ynnättynä sen kera, että täysin konkreettista valoa ei näy tunnelin päässä milloin tulosta alkaa tulla mutuilen, että anti tulee ja tiedote tästä voi tulla ihan jo lähipäivinä.
Toimitusjohtaja Siina Saksi oli Kaisan haastateltavana.
Aiheet:
00:00 Aloitus
00:14 Haastava markkinatilanne
00:45 Molemmat palvelualueet supistuivat
01:48 Työllisyyspalveluiden tilanne
03:22 Heijastuuko työllisyyspalveluiden tilanne alkaneen vuoden kysyntään?
03:39 Rahoitusneuvottelut
04:11 Tilannekatsaus uuteen toimintamalliin ja toiminnanohjausjärjestelmään
05:58 Ristiinmyynnin kasvun kehitys
06:55 Odotukset vuodelle 2025
Uusi tavoitehinta, 1,3 (Vähennä) → 1,1 EUR & Vähennä
Menneisyys on mennyttä, liikevaihto ei palaamassa vuosikausiin rakentamis-/teollisuuslamaa edeltävälle tasolle, ainakin DCF-mallin parametria eli kasvu +2% pa 2028 lähtien
-2031 liikevaihto 219 meur (2023)
-2038 liikevaihto 248 meur (2022)
Rahoituksen suhteen osakeanti on todennäköisin skenaario
Kurssissa onkin korkattu 1,0 eur eli ATL
Eezyn Q4-tulos jäi ennusteistamme, mutta suurimman huomion tulospäivänä vei velkaantuneisuuden kohoaminen tasolle, jonka myötä yhtiö on aloittanut neuvottelut rahoittajiensa kanssa. Tämänhetkisellä velkaantumisen tasolla riskit osakkeen omistajan kannalta epäedulliselle ratkaisulle ovat varsin korkeat, mikä mielestämme puoltaa varovaisuutta osakkeen suhteen. Kohonnutta rahoitusriskiä ja ennustemuutoksia heijastellen laskemme tavoitehintamme 1,1 euroon (aik. 1,3 euroa) ja toistamme vähennä-suosituksemme. Eezyn toimitusjohtajan Q4-haastattelu on katsottavissa täältä.
Liikevaihdon supistuminen painoi tulosta, joka alitti ennusteemme
Eezyn liikevaihto laski Q4:llä 20 %, mikä oli ennakoimaamme voimakkaampi vauhti. Tämän taustalla oli eritoten sen oman henkilöstövuokraustoiminnan ennustamaamme ja markkinan kehitystä voimakkaampi supistuminen. Tämä heijastelee yhtiöllä suuressa painossa olevien rakentamisen ja teollisuuden alojen kysynnän supistumista ja niin ikään arvioimme mukaan kilpailutilanteen kiristymistä, minkä johdosta yhtiö on menettänyt liikevaihtoa. Voimakas liikevaihdon lasku rokotti myös yhtiön tulosta, minkä lisäksi kustannuksia kohotti ei-toistuvat erät. Näin ollen yhtiön Q4-kannattavuus vastasi yhtiölle välttävää 5,5 %:n käyttökatemarginaalia. Kommentoimme Q4-tulosta tarkemmin tuoreeltaan jo torstaiaamuna ja kommenttimme on luettavissa täällä.
Rahoitustilanne kärjistyi, mikä ei ollut yllätys
Eezyn vuoden 2024 lopun nettovelka oli vajaa 53 MEUR, mikä vastasi 5,1x edellisen 12 kuukauden käyttökatetta. Tämä ylitti yhtiön kovenantit, minkä seurauksena yhtiö on aloittanut neuvottelut sen rahoittajien kanssa rahoitusaseman vakauttamiseksi. Korkea velkaantuneisuus ja tulosnäkymät huomioiden pidämme jonkinlaisen oman pääoman ehtoisen ratkaisun todennäköisyyttä korkeana. Koska velkataso on varsin korkea suhteessa yhtiön markkina-arvoon (28 MEUR 13.2 päätöskurssilla), on osakeanti mielestämme todennäköisin skenaario. Yhtiö arvioi, että neuvotteluissa päästään lopputulokseen kevään 2025 aikana.
Pieniä ennusteiden tarkistuksia
Eezy ei antanut vuodelle 2025 ohjeistusta, sillä markkinan kehitys on yhtiön mukaan vaikeasti ennakoitavissa. Uskomme henkilöstöalan markkinan kääntyvän keväällä kasvuun matalalta lähtötasolta talouskehityksen kääntyessä. Ennustamme yhtiön kuitenkin jäävän markkinatahdista viime aikaisen kehityksen mukaisesti ja olemme tehneet lyhyelle tähtäimelle liikevaihdon ennusteleikkauksia tätä mukaillen. Toisaalta tarkistimme myös kustannusrakenteen ennusteitamme hieman alaspäin Q4-toteumaa peilaten. Kaikkiaan vuosien 2025-2026 käyttökatteen ennusteemme laskivat 3-7 %.
Ratkaisu rahoitusasemaan määrittää suunnan
Eezyn ennusteidemme mukaiset P/E- ja EV/EBITDA-kertoimet vuosille 2025 ja 2026 ovat 14-8x ja noin 6-5x. Kuluvan vuoden arvostuskertoimet ovat absoluuttisesti matalaa operatiivista tulostasoa ja siihen suhteutettuna korkeita nettorahoituskuluja mukaillen koholla. Ensi vuoteen katsottaessa arvostus painuu maltillisemmaksi, mutta toisaalta jo lyhyellä tähtäimellä osakkeen arvonkehityksen tulee määrittelemään rahoitusneuvotteluiden lopputulema. Odotamme yhtiön joutuvan tyytymään epäedulliseen ratkaisuun oman pääoman ehtoisen rahoituksen mukaisesti, mikä yhdessä nykyisen arvostuksen kanssa kääntää riski/tuotto-suhteen heikoksi.
Kuulostaa ihan mahdolliselta. Tulee hieman mieleen Exel Composites ja Duell. Näistä taisi sen hetkiset omistajat ottaa aika pahasti näpeilleen. Tämä on valumassa kohti laaria ydinjätettä.
Ilmarisen suhdannetiedustelun mukaan tammikuu on ollut edelleen heikkoa kysyntää koko markkinassa. Täytyy muistaa, että vertailukausi oli myös heikko. Käänne on kuitenkin alkanut tapahtumaan, mutta saattaa mennä kesään asti, että ollaan nollassa.
Toimialan surkeus johtanut turhan pieneen käyttökatetasoon, ja rahoituksen kovenanttien kannalta menty liian alas.
Hybridi olisi purkkaratkaisu, mutta sillä voisi mennä jos tietäisi suhdanteen (ja käyttökatemäärän (EUR)) kääntyvän.
Voi tietenkin myös toivoa kovenanttiwaiveria, mutta tämäkin kaiketi edellyttäisi jotain näkyvyyttä parempaa ja kenties huonommilla ehdoilla.
Anti olisi nykyarvostuksella suhteellisen iso, market cap nyt 23 meur kurssilla 0,90. Kurssi on jo alkanut jo huomioida annan mahdollisuutta.
Viime kädessä annillahan osakkeen omistajilta siis kerättäisiin fyrkkaa jolla maksettaisiin omistuksen kohteen velkaa (joka tuottaa myös korkokuluja) pois.
Ts teoriassa, yrityksen EV:n pitäisi vastaavasti uuden rahan myötä nousta, samalla kun tuleva käyttökatetaso paranee, riskit pienenevät ja toimintaedellytykset kohenevat parempia aikoja kohti.
Käytännössä homma menee usein juuri päinvastoin,
-tulosta edeltävän päivän 1,20 eur tasosta (market cap 30 meur)
-kurssi on nyt tullut 0,85 eur tasoon (market cap 21,25 meur)
… eli lähes -30%
Em suoritukseen on riittänyt osakevaihto 357tkpl, eli noin 1,4% osakkeista on ehtinyt löytää uuden kodin, jos keskinäistä osto-myynti-osto -treidausta ei ole paljoa tapahtunut.
Jos videon mukaisesti mahdollisella annilla tavoiteltasiin esim 10 meur velan leikkausta, nykyinen taso alkaisi edellyttää jokaista 1000 euron omistusta kohden meilkein 500 euron lisäpanostuksta.
Eezyn rahoitustilanteesta alla video
Aiheet:
00:00 Aloitus
00:13 Osakeanti todennäköinen vaihtoehto
04:27 Fuusion tai muun järjestelyn mahdollisuus
06:15 Kilpailutilanteen ja alan muutos
09:08 Kysynnän elpyessä tulosvipu on huomattava
11:51 Osakkeen arvostus
Tässähän se mitä itsekin Eezystä ajatellut, mutta kun aletaan puhumaan osakeannista, niin ei mikään osake enää siinä vaiheessa niin kiinnostavalta tunnukaan.
Eezy on ajautunut rahoituskriisiin ja ei ole antanut ohjeistusta vuodelle 2025, kun yhtiö julkaisi tilinpäätöksensä pari viikkoa sitten.
Kuitenkin eilen julkaistussa vuosikertomuksessa Eezy kertoi, ettei täytä kovenanttiehtoja nettovelan ja käyttökaten suhteen vuonna 2025. Nettovelka/käyttökate oli vuoden 2024 lopussa 4,2x, joten voidaan olettaa, että yhtiön tulos ei ole parantumassa huonolta 2024 tasolta sillä vain marginaalinen parannus tulokseen tai pieni vapaa rahavirta olisi saanut Eezyn nettovelan suhteen käyttökatteeseen tarvittavan 4,0x sisälle kuten @Opa tässä ansiokkaasti laskee.
Eezyn tulos on ollut syöksykierteessä, mutta kuitenkin Eezyn vapaa rahavirta on ollut terveellä tasolla historian aikana. Näillä tiedoilla Eezy on seuraava ruumis Helsingin pörssissä, jonka täytyy järjestää iso osakeanti suhteessa markkina-arvoonsa. Eezyllä on nettovelkaa 52,7M€ ja yhtiön markkina-arvo on 20,5M€.
Inderes ennustaa, että nettovelka/käyttökate olisi 4,06x vuoden 2025 lopussa.
Laitan tänne saman kommentin kun laitoin X:ssä, kun harva siellä taitaa enää olla. Mutta itse uskon, että vuoden 2025 lopun kovenantti on matalampi kuin 2024 loppu ja siten tuosta lauseesta ei voi päätellä ettei yhtiö odota käyttökatteen paranevan lainkaan.
Arvioni perustuu muutamaan samanlaiseen tapaukseen ja kuten @Iikka nostit esiin niin Enersensellä vähän samantapaisessa tilanteessa kovenantit laski portaittain ja jopa jokaisena kvartaalina siihen asti, että oltiin rahoittajan näkökulmasta mukavuusalueella
Tuossa tiedote. @Petri_Gostowski lisätietoja luvataan antaa niin TJ kuin HPJ toimesta.
Epäilen mahtavatko kuitenkaan antaa koska mystinen ‘henkilökohtainen syy’.
Jatkaa kuitenkin tehtävässään.
Sisäpiiritieto: Eezy Oyj:n toimitusjohtaja Siina Saksi irtisanoutunut
Pörssitiedote
EEZY OYJ – PÖRSSITIEDOTE – 2.4.2025 KLO 15:00
Sisäpiiritieto: Eezy Oyj:n toimitusjohtaja Siina Saksi irtisanoutunut
Eezy Oyj:n toimitusjohtaja Siina Saksi on irtisanoutunut tehtävästään henkilökohtaisista syistä. Saksi jatkaa toimitusjohtajan tehtävässä irtisanomisaikansa loppuun lokakuun alkuun saakka tai kunnes uusi toimitusjohtaja on nimitetty. Hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan hakuprosessin välittömästi.
“Haluan lämpimästi kiittää eezyläisiä, yrittäjiämme, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme ja Eezyn hallitusta yhteisestä matkastamme. Uuden strategiamme mukaisesti olemme ottaneet muun muassa käyttöön toimialaamme mullistavan tekoälypohjaisen teknologian. Eezy on ainutlaatuinen, hyvää työelämää rakentava yritys, jolle toivotan menestystä myös tulevaisuudessa”, toteaa Siina Saksi.
”Haluan kiittää Siina Saksia merkittävästä panoksestaan Eezyn johdossa. Saksi tiimeineen on vienyt läpi määrätietoisesti pitkän tähtäimen tuottavuutta parantavia muutoksia vaikeassa markkinatilanteessa ja rakentanut yhtenäistä, vastuullisesti toimivaa Eezyä”, toteaa Tapio Pajuharju, Eezyn hallituksen puheenjohtaja.
Eipä näitä oikein koskaan sen tarkemmin avata, mutta kaikissa yhtiöiden tiedotteissa on yhteystiedot lisätietoja varten. Huomisessa aamarikommentissa on mun 2 senttiä siitä, mitkä tekijät on voinut olla osasyynä. Mutta tietysti näihin voi liittyä usein paljon semmoista, mitä ei osata edes arvata
Aivan totta, maailmaan mahtuu monenlaista.
Usein henkilökohtainen syy voi liittyä tavalla tai toisella terveyteen. Tai haluun olla leppoisemmassa paikassa kuin pörssiyhtiön TJ:nä, tai vaikkapa haluun reissata maailman ympäri.
Mutta, harvoin potkujen jälkeen jäädään TJ:ksi irtisanomisajan puitteissa. En kyllä jaksa kaivaa mikä se on mutta yleensä kai 6-12kk
Tässä on vielä Petrin kommentit toimitusjohtajan irtisanoutumisesta.
Taustalla ovat tiedotteen mukaan henkilökohtaiset syyt. Saksi jatkaa yhtiön toimitusjohtajana puoli vuotta, tai uuden toimitusjohtajan aloitusajankohtaan saakka, mikä pienentää vaihdokseen liittyvää riskiä jossain määrin.
Kuusi kuukautta tosiaan tässä tapauksessa, kun tiedotteessa puhutaan lokakuun alusta.
Useinhan näissä pörssiyhtiöiden toimarin vaihdoksen tiedotteissa on vaikea arvioida, että onko tj saanut potkut vai lähtenyt omasta tahdosta, kun niissä muotoilut tuppaa olemaan niin ympäripyöreitä. Tässä tiedotteessa kaikki kuitenkin viittaa mun mielestä jälkimmäiseen, mikä olisi yhtiön kehityksen valossakin ymmärrettävämpi skenaario. Huolimatta siis siitä, että liikevaihdon sulamisen mukana tulos on jäänyt heikolle tasolle.
3+3 meur säästöohjelmien päälle 4 meur säästöohjelma.
Jotain vaikutusta 2h2025 alkaen, ja voi myös lukea että edellisen säästöohjelman häntiä vaikuttaa vielä 1h2025.
Lets see…
Pörssitiedote
EEZY OYJ – PÖRSSITIEDOTE – 7.4.2025 KLO 09:30
Sisäpiiritieto: Eezy Oyj käynnistää seuraavan vaiheen tulosparannusohjelmassaan strategian toteuttamisen kiihdyttämiseksi
Eezy käynnistää tulosparannusohjelmansa kolmannen vaiheen. Tässä tulosparannusohjelman vaiheessa kiihdytetään strategian toteutusta ja uuden teknologian tuomien hyötyjen toteutumista. Vaiheessa tarkastellaan myös eri liiketoimintojen tuloksentekokykyä erityisesti heikosti kannattavien liiketoimintojen ja yksiköiden osalta, sekä koko Eezyn organisaatiota ja johtamismalleja. Nyt aloitettavan vaiheen tavoitteena on noin neljän miljoonan euron vuositason tulosparannus. Toimenpiteet alkavat vaikuttamaan vuoden 2025 toisella vuosipuoliskolla.
Eezy aloitti syksyllä 2023 tulosparannusohjelmansa tavoitteenaan kolmen miljoonan euron vuositason säästöt. Tämän vaiheen säästöt on saavutettu. Kesäkuussa 2024 tulosparannusohjelmaa jatkettiin toimintamallien uudistamisella, johon liittyi esimerkiksi talous- ja palkkahallinnon ulkoistaminen kumppanille. Tämän vaiheen toimintamallien uudistamisen tavoitteena on vuositason 2,8 miljoonan euron säästöt, jotka toteutuvat täysimääräisesti vuoden 2025 toisella vuosipuoliskolla.
”Olemme vieneet kannattavuustoimenpiteitä läpi määrätietoisesti viimeisen kahden vuoden aikana. Samaan aikaan olemme panostaneet meille räätälöidyn tekoälypohjaisen teknologian kehittämiseen ja käyttöönottoon Henkilöstöpalveluissa. Uusi digitaalinen toimintamalli tulee tehostamaan toimintaamme merkittävästi. Näemme jo merkittäviä hyötyjä manuaalisen työn vähenemisessä. Nyt kiihdytämme tuloksentekokykyämme aloittamalla tulosparannusohjelmamme kolmannen vaiheen”, toteaa Siina Saksi, Eezy Oyj:n toimitusjohtaja.
Eezy Oyj:n hallitus on 7.4.2025 nimittänyt KTL, DI Johan Westermarckin Eezy Oyj:n toimitusjohtajaksi.
Johan Westermarck on toiminut Bittium Oyj:n toimitusjohtajana vuosina 2023-2025. Tätä ennen hän on toiminut Citec Groupin ja Maintpartners Groupin toimitusjohtajana, sekä Eltel Groupilla,Elcoteqillä ja Ahlström Machineryllä liiketoiminnan johtotehtävissä.
Westermarck aloittaa tehtävässään viimeistään 19.8.2025.
”Olen erittäin tyytyväinen, että saamme Johanin monipuolisen osaamisen ja kokemuksen Eezyn käyttöön. Johanilla on vahvaa näyttöä strategian nopeasta toteutuksesta ja tuloskäänteen tekemisestä yhdessä henkilöstön kanssa”, toteaa Tapio Pajuharju, Eezyn hallituksen puheenjohtaja.
”Eezyn tehtävänä on rakentaa hyvää työelämää Suomessa. Eezyssä on suuri potentiaali, ja odotan innolla sitä, että saan lähteä rakentamaan tulevaisuutta yhdessä Eezyn erittäin ammattitaitoisen tiimin kanssa”, sanoo Johan Westermarck.
Eezyn toimitusjohtaja Siina Saksi jatkaa toimitusjohtajan tehtävässä Westermarckin aloittamiseen saakka.