Me seuraamme nähtävästi taas eri sotaa 
Minun mielestäni alueiden valtaus takaisin Venäjän hyökkäyksen jälkeen Kiovan, Chernihivin, Sumyn ja Harkovan alueilla on ollut kokonaisuutena hyvinkin helppoa ja eteneminen näissä takaisinvaltauksissa nopeaa ja suoraviivaista. Maa-alueiden valloittamisen tai niiltä perääntymisen ei kyllä voida yksiselitteisesti sanoa olevan hyvä tai huono asia sodassa. Maa on vain resurssi muiden joukossa, jota voidaan vaihtaa joukkoihin, sotamateriaaliin tai aikaan ja riippuen vaihtosuhteista sen käyttäminen voi olla edullista tai kallista. Samaan tapaan muita resursseja voidaan taas toisella ajanhetkellä vaihtaa takaisin maan saamiseksi ja koska vaihtosuhteet elävät sodan aikana, maan takaisinvaltaus voi olla hinnaltansa myös halvempaa kuin mitä siitä on aiemmin saatu.
Se ei edes ole saletti, että läpimurrot olisivat hyökkääjän kannalta positiivinen asia. Venäjän läpimurto Dnperin yli Hersonissa oli katastrofi, joka asetti tuon rintaman hyökkäysjoukot logistisesti huonoon asemaan ja maksoi Venäjällle lopulta mielettömän paljon. Mikäli läpimurtoa ei oltaisi saatu ja joen ylityspaikat oltaisiin onnistuneesti tuhottu Ukrainan toimesta, Venäjä olisi voinut ohjata nämä resurssit Zaporižžjan rintamalle ja niillä oltaisiin todennäköisesti saatu paljon tuhoa aikaiseksi ja mahdollisesti pystytty jopa koukkaamaan itärintaman selustaan sekä pakottamaan Ukraina vetäytymään Donetskin alueen linnoitetuista alueista halpaan hintaan. Tässä tapauksessa siis Ukrainalle olikin hyvä asia, että Venäjä teki läpimurron ja eteni aivan liian pitkälle Ukrainaan.
Sodan logiikka on kylmää ja Ukrainalla on paljon lääniä, jonka arvo on yleisesti kovin vähäinen. Venäjälle sen sijaan tulee suuria logistisia haasteita, mitä pidemmälle se Ukrainassa etenee kauemmaksi toimivien rautatieyhteyksien varrelta, eikä tehokkaita hyökkäysjoukkoja ja kalustoa ole kuin rajallinen määrä, jonka korvaaminen on hankalaa ja hidasta. Jos Ukraina vaihtaa poteron ja Bah’mutin lähipubista poimitun Igorin yhteen Wagnerin täysin varusteltuun ammattipalkkasoturiin, niin se lienee selvää kummalta “loppuvat” nämä resurssit ensin.
Mikäli Venäjä hyökkäisi Suomeen, niin meidän kenraalithan muuten joutuisivat miettimään näitä samoja asioita oman maamme osalta. Minkä arvoinen on Tohmajärvi Suomelle ja kuinka paljon sen puolustamiseen kannattaa käyttää resursseja? Jos Joensuu menetetään kuuden kuukauden taisteluiden jälkeen ja 5500 suomalaista sotilasta kaatuu, onko se hyvä vaihtokauppa mikäli Venäjä menettää hyökkäyksessä 40 000 sotilasta? Kyllä siinä vastuu varmasti painaa sodanjohdon hartioita kun näitä joutuu päivittäin miettimään ja uskonkin että tuohon rooliin ajautuu lähinnä matalan tunneälyn ihmisiä, koska liiallisesta empatiakyvystä on sodankäynnissä vain haittaa.