Euroopan turvallisuustilanne ja Venäjän aggressiot (Osa 2)

Tämä voi todellakin olla totta, mutta oikeat venäläiset ei ole sotineet sitten WW2.
Se pitää sanoa venäläisistä, että silloin kun venäläinen suuttuu niin silloin palaa pellot ja torpat, joten ainakin minä toivon, että kun jopa Moskovan/pietarin pojat tulee kotiin arkuissa tai ilman raajoja, seuraava diktaattori joka haluaa sapelia kalistella tulee kokemaan nykyisen nuoren sukupolven raivon. (Minä niin toivon…pukki kyllä toimittaa)

6 tykkäystä

Ja suojelun lisäksi taivaspaikka on varma, koska Kirill sen tietää, jos kuka:

Voi olla tungosta taivaan porteilla.

26 tykkäystä

ihmetyttää Venäjän itsetuhoinen käytös. On jo tuhottu talous, tulevaisuus, asevoimat ja suhteet ulkomaihin. nyt aletaan tuhoamaan väestöä pakottamalla heidät rintamalle tai poistumaan maasta, vaikka jokaisen pitäisi venäjänkin johdossa tajuta ettei tämä mobilisaatio sotaa paremmaksi käännä venäjän kannalta. eikö siellä ymmärretä vai välitetä siitä että homma on hävitty tai ainakin ollaan häviämässä, ei pelkästään rintamalla vaan myös kotimaassa? Tuntuu että kaikki julkisuudessa olevat venäjän johtohahmot vetelevät samaa huumetta ja elävät omassa todellisuudessaa, oli se sitten putin, lavrov, peskov, Nebenzja, shoigu tai joku muu, kaikki latelevat samoja järjettömyyksiä.
ajatellaanko siellä että tuhotaan nyt sitten omat joukot kaikki jonka jälkeen voidaan todeta että homma ohi mutta yksin ei tätä hommaa hävitä, pakko laittaa ohjukset Lontooseen, Berliiniin ja Washingtoniin koska valtion olemassaolo on muuten uhattuna sillä muuten NATOn helppo marssia Moskovaan asti. Ehkä alkaa venäjän propaganda liikaa vaikuttamaan omaankin päähän kun tällaisia mietiskelee mutta itselle jäänyt mieleen tämä video viime helmikuulta.

vaikka Ukraina ei NATOn jäsen olekaan niin sitähän venäjällä väitetään että NATO sotii Ukrainassa. Vaikea uskoa että Putte voisi ikinä suostua siihen että Krimi palautettaisiin Ukrainalle, sotilaallisesti tai diplomatialla. ja länsi nyt ei tietenkään voi suostua siihen että Krimi pysyisi venäjällä joka on sen laittomasti varastanut. Jos venäjällä ei tulekaan kaikkien odottamaa vallankaappausta ja putin pysyy vallassa vastaisuudessakin, ja Ukraina jatkaa etenemistään sekä alueidensa takaisin valtaamista, mitä tekee putin kun Ukrainan joukot alkavat olemaan Krimin porteilla? pattitilanne jossa pitää vain toivoa että kyseessä on vain "Putin’s nuclear ‘bluff’ " kuten nyt ollaan yleisesti mieltä

ensi viikosta tulossa mielenkiintoinen kun miehitysalueet ovat ilmoittaneet halunsa liittyä venäjään. varmaan saadaan putinilta taas uusia uhkauksia. uhkausten ei toki pidä antaa vaikuttaa siihen että annetaan kaikki mahdollinen apu Ukrainalle että saa otettua maansa takaisin

fiilikset katossa vielä toistaiseksi:

12 tykkäystä

Haavisto ilmeisesti saanut selvyyden voiko viisumikieltoa asettaa.

Ulkoministeri Haavisto: Kaikki turismi Venäjältä Suomeen estetään https://www.is.fi/politiikka/art-2000009091322.html

Pari viikkoa sitten Pekka ei siis ollut varma, voiko sellaista päätöstä tehdä, minkä baltian maat olivat juuri tehneet.

44 tykkäystä

Ai ette kykene tuottamaan tarpeeksi edistyksellisiä raketteja joilla voittaa tämän kolmen päivän operaation? Ei hätää, pääsette korjaamaan asian kiväärein :smile:

4 tykkäystä

Eihän siinä olekaan järkeä, mutta nykyinen valtakoneisto venäjällä käy eloonjäämiskamppailua (tai ainakin niin he ajattelevat) riippuen siitä miten sota menee ukrainassa. Ulkopuolisen silmin näyttää välillä järjettömältä poliitikkojen touhut, mutta kun tavoitteena on pysyä vallassa niin kaapista kaivetaan kaikki epätoivoisetkin keinot käyttöön. Voihan olla että Putte voisi edelleen pysyä vallassa vaikka päättäisi nyt vetäytyä ukrainasta, mutta olisihan se selvä epäonnistuminen kansan silmissä, 50 000 venäläistä kuoli “erikoisoperaatiossa” eikä mitään saavutettu. Tälläinen lopputulema ei sovi macho imagon omaavalle Putelle. Taitaa olla niin että Putte lopettaa betsaamisensa vasta sitten kun pelimerkit loppuvat tai häviö on aivan ilmeinen eikä mitään ole enää tehtävissä.

15 tykkäystä

Eihän venäläisiä ole kuollut Ukrainassa kuin viitisen tuhatta. Shoigu kertoi eilen.

9 tykkäystä

Ajan kuva. Hommat ryssitään oikein kunnolla, tulee megalomaaniset kusetusmarkkinat ja turskaa tykitetään naamalle.

Fish Cannon Fishy Fishy GIF - Fish Cannon Fishy Fishy Load Fish GIFs|262.5x208.80681818181816

24 tykkäystä

“Mohajer-6” has a maximum take-off weight of 600 kg, a payload of 100 kg and a flight range of 200 km.
The maximum speed is 200 km/h, the duration of the flight
12 hours and a maximum flight height of 5400 m.

13 tykkäystä

Donetskissa on parhaillaan kolmen muun Ukrainan alueen ohella käynnissä “kansanäänestys” alueen liittämiseksi Venäjään…

Kardinaalisin virhe Herr Putlerilta sitten koko Ukrainaan kohdistuneen hävityssodan aloittamisen jälkeen…

  • Putler-Venäjä järjestää ns. “kleptonovokansanäänestyksen” alueella, jota he eivät edes hallitse täysin.
2 tykkäystä

Itse ihmettelen miksi niitä pitäisi hallita edes osittain. Olisi helpompi liittää Venäjään silloin koko Ukraina, Georgia ja Moldova.

4 tykkäystä

Tuolla videolla kuuluu muuten ihan selkeästi kranaattien räjähdykset taustalla, varmaan aika lähelläkin. Vähän sanattomaksi vetää. :confused:

Kun katsoi tuosta toisesta videosta äänestäjää kysymässä, mitä pitäisi valita, niin tuli mieleen tämä kuuluisa esimerkki historiasta. Anschlussin äänestyslippua on usein käytetty esimerkkinä siitä, miten ihmisten valintoja voidaan ohjailla visuaalisella asettelulla. Kuitenkin jos äänestyksessä on tarpeellista saavutttaa jokin tietty tulos, rajoitettu vaalisalaisuus voi olla vieläkin tehokkaampi keino. Sosiaalisella paineella voidaan toki ohjata “vaalituloksia” helposti haluttuun suuntaan.

4 tykkäystä

Silloin kun vaalituloksella voidaan pyyhkiä tuulen huuhtomaa, niin pitää laittaa ns. “lisää pökköä pesään”:

5 tykkäystä

Kenraalimajuri Toveri sanoo sen, mikä on tullut jo hyvin selväksi. Pekan tviitissä on vielä linkki Guardianin artikkeliin, liittyen tietysti tähän tviitin aiheeseen.

12 tykkäystä

Tai sitten se syy on kuten tässä threadissakin on jo tullut esiin, kompetenssin puute.

Eli käsky tuli “mobilisoikaa” ja suorittava porras on keskittynyt raporttien kirjoittamiseen jotka kertovat halutut valheet ylöspäin. Nyt pitisi valheiden mukaan olla heti revittävissä valmiit listat reservin kolutetusta väestä jotka voi kutsua aseisiin. Paitsi että entäs jos ei ole? Ei olla jaksettu ylläpitää mitään listoja, ei ole edes ajantasaisia terveystietoja jne. ja käsky on että nyt heti.

Miehiä pitää toimittaa vaadittu määrä, joten sitten… sovelletaan. Eli revitään jengiä satunnaisesti paikalle ja tehdään hommasta jonkun muun ongelma.

Shoigulla voi olla hienot paperit kuinka reserviä on näin ja näin paljon kussakin sotilasläänissä ja ne raportit tulevat isoilta kihoilta jotka ovat saaneet tarkat raportit joka perähikiää myöten jossa on selvät luvut ja yhteenvedot. Paitsi että joka välissä vähän fuskataan ja valehdellaan, varsinkin jos sille on taloudellisia insentiivejä…

17 tykkäystä

Putlerin erikoisjoukot saapuneet Ukrainaan:

6 tykkäystä
14 tykkäystä

Arvioisin että yksi tekijä tässä on jumalaton kiire saada väkeä rintamalle, Venäjä ei etene oikein missään enää. Esim. Lyman on kohta saarroksissa.

Mutta mitäpäs tämä vaikuttaa Venäjän talouteen ja yhteiskuntaan kun miehiä napataan työpaikoista riippumatta? Esim. Suomessa maanviljelijät kuuluvat huoltokriittiseen ryhmään, äsken luin miten jostain Venäjän peräkylästä on putsattu lähes kaikki miehet, kuka tekee peltotyöt sun muut, mistä saadaan ruokaa? Voi olla kansan tyytymättömyys ihan eri lukemissa kevääseen mennessä.

10 tykkäystä
15 tykkäystä

UN-paneelin tuloksia sotarikostutkimuksesta.

Ja lähde:

5 tykkäystä