Embraer, Haastaako Brasilian ylpeys Boeingin ja Airbusin duopolin?

Brasilialainen Embraer on suomalaisille samaan aikaan tuttu ja tuntematon yritys. Tuttu siitä syystä, että monet meistä ovat lentäneet Finnairin Embraer-koneilla, mutta tuntematon siitä syytä, että Embraerin osaketta ei esim. tällä foorumilla suuremmin ole seurattu tai mainittu. Airbusin ja Boeingin duopoli on vallinnut matkustajalentokoneiden valmistuksessa jo vuosikymmeniä, mutta jälkimmäisen vaikeasta tilanteesta johtuen Embraerilla on yllättäen mahdollisuus tehdä suuri kehitysloikka eteenpäin ja lähteä murtamaan tätä vakiintunutta asetelmaa. Viimeisen viiden vuoden aikana tämä osake on ollut loistava sijoitus, osakekurssi on lähes kymmenkertaistunut.

Mutta onko matka vasta alussa? Parhaimman johdannon yhtiön historiaan ja sen mahdollisuuksiin murtaa Boengin ja Airbusin duopoli antaa mielestäni Mentour Pilot omalla Youtube-kanavallaan, joka yksityiskohtaisesti käy läpi tämän hetkisen valmistajien välisen markkinatilanteen. Markkinoilla on selkeä aukko Embraerille, mutta riittääkö yhtiön rohkeus ja hartiat ottamaan haasteen vastaan? Toisaalta jos kasvuloikka onnistuu, voi Embraerille avautua mahdollisuus moninkertaistaa yrityksen liikevaihto ja tulos.

Kyse on paljolti siitä, uskaltaako yritys kehittää seuraavan kokoluokan matkustajasuihkukoneen, joka haastaisi Airbusin 320-luokan ja Boeingin 737 max-luokan koneet. Embraerilla on vahvat näytöt uusien matkustajasuihkukonemallien kehittämisestä niin, että aikataulut ja budjetit eivät veny ja pauku. Nyt latu olisi niin kutsutusti auki, kun Boeingin rahkeet eivät riitä uusien mallien kehittämiseen, mutta Embraerinkin kohdalla kyse on huomattavasta panostuksesta, johon tarvittaneen ulkopuolista apua muodossa tai toisessa. Onnistuessaan Embraer voisi hypätä yhtiönä seuraavaan kokoluokkaan, tasavahvaksi toimijaksi Airbusin ja Boeingin rinnalle.

5 tykkäystä