Olen viimeisen kahden vuoden aikana siirtänyt Ukrainalle huomattavasti enemmän rahaa, kuin omalle lapselleni. Joku voi pohtia sen mielekkyyttä, mutta vaikka omat roponi ovat murusia EU miljardien rinnalla, katson, että on vastuullista pyrkiä turvaamaan lapseni tulevaa aikuisuutta ja kasvuympäristöä sillä tavalla, jossa hän voi nauttia siitä itse myös vanhoilla päivillään. Ukrainan tukemisella on insinöörimatematiikan mukaan paras panos-tuottosuhde vihreän energian käyttämisen ja kasvissyönnin kanssa. Viimeisen siirtymän kanssa on hieman vaikeuksia ja se on vielä vaiheessa, mutta muut kaksi voin hoitaa niin hyvin kuin taidan.
Lisäksi, tällä on vielä se moraalinenkin puoli.
Itse olen laittanut tänne. Menee suoraan valtion kassaan ja voi valita käyttökohteen.
Ukrainan asevoimilla on myös oma keräyksensä, jos haluaa sinne laittaa. Sivuston on englanniksi, joskin tuo esikatselu näyttää vain kyrillistä tekstiä.
Timo Ahopellon X-tilillä on kerrottu yksi vaihtoehto:
“Laita pieni summa Mobilepayn kautta 32099 sometykkäyksen lisäksi. @FinnishRy kautta apu menee käytännössä lyhentämättömänä kohteeseen - siksi tykkään itse tästä kanavasta auttaa.”
Itse olen aika vähän laittanut, mutta jotain kuitenkin - nyt taas vähän lisää. Samoja ajatuksia kuin Karibulla yllä. Vaikka oma summa on kokonaisuuden kannalta mitätön, niin jos vaikka kaikki suomalaiset palkansaajat laittaisivat saman verran, niin kyllä sillä olisi jo merkitystä - saati, jos kaikki eurooppalaiset laittaisivat samalla tavalla. Muihin en voi vaikuttaa, mutta teenpä sitten ainakin oman osuuteni. Jos haluaa muuttaa maailmaa, niin parempi aloittaa itsestään.
Lisäksi mun mielestä myös tässä asiassa teot ovat oikeastaan ainoat asiat, jotka merkkaa ja ajatuksilla tai tarkoituksilla ei itsessään ole mitään merkitystä. Eli tilanteen voi kääntää niin päin, että jos en ole tässä tilanteessa valmis tukemaan Ukrainaa teoilla, niin mitä se kertoo minusta? Ainakin sitä, että en eläisi arvojeni ja periaatteideni mukaan.
“Modi matkasi maanantaina myös Moskovan lähellä sijaitsevalle Putinin asunnolle, jossa presidentit joivat teetä terassilla, ajoivat golfautolla ja vierailivat hevostallilla”.
" – Sydäntä särkee ja tuska on sietämätöntä, kun viattomia lapsia murhataan, sanoi Intian pääministeri Narendra Modi presidentti Vladimir Putinille tiistaina Moskovassa. Modi on iloinen siitä, että hän pystyy keskustelemaan Ukrainasta avoimesti Putinin kanssa".
En tiedä milloin kukkien haistelulla ja hevosten paijauksella yhtään sotaa olisi vielä lopetettu. Kuulostaa omiin korviin lähinnä korulauseilta nuo “viattomat lapset”-lätinä. Intialla on vahvat siteet Venäjän kanssa energiayhteistyöhön ja samalla inflaation painamiseen alas.
“Russian manufacturing in India is helping provide jobs to the Indian youth, the Indian PM said. He also commended Putin for working tirelessly to take India-Russia relations to greater heights”.
Oliko se huijaus, jossa sai oman nimikkolatauksen tai ohjuksen tms. Suomalaiset julkimotkin sitä mainostivat. Ainakaan omaan panokseen ei koskaan tullut vastausta.
Itsellä ei ollut ongelmaa tämän kanssa. Tykistöammukseen kirjattiin sisäpiirin vitsi ja vaivaisella parilla sadalla hyväntekeväisyyttä saatiin hyvät naurut
Jos Ukraina ostaisi omalla rahalla tai Ukrainalle joukkorahoitettaisiin pitkän kantaman ATACMS tai Taurus ohjus, saisiko se puolustaa omaa maataan tuhoamalla Venäjän sotakalustoa tai -infraa Venäjällä? Vai kieltäytyisivätkö myymään niitä sotaa käyvään maahan?
Hyvinkin mahdollista, tai, jos myydään niin niitä ei saa käyttää siihen tarkoitukseen johon ne on alunperin suunniteltukin, vaan tyydytään ampumaan pelkkiä “nuolia”, samalla kun vastapuoli voi tehdä aivan mitä tahansa, omien rajojensa suojista, jopa ohjustaa lastensairaaloita, tuskaa tuntematta…
“Shoot the archer; not the arrow” (=ampukaa jousimies, ei nuolia).
-USA:n Euroopan maavoimien entinen komentaja, kenraaliluutnantti Ben Hodges-
UK:n uusi pääministeri. Toivottavasti tämä ei ole mikään näennäislupaus, jossa kielletään ampumasta 150km rintaman takana olevia lentokenttiä, Krimin siltaa sekä Venäläisiä sotilaita. Mikäli pitää paikkansa, että Ukraina voi käyttää Storm shadoweita kansainvälisen lain mukaan miten haluaa, niin Venäjän lentotukikohdat 300km rintaman takana ovat luvallista riistaa.
Britain’s Prime Minister Keir Starmer indicated on Wednesday that Ukraine can use long-range missiles supplied by the UK to strike military targets in Russia during their war.
UK military aid is “for defensive purposes but it is for Ukraine to decide how to deploy it for those defensive purposes”, said Starmer, who became UK leader last Friday following a landslide election win for his Labour party.
Venäjällä alkoi heti itku. …
Moscow issued a warning to new Prime Minister Sir Keir Starmer today as Kremlin spokesman Dmitry Peskov said there would be a response if the UK allowed Ukraine to strike Russia with British weapons.
Tänään ilmoitettiin, että F-16 koneiden toimitus on käynnissä, veikkaan että siivet irroitettuna rekan lavetilla. Ensimmäisenä pitää varmistaa eränäiset operatiiviset rutiinit ja datalinkkien integraatio.
Tämä on herkkua, terroristivaltio voi heti vetäytyä omille rajoilleen niin mitään iskuja ei tapahdu. Ellei vetäydy niin turha on vinkua kun omissa nurkissa alkaa kolista entistä enemmän.