Euroopan teknologinen heikkous sijoittajan näkökulmasta

Viisas Raha -lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli, missä kerrottiin Yhdysvaltojen teknologiaosakkeiden arvon ylittäneen koko Euroopan kaikkien pörssiyhtiöiden yhteenlasketun markkina-arvon. Markkina-arvot kuvastavat hyvin sitä todellisuutta, minkä jokainen voi havaita ympärillään – olemme yhdysvaltalaisten teknojättien ympäröimiä jokapäiväisessä elämässämme. Lisäksi Aasiasta tulee merkittävä määrä teknologiaa. Euroopassakin on toki teknologiateollisuutta mutta sen mittakaava on selvästi Yhdysvaltoja ja Aasiaa pienempää ja etenkin kuluttajapuolella olemme aivan altavastaajia.

Teknologia on työkalu, hyvin vahva sellainen. Kaikki toimialat hyödyntävät teknologista kehitystä ja sitä kautta tehokkuus ja kasvu leviävät laajasti yrityksille. Koska kyse on elintärkeästä kehityksestä eivät yhtiöiden kotimaat tai omistukset ole lainkaan yhdentekeviä. Tosiasiassa Eurooppa on hyvin riippuvainen etenkin Yhdysvalloista tulevasta ”teknologiavirrasta”, eli välttämättömistä työkaluista, joita tarvitaan pärjäämiseen globaalisti. Kun kyse on tärkeistä työkaluista, suurista verkostovaikutuksista ja voimakkaasti kasvavasta markkinasta, teknoyhtiöt pystyvät ylläpitämään korkeaa kannattavuutta.

Sijoittajan näkökulmasta tilanne on hieman kimurantti. Euroopan osakemarkkinoiden tulevaisuus kun on pitkällä aikavälillä sama, kuin eurooppalaisten yhtiöiden menestyminen. Toisaalla Eurooppa ei ole pärjännyt kunnolla teknologiapuolella, toisaalla perinteisessä teollisuudessa aasialaiset ovat meitä tehokkaampia. Jotta ei menisi ihan synkistelyksi on Euroopassa toki vahvojakin aloja. Ne vaan sijaitsevat usein EU:n ulkopuolisessa Euroopassa (esim. Sveitsi ja Britannia), jolloin ne eivät voi hyödyntää EU:n muskeleita globaalissa kilpailussa kunnolla, jolloin niidenkin kilpailukyky voi olla pitkässä juoksussa verrokkimaita heikompi. Eurooppa (ja EU:kin) on väkiluvultaan suurempi kuin Yhdysvallat ja täälläkin on osaamista mutta emme ole kyenneet kanavoimaan sitä osaamista samalla tavalla.

Mistä siis kannattava ja kasvava tulevaisuus? Etenkin indeksisijoittajalle kysymys on hyvin relevatti – globaali hajautus periaatteessa kannattaa mutta hiipuvan kasvun ja kannattavuuden omaisuusluokkien ostaminen ei välttämättä tuo hyvää lopputulosta pitkässä juoksussa vaikka niitä saisi hyvinkin halvalla.

Linkki ko. artikkeliin: Europa putosi härän selästä - Näkökulma - Viisas Raha

11 tykkäystä

Juu… Eihän tää hyvältä näytä. EU on kiinnostunut enemmänkin maahanmuuttajien asioista kuin teknofirmojemme ja siten koko taloutemme pärjäämisestä.

Mitäs teet? Fiksu nuoriso ostaa ja treidaa jenkki-teknoja ulkomaisten välittäjien kautta ja pitää Masset Sannojen kouran ulkopuolella. Kotiutus ehkä sitten jos kotimaan politiikka joskus muuttuu. Paino sanalla jos. :hugs:

Masse-setä, FA, mukana OMXH:ssa lähinnä säälistä :roll_eyes::roll_eyes::roll_eyes:

7 tykkäystä

Jonkin verran asiassa on mielestäni kysymys myös luokittelusta. USA:ssa esimerkiksi Dollar Tree jonka liiketoiminta on vähittäiskauppaa tai Kraft heinz (Heinz-ketsuppi yms… brändejä) kuuluu Nasdaq 100 indeksiin.

Mutta totta se Euroopan jääminen silti on vaikka vähän putsaisi indeksiä. Viimeiset kymmenen vuotta eivät ole olleet EU:ssa taloudellisesti mitenkään mairittelevia suhteessa jenkkeihin.

Ostovoima jenkeissä 1,5 kertainen EU-alueeseen. Toki USA:ssa valtaosa ostovoimasta on rikkailla.

2 tykkäystä

Kiitos ylläolevista kaavioista, ovat hyvin havainnollisia!

Talouselämässä pari vuotta sitten (numero 31/2018) Varman sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä totesi, että ““On historiallisestikin poikkeuksellista, että Yhdysvaltojen ja Euroopan eriytyminen jatkuu näin vahvana. Voi olla myös hyvä aika arvioida, onko eron kasvaminen loputtomiin kestävää”. On kuitenkin vaikea sanoa, kuroutuuko ero kiinni Yhdysvaltain markkinoiden romahduksella vai Euroopan nousulla.”

Itse olin jo tuolloin eri linjoilla ja olen edelleenkin. Mielestäni ei ole mitään luonnonlakia, että Yhdysvaltojen ja Euroopan kurssikehitysten pitäisi mennä samaa tahtia. Toki se on ihan todennäköistä, että globaalisti markkinat pitkässä juoksussa tuottavat positiivista tuottoa mutta en näe että fundamentit pakosti menisivät käsi kädessä. Koska fundamentit määräävät pidemmän päälle, miten kurssit kehittyvät missäkin. Ja tähänastiseen kurssieroon on ollut ihan hyvät perusteet, kuten kuvistakin näkyy.

1 tykkäys

Päinvastoin. Sergei Brin, Steve Jobs, Elon Musk jne. Olisin melko varma, että US teknojen päästöt ovat selvästi matalampia kuin EU yhtiöiden lukemat. Eli maahanmuutto ja ympäristöjutut eivät selitä miksi melkein kaikki uudet teknot tulevat EU:n ulkopuolelta.
Ilmiönä tuo on kuitenkin varsin mielenkiintoinen. Omasta mielestäni EU ei ole vertailukelpoinen talousalue, koska kyseessä ei ole valtio, federaatio tms eikä meillä ole edes yhteistä kieltä. Lyhyt vastaus kysymykseen on kuitenkin selvää: Saksa. Niin kauan kuin EU:n isomman maan talous toimii vienti- ja ylijäämä periaatteella syklisten yhtiöiden vetämänä, niin ei meillä ole hyviä edellytyksiä kehityä samalla tavalla kuin Yhdysvallat.
Euroopassa on muuten jonkinlaisia vaihtoehtoja, mutta harva käyttää niitä: Dailymotion YouTuben tilalle, Qwant Googlen tilalle, Linux jne.

1 tykkäys

Juu ei, mutta kertoo sen mihin EU uhraa aikaa ja varoja ja mihin taas ei :slight_smile:

Masse-setä, FA, teknohumpan huumaama :notes: :notes: :notes:

1 tykkäys

Erittäin ajankohtainen ja hyvä threadi, itsekin pohdiskelin samaa josta kirjottelin yleistä keskustelua osakkeista ketjuun.

Euroopan kilpailukyky on todella heikko tällä hetkellä ja tähän on montakin syytä, näin osakesijoittajan näkökulmasta näen että jo pelkästään Euroopassa Suomalaisten yhtiöiden kilpailukyky on surkea verrattuna esim. Ruotsiin.

Jenkeissä yhteiskunta tukee yrityskulttuuria ja verotus/politiikka tukee yritysten kasvua ja menestymistä. Suomessa verotetaan kasvuyhtiöt hengiltä, Suomessa pidetään huoli että kellään ei mene liian hyvin. Ei myöskään osata ajatella isosti ja myydä palveluita maailmalle, jos verrataan jo pelkästään Ruotsiin josta tulee jatkuvasti isoja menestystarinoita esim. Skype, Spotify etc. Suomessa vain todella harva teknofirma voi kasvaa jättiläiseksi koska edellytyksiä ei tuolle luoda, Euroopassa verotus miljardifirmoilla on huomattavasti jenkkejä raskaampaa. Sitten taas mitä etelämpään mennään Euroopassa niin tulee myös kulttuurierot esim. koulutuksessa.
Suomessa hyvän koulutuksen ja osaamisen maana olisi niin paljon potentiaalia mutta vasemmisto ajattelu estää yritysten menestymisen.

Heti kun menee liian hyvin niin vasemmistohallitus on kiristämässä verotusta jotta saadaan meidän ennätyskorkea työttömien massa ruokittua ja hoivattua.

Euroopassa löytyy suuri määrä osaamista ja potentiaalia mutta ei vaan osata ajatella isosti + ajatellaan enemmän ihmisten hyvinvointia kuin liiketoiminnan menestystä. Eurooppa on iso sosiaalivirasto, kun taas jenkeissä osataan ja halutaan tehdä rahaa. Tässä on plussat ja miinukset ja tietysti perus jantterin kannalta ilmainen terveydenhuolto, sossutuet, ilmainen koulutus on hyvä asia. Itse aina kuitenkin ajatellut vaikka en miljonääri olekkaan että talouden näkökulmasta menestyvät yritykset ja ihmiset luovat edellytykset kasvulle, eli jonkinlainen välimalli Jenkkien ja Pohjoismaiden politiikasta olis varmasti paras ratkasu…

2 tykkäystä

Edelliseen viestiin vastaten/lisäten: Ihan mutu-tuntumalla mutta oletteko huomanneet, että oli ongelma kuin ongelma, niin Euroopan ratkaisumalli on lisätä sääntelyä, rajoittaa ja kieltää, kun muualla maailmassa halutaan enemmän mahdollistaa ja kääntää ongelmat yritysten mahdollisuuksiksi tehdä bisnestä ja luoda hyvinvointia. Ja ongelmia “keksitään” ihan itse, esim. yhtiöiden liiallinen menestyminen ja kasvaminen nähdään Euroopassa isoksi ongelmaksi.

Isommin euroopanlaajuisesti on sellainen ilmapiiri, että rajoituksia lisäämällä ja yhtiöiden kasvua ja menestystä suitsimalla saataisiin lisättyä hyvinvointia. Taustalla varmaan yhtenä isona osasyynä se, että vasemmisto ja sosialismi keksittiin Euroopassa ja sen perintö on yhä olemassa, kun taas Yhdysvalloissa vasemmistoaatteet eivät lyöneet itseään ikinä kunnolla läpi. Tietty yritysvastaisuus on kytemässä pinnan alla.

No, ylläoleva tietysti yksinkertaistettua tekstiä mutta jonkin verran EU-kuvioissa pyörineenä kyse ei ole pelkästään suomalaisesta ilmiöstä vaan laajemmin yleiseurooppalaisesta kulttuurista. Väittäisin jopa, että meillä pohjoisessa (Pohjoismaat) on asiat paremmin kuin keskellä tai etelässä. Ehkäpä siksi salkussani on äärimmäisen vähän Suomen ulkopuolisia eurooppalaisia sijoituksia.

1 tykkäys