Jep jos oletetaan että Venäjä tämän räjäytti niin mikseivät jatkaisi samaan tapaan kohti Norjan vastaavaa infraa, NATO maa siinä missä Saksakin. Norjan infra olisi ollut varmaan Venäjän kannalta järkevämpi poksauttaa ensin koska sillä olisi saanut paniikin aikaiseksi energiamarkkinalla, tauolla oleva nordstream ei varsinaisesti nykytilannetta muuta kaasun virtauksen osalta.
Ja jos Nordstreamin posautti joku muu kuin Venäjä niin nyt kun peli on auki niin miksei Venäjä lähtisi tekemään vastaavia operaatioita
Itse en kyllä jättäisi jenkkejäkään pois listalta, Bidenin ja USAn hallinnon lausunnot alkuvuodesta Nord Streamin osalta näyttävät nyt aika…hmmm kiusallisilta. Ja kai siellä olisivat voineet olla asialla vaikka kiinalaiset. Mutta jokatapauksessa melkoista touhua ja panokset tuntuvat kasvavan viikko viikolta.
Otan vielä yhden asian esille, joka häiritsi itseäni eilen illalla. Tämä sen vuoksi, että Inderesin foorumin lukijoiden kaltaiset fiksut ihmisetkin ihmettelevät näkemäänsä ja tulkitsevat sitä häiritsevän ajattelemattomalla tavalla.
Minulla on Twitterissä yksityistili ja OldFekillä ihan omansa. On tavallista, että OldFeki saa luettavakseen kaikkea roskaa roppakaupalla erilaisten ehdotusten muodossa, mutta kirjallisuudesta, informaatiotekniikasta ja puutarhanhoidosta kiinnostunut yksityistilini yleensä säästyy roskalta.
Eilen illalla yksityistililleni ilmestyi ensimmäistä kertaa koskaan ehdotuksena twiittejä, jotka levittivät Biden-videota ja samalla anti-USA / pro-Putin/Venäjä viestejä. En edes ole varma, miten videot päätyivät minulle ehdotettujen joukkoon. Ilmeisesti samaa kontekstistaan irroitettua Biden-videonpätkää oli muutaman seuraamani henkilön twiittien replyinä ja/tai seuraamissani kanavissa, joissa niiden ei olisi alunperinkään pitänyt olla.
Videot oli postattu tileiltä, jotka oli selvästi luotu videon levittämistarkoitusta varten. Toki Twitterin tavalliset öyhöttäjät levittivät videota myös. Jouduin jopa blokkaamaan pari käyttäjää minulle tarjotusta fiidistä ensimmäistä kertaa koskaan. Minulla ei ole epäilystäkään, että videon levittäminen oli suunnitelmallinen ja hyvin kohdistettu. Eikä siitä ainakaan Biden tai USA hyötynyt.
Jokainen ymmärtänee, millainen riski tällaisesta kiinni jääminen olisi jenkeille tai millekään muulle länsimaalle. Siis ajatelkaa tilanne, että joku vuotaisi tietoja tai että jonkun sattuman kautta joku olisi bongannut alueella salassa liikkuvan Yhdysvaltalaisen sukellusveneen sieltä. Katastrofi olisi ihan mieletön, kun kävisi ilmi, että pommittavat Euroopassa kaasuputkia. Ja niille, jotka vetävät tähän jonkun Bidenin puheen, niin ei ole kovin tavatonta, että poliitikko tai varsinkaan USA:n presidentti, sanoo jotain, joka voidaan myöhemmin tulkita jotenkin. Yleensä, kun jotain halutaan tehdä salassa, niin sitä ei alusteta kertomalla asiasta TV-kameroille.
Riskit siis ihan mielettömät, ja mitä tarkkaan ottaen hyödyt olisivat USA:lle? Saksa on ollut ikävän passiivinen ja heittänyt vähän kapuloita rattaisiin, mutta ei edes siellä ole yritetty pyyhkiä tilannetta maton alle sitten homman alun. Lisäksi touhu näyttää pyörineen ihan kohtuullisesti yli puolen vuoden ajan Saksan näennäisestä vastustamisesta huolimatta, jonka lisäksi Saksan linja on koko ajan mennyt enemmän siihen suuntaan, että tuetaan Ukrainaa ja irti Venäjästä. Eli USA:n tai jonkun muun länsimaan potentiaalinen hyöty tässä olisi olematonta tai parhaillaan kyseenalaista samalla, kun riskit ovat ihan käsittämättömät.
No entäs sitten Venäjälle? Jos olisivat jääneet kiinni rysän päältä, niin mitä sitten? Ovat jääneet kiinni kaikenlaisesta vuosien saatossa, eikä siitä ole oikein muuta seurannut, kuin että syyttävät asiasta muita. Siksi kai tämä perseily onkin jatkunut ja eskaloitunut näin pahaksi, kun raja ei ole tullut vastaan, vaan kaikesta on selvitty diplomaattisilla selkkauksilla. Vihamieliselle diktatuurille on välttämätöntä, että se näyttää riittävän arvaamattomalta. Esim. jos Suomi alkaisi uhkailemaan sotatoimilla, niin kuka sitä uskoisi? Kaikki tietävät, että ei ole tapahtumassa. Tai vaikka Kuuba tekisi moisen uhkauksen, niin tuskin sitä kukaan uskoisi. Jos Pohjois-Korea tai Venäjä tekee uhkauksen, niin sillä on suurempi vaikutus, koska molemmat ovat näyttäneet (toisin kuin Suomi tai Kuuba), että kykenevät myös toimeenpanemaan tällaisia uhkauksia. Ilman uskottavaa “hulluutta”, uhkailu ei toimi.
Minusta taasen on hyvä että indereksen palstalla fiksu väki pitää mielen avoimena eikä liputa jokaista viestiä jossa ollaan eri mieltä tai esitetään teoria joka on eriävä. Se ei tee kenestäkään automaattisesti Putin trollia tai anti-USA henkistä kahelia.
Kukaan täälä ei tiedä kuka putket räjäytti eikä tule tietämään joten kyseessä on lähinnä arvailua.
Aika yksisilmäistä todeta että varmasti Venäjän operaatio. Voidaan vain todeta että todennäköisyydet näyttää Venäjän suuntaan mutta muutakin mahdollisuuksia on:
75% Venäjä
15% USA
5% Kiina
3% Ukraina
2% Joku muu
Suurvaltojen voimapelissä ovat kaikki yllämainitut tahot vuosien aikana koheltaneet siellä täällä ja tehneet välillä megalomaanisia munauksia niin sotakentillä kuin kulisseissa salaisissa operaatioissa. Tuskin tämä tilanne poikkeaa siitä.
Itseäni ei haittaisi yhtään jos jenkit ilmoittaisivat että pistivät putken paskaksi. Taputtaisin molemmin käsin ja toivoisin että laittaisivat vielä telkien taakse kaikki putken lobbaukseen osallistuneet petturit, aloittaen osastosta Schröder, Merkel,Lipponen, Heinäluoma, Tuomioja…
Niin, ehkä voinee vähän kyynisesti todeta että kiitos sille joka putket räjäytti. Nyt ei meidän eurooppalaisten tarvitse pelätä Saksan venkurointia ja mahdollista mielenmuutosta Ukrainan tukemisessa.
Melkein voisi sen NS2 räjäyttää senkin, niin ties vaikka nähtäisiin saksalaispanssareitakin vihdoin Ukrainassa. Sitten ei ole enää mitään pelättävää energiasektorilla.
Näitä lännen ja idän aseiden välisiä yhteenottoja tässä edelliset 6kk päivittäin seuranneena (kuten te kaikki muutkin) en oikein ole enää huolissani siitä etteikö natomaat pystyisi länsiteknologialla valvomaan näitä norjan öljykenttiä ja sieltä vedettyjä putkia. Todennäköisesti amerikkalainen tiedustelupalvelu pystyy tarvittaessa kertomaan mihin aikaan sen venäläisen sabotaasi-sukellusveneen kapteeni aamuisin käy vessassa ja samalla ko. aluksen maantieteellinen sijainti on noin 20-120m tarkkuudella tiedossa 24/7.
Aika hyvin näyttää toimivan Lännen rivien hajoittajana, kun puolet foorumin kirjoittajista uskoo, että Biden räjäytti putken.
Nordstream ykkösessä ja kakkosessa ei ole edes liikkunut mitään toviin, joten ei siitä ollut mitään hyötyä Herr Putlerille. Näin siitä on hyötyä Putlerille propagandan muodossa ja seminä false flaginä näyttää uppoavan jengiin.
Moni täällä vatvoo, että nyt Saksa ei saa enää kaasua, ymmärtämättä, että on muitakin linjoja. Tämä voi olla myös viesti Saksalle Putlerilta.
Viime aikoina tämänkin topikin viestimäärä on noussut ja taso romahtanut radikaalisti keyboard warriorien ja nojatuolijenraalien ansiosta.
Itse länsimielisenä en näe tässä mitään rivien hajottamista. Jos jenkit olisivat tuon räjäyttäneet niin se olisi itseasiassa Eurooppalaisesta näkökulmasta patrioottinen sankariteko. Vihdoinkin tulisi korjatuksi suuri sakemannien virhe. Toivottavasti sama kohtalo ennemmin tai myöhemmin kaikille putkille jotka Venäjältä virtaa Eurooppaan tai oikeastaan mihinkään.
Minusta Venäjä on ihmeen hiljaa, mikäli Amerikka olisi putken räjäytyksen takana. Miksi kukaan Venäjältä ei ole vaatimassa tutkimusta tekijästä? Samoin miksi Venäjä on hiljaa koko asiasta, vaikka koskee osittain siihen liittyvää infraa? Miksi ei puhuta mitään eskalaatiosta, vaikka siihen olisi selkeä paikka, mikäli länsimaat takana? Ei mitään puhetta rajoista joiden ylittäminen vaatii vastausta jne.
Tämä. Erityisesti kaikilta Bidenin puheen tulkitsijoilta tuntuu unohtuneen, että Z öyhöttäjät isoon ääneen julistivat että “to Berlin” vielä hetki sitten suuruuden hulluissa kuvitelmissaan.
Niin ja Pietarissa, luulsi että siellä asuvilla olisi jotain länsimaista informaatiota…mutta ei. 1000 vuoden kulttuuria ei niin vain muuteta tai keinot ovat liian kovia käytettäviksi.
Venäjän ei tarvitse tehdä muuta kuin seurata Twitteriä tai Inderesin foorumia ja nauttia työnsä tuloksista. Soppa sakenee ilman sekoittamistakin. Itse lopetan asian kommentoimisen tähän. Ehdotan kaikille keskittymistä vaikkapa itärajan yli joka päivä tuhansittain Suomeen siirtyviin venäläisiin, joista vähemmän kuin promillen tarvitsee olla sabotöörejä ja tämä maa voi olla asioiden eskaloituessa pulassa.
No kyllä putken räjäyttäminen olisi massiivinen riski millekään länsimieliselle taholle. Ukrainan kriisin myötä USA on vihdoinkin saanut yhdistettyä käytännössä koko demokraattisen maailman (taakseen) yhteiseen rintamaan, joten olisi idioottimaista riskeerata tätä tekemällä isku liittolaisten “takapihalla”.
Sen sijaan Putin hyötyy iskusta monella tavalla, esim.:
Putin haluaa sodassa aloitteen takaisin itselleen. Lkp, valekansanäänestykset, “sodan julistus” länttä vastaan, ydinaseilla uhkailu ja tähän päälle isku Euroopan energiainfraan. Nyt aloite sodassa näyttää siirtyneen takaisin Venäjälle.
Energia on Putinin ase. Koska NN-kaasuputki oli Venäjälle jo käytännössä hyödytön, voi sen avulla demonstroida Venäjän kykyä iskeä Euroopan energiainfraan.
Hajoita ja hallitse - Putin on jo pitkään pyrkinyt lyömään kiilaa länsivaltioiden välille. Yhtenä keinona tässä olleet trollauskampanjat, salaliittoteoriat yms. Venäjä pyrkii täyttämään informaatiotyhjiöitä omalla viestillään. Näennäisesti järjetön isku “omaan putkeen” yhdistettynä trollauskampanjaan näyttää olleen todella tehokas!
Putinin testamentti, poltetun maan taktiikka - Putin haluaa blokata mahdollisten kilpailevien valtablokkien mahdollisuuksia viemällä näiltä neuvotteluaseen. Nyt kukaan Putinin kilpailija ei voi luvata kaasuputkien avaamista, joten Putinin asema on hieman vahvempi. Samalla Putin tulee kostaneeksi Euroopalle.
Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith pitää hyvin todennäköisenä, että Venäjä on putkivuotojen takana.
Jos pitää miettiä kuka tästä kokonaisuudesta hyötyisi, niin ei siellä ole muita kun Venäjä, Smith totesi Ylen aamun haastattelussa.
Poliittisesti aihe on kuitenkin herkkä eikä ole helppo sanoa suoraan, että Venäjä olisi itse ollut sabotaasin takana.
Kun vihreät miehet ilmestyivät Krimille 2014, niin kesti jonkun aikaa sanoa suoraan, että he ovat venäläisiä, vaikka se oli selvää ihan alusta asti, Smith muistutti.
Smith nosti esille mahdollisuuden, että putki ollaan voitu rikkoa sisältäpäin. Silloin ei tarvita sukellusveneitä tai muita vempeleitä, joilla on aina riski jäädä kiinni tällaisesta operaatiosta.
Putkia huolletaan ja siellä voi kulkea huoltorobotteja. Ne, jotka ovat vastuussa huoltamisesta, tietävät miten putkia pitkin päästään eri kohtiin ja mahdollisesti ei enää sitten huolletakaan vaan jopa sabotoidaan itse, Smith kuvaili.