Aamun uutispläjäyksen luettuani hämmästelin ties kuinka monetta kertaa USA:n “pro-Russia” -liikehdintää, joka vaikuttaa saavan virtansa Trumpista ja MAGA-liikkeestä. Epäilemättä rahoitusta tälle mielipuolisuudelle tulee itänaapuristamme. On käsittämätöntä lukea amerikkalaispoliitikkojen kommentteja Ukrainan sodasta, joissa vaaditaan tuen lopettamista Ukrainalle.
Maailmaa vaivaavasta tyhmyydestä kirjoittelin ironiseen sävyyn aiemmin, enkä toista sitä virhettä, mutta sanon suoraan, että politiikan polarisaatio tyhmentää amerikkalaisia rankalla kädellä. Tyhmyyden julkitulo ei enää hävetä. Mikään lausunto ei ole enää Trumpin jälkeen tyhmä – tilanne näyttää uudelta normaalilta.
USA:n sotilasbudjetti tälle vuodelle on noin 780 miljardia dollaria. Ukrainalle annettu apu on n. 5% tästä summasta, mutta avun hyötysuhde on ennennäkemätön. Maa, jolla on amerikkalaisarvioiden mukaan ainakin 1500 USA:n maaperälle kohdistettua ydinkärkeä on menettänyt 1,5 vuodessa merkittävän osan koulutetusta sotilashenkilöstöstään ja eri arvioiden mukaan jopa kolmanneksen kaikesta perinteisestä sotakalustostaan sodassa Ukrainassa. Uuden kaluston osalta prosenttiluku on vielä huomattavasti isompi. Milloinkaan historiassa sotilaallinen tuki hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle maalle ei ole tuottanut tällaisia tuloksia. Vielä poikkeuksellisempaa on se, että tuloksen saavuttamiseen ei ole valutettu tippaakaan amerikkalaisverta sotatantereilla. Venäjä tulee keräämään voimiaan jälleen seuraavaa sotaansa varten, mutta tämän sodan päätyttyä siihen menee todennäköisesti vuosikymmeniä.
Mekin olemme avustaneet Ukrainaa miljardiluokan aseavulla ja turvallisuustilanne omalla Venäjän-rajallamme on parantunut poikkeuksellisella tavalla. Venäjän rajamme vastaisesta miehistöstä ja kalustosta on kadonnut valtaosa, kun niillä on paikattu Ukrainan sodassa kärsittyjä tappioita. Tuoreen uutisen mukaan esim. Norjan rajalla on enää 20% ennen sodan alkua olleesta miehistömäärästä.
Sota tulee loppumaan aikanaan ja ainoa vaihtoehto Ukrainalle on valloittajan ja miehittäjän ajaminen omaan maahansa. Maa-alueiden luovuttaminen barbaariselle hyökkääjälle olisi virhe, josta Venäjän naapurimaiden, Euroopan ja koko maailman tulevat sukupolvet saisivat kärsiä.
On pakko myöntää, että skenaario, jossa Venäjä poistuisi kokonaan Ukrainasta vaikuttaa epäuskottavalta. Historiasta löytyy kuitenkin runsaasti esimerkkejä siitä, että mahdotonta se ei ole. Ukraina vahvistuu koko ajan. Vastaavasti Venäjä heikentyy. Pohjois-Korean kalustoapu on parhaimmillaankin hätäapua, joka voi pitkittää sodan ratkaisua.
Sodan loppuminen mietityttää. Tulen joskus miettineeksi sitä, miten sodassa rikkoutuneiden miesten paluu näkyi omassa lapsuudessani. Voin vakuuttaa, että se tuntui ja on tuntunut monen muunkin ikäiseni elämässä. Ensimmäinen sukupolvi, jonka lapsuudessa sota ei enää näkynyt taitaa olla omien lasteni sukupolvi. On jotenkin absurdia ajatella, että toisen maailmansodan päättymisestä oli syntyessäni vain pari vuosikymmentä. Sota on aina tuntunut paljon kaukaisemmalta.
Kauanko menee, että sodan kauhut eivät näy enää ukrainalaisten elämässä? Sitä on vaikea arvioida, mutta siihen menee varmasti pitkään. Ukrainassa on tulevina vuosina ja vuosikymmeninä paljon rikkinäisiä miehiä, jotka eivät ehkä enää koskaan ole entisellään. Sekin mietityttää, että Ukrainan kehityksellä sodan jälkeen voi olla myös huonoja suuntia. Maata ei voi jättää yksin sodan päätyttyä. Pelkoa venäjämielisyyden kasvusta Ukrainassa tuskin on tulevien vuosikymmenten aikana, mutta Unkarin kaltaista EU:n uutta jäsenmaata tuskin kukaan haluaa. Ukrainan, jo Neuvostoliiton ajoilta periytyneen, korruptoituneen kulttuurin ja sodan jäljiltä sellainen vaara on kuitenkin olemassa.