Hyvää keväistä perjantaita kaikille
Ihan lyhyesti liittyen VVK-lainoihin. Historiaan ennen vuotta 2022 en voi ottaa kantaa, koska en ollut silloin mukana kultaisessa matkassamme. Maaliskuun 2022 jälkeen, VVK-lainojen määrä on tasaisesti laskenut, mitä enemmän aikaa on kulunut. Yrityksen tilanne oli vuonna 2022 aivan toinen. Endominesin liiketulos vuonna 2022 oli -15,5 MEUR tappiolla. Myös käyttökate oli -6,4 MEUR negatiivinen. Yrityksen markkina-arvo taisi olla jossain 25-30 MEUR tietämillä loppuvuodesta 2023. Realistisia rahoitusvaihtoehtoja oli hallituksella valittavana hyvin, hyvin, hyvin vähän. LDA Capitalin tyyppinen rahoitusvaihtoehto nähtiin yritykselle haitallisena ja sen takia siitä luovuttiin.
VVK-lainat eivät aina johda osakkeiden konvertointiin täysimääräisenä. Esimerkiksi 21.2 tiedotetussa konversiossa vain lainapääoma konvertoitiin. Koroista päätettiin, että niitä ei konvertoida, ja ne maksetaan rahalla pois.
Yleisesti johdon sijoittaminen yhtiöön on tarkoitus viestiä sitoutumista ja uskoa yhtiön tulevaisuuteen. Jos yrityksellä menisi huonosti niin silloinhan se kirpaisee jokaista yritykseen sijoittanutta henkilökohtaisesti.
Muutos on ollut valtava. Nyt 2024 tilinpäätöstiedotteessa yrityksen käyttökate oli 5,8 MEUR positiivinen ja liiketulos 2,6 MEUR positiivinen. Itse olen hyvin kiitollinen omistajiemme tukeen. Tämä tuki mahdollisti muutoksen. Ilman tätä tukea emme olisi tässä tilanteessa. Uskon, että muutoksesta hyötyvät kaikki omistajamme, työntekijämme ja kumppanimme.
Ystävällinen terveisin,
Kari