Kun olin eräänä päivänä työkaverin kyydissä, kuulin radiossa jonkun maininneen jotain sen sorttista, että Venäjän hyökkäyssodan myötä ihmiset ovat alkaneet asettaa vihdoin jopa sodanaikaista Neuvostoliittoa samalle rimalle Natsi-Saksan kanssa.
Sääli etten kuollaksenikaan enää löydä tätä puhetta, koska en ole aivan varma kuulemastani, mutta mikäli väite pitää edes osapuilleen paikkansa, olisin todella iloinen. On oikein, että holokausti on jonkinlainen ihmisyyden pahuuden symboli, mutta niin kauan kun olen historiaa tuntenut, minua on raivostuttanut miksi Stalinin/koko neuvostomaan sorrot ovat jääneet niin pimentoon. Kun mietitään montako uhria syntyi NL:ssä ei vain Stalinin vainojen aikana vaan koko hänen valtakautensa aikana mukaan lukien nälänhädän uhrit, joita syntyi erityisesti Ukrainan neuvostotasavallan systemaattisessa kuihduttamisessa (Holodomor), on mahdotonta sanoa montako kuolonuhria todellisuudessa syntyi, koska arviot heiluvat hyvin voimakkaasti eikä venäjä luonnollisesti halua tuoda julki mitään.
Kun Saksa kaatui ja Hitlerin hirmuteot tulivat maailmalle julki, Hitler tunnettiin pahuuden ruumiillistumana. Stalin taas tuli länsimaalaisten ihmisten tietoisuuteen tämän pahuuden kukistajana sekä ihmisten pelastajana. Viime vuosina Stalinin kannatus on nostanut uudestaan merkittävästi päätään nyky-Venäjällä. Tämä on ollut mielestäni aivan käsittämätön asia, kun ihmiset kävelevät kaiken neuvostoaikaisten tapahtumien jälkeen kaduilla entisen johtajan julisteet sojossa ja pystyttävät aikojemme massamurhaajan patsaita. En missään nimessä usko Putinin laittavan asialle pahakseen, päinvastoin. Venäjän lähihistorian huipennus ja kaiketi koko kansallisidentiteetti nojaakin vahvasti “Suuren isänmaallisen sodan” voittamiseen ja “Voitonpäivään” (vertaa meidän itsenäisyyspäivä), jossa Stalin onkin vahvasti läsnä.
Monet venäläiset kansalaiset ovat rehellisesti puhuneet (ennen Ukrainan sotaa) haluavansa Neuvostoliiton takaisin. Sen mahdin, voiman ja turvallisuuden tunteen.
Mikä Neuvostoliiton vankileirijärjestelmässä on niin poikkeuksellista kun vertaa holokaustiin? Sen käsittelemättömyys. Niin kauan kun järjestelmään kuuluneita rikollisia (=vanginvartijoita) ei tuomita rikoksistaan, Venäjä ei ikinä puhdistu historiastaan, jotenkin näin totesi Alexandr Solženitsyn. Kun katsotaan Saksaa missä tuomittiin koko maailman valokeilassa Nürnbergin oikeudenkäynnillä vankeuteen ja kuolemaan lukuisia keskitysleirien vartijoita, ja tuomitaan vankeuteen nykypäivänäkin, voidaan nähdä jonkinlaista puhdistautumista, uuden syntyä. Kun syytetty rusahtaa poikki ja suorastaan raivoten tunnustaa syntinsä kaikille havahtuen itsekin hirmutekoihinsa. Venäjällä tällaista ei juuri nähdä, siellä vankileirien vartijoiden tuomitseminen on jokseekin harvinaista. Venäjällä ei oikeastaan edes haluta, että sen likaista historiaa pengotaan. Itseasiassa, Venäjän mukaan gulag-leirejä ei ollut virallisesti edes olemassa. Jos menet nykyäänkin kaivamaan jotain joukkohautapaikkoja, se saattaa jäädä sinun viimeiseksi teoksi.
Eräs otos, ihmisiä ajetaan reellä -40 pakkasessa johonkin asumattomaan erämaahan jossain Siperian tienoilla. Kyydissä vanhuksia, äitejä, sylivauvoja. Riepuja ja viltit vain yllä. Perillä joku viiksivallu tökkää kepin hankeen ja toteaa väelle, “rakentakaa tähän talo”. Sitten ukko käskee joukon seurata perässä, tarvotaan hetki polvia myöten hangessa, sujahtaa toinen keppi kinokseen. “Tähän tulisi tie”, ja viiksikään ei värähdä. Ei, tuohan on totaalista ihmisen tuhoamista, murhaamista. Ei tuollaiselle tarvitse keksiä sanoja, tuota ei tarvitse selittää. Se on pahuutta eikä muuksi muutu.
Mitä tuolle viiksivallulle nykyään kuuluu? Saiko hän tuomion? Ei suinkaan. Nuo vanginvartijat, ihmisten kiduttajat, he ovat vieläkin elossa, kävelevät vapaina kaduilla! Elleivät ole nukkuneet pois omassa lämpimässä pedissä. Palkittu Leninin kunniamerkein, nauttivat hyvää eläkettä. Kukaan ei tiedä mitä he ovat tehneet, ei tule koskaan tietämään, kukaan ei tuomitse, mikään valtiollinen elin tai henkinen moraali ei tuomitse.
Venäjän historia on mätä joka haisee edelleen, nykyään siellä haisee myös uuden mädän tuoksu seurauksena sen nykyisistä toimista. Mutta miten tämä nykyinen mätäisyys eroaa Neuvostoliiton ajoista? Siten, että muu maailma haistaa sen. Ehkäpä tämän hyökkäyssodan johdosta ihmiset haistavat jonain päivänä myös sen historian mätäisyyden ja suhtautuvat Neuvostoliiton historiaan siihen kuuluvalla tavalla. Sen ajan uhrit ovat ansainneet paremman muistamisen.