Euroopan turvallisuustilanne ja Venäjän aggressiot (Osa 4)

Jeps,

nykymenolla tykinruokaa ei Venäjällä synny riittävästi tulevien putien käyttöön.
Tietenkään tämä varsinainen ‘vapaaehtoisesti lapseton’ kielto tuskin mihinkään vaikuttaa.
Diktatuurissa kaikki on tietenkin mahdollista, voisihan seuraava askel olla sitten vaikka pakollinen lapsi.

Sinänsä tavalliset kehittyneen maan hedelmällisyysluvut.

https://globalis.fi/Statistikk/hedelmaellisyys?country=42334

11 tykkäystä

Eilen tuhottu keskivertoa enemmän laitteistoa

26 tykkäystä

Vuodessa syntyy 1.27miljoonaa lasta, toki Venäjän väkiluku alenee koko ajan. Poikia siis syntyy noin 700 000 koska poikia syntyy kaikkialla enemmän kuin tyttöjä, eli tykinruokaa kuitenkin vielä riittää Ukrainan tappioiden tasolla mutta isomman kahina sattuessa tulisi puute.
Joka tapauksessa Venäjän miestappioiden sietokyky lienee selvästi alempi kuin esim WW2 aikoihin, eli jos Ukraina saa pidettyä Venäjän tappiotason korkealla voisi se jo yksistään pakottaa Putinin rauhaan.

19 tykkäystä

Tanska jatkaa esimerkin näyttämistä kaikille. Mette Fredriksen :heart:


https://x.com/bayraktar_1love/status/1840373751646454185

65 tykkäystä

Nyt aika monessa lähteessä on mainittu, että syyskuussa olisi kaatunut Venäläisiä erityisen paljon, puhutaan 1000-1500 kuolleesta päivässä. Kukaanhan ei tiedä tarkkoja määriä kummankaan osapuolen tappioista. Venäjän tappioita ei varmaan saada tarkasti tietää sodan jälkeenkään.

Nyt kun googlailin syyskuun arvioita, niin syyskuun alun arviot on luokkaa 200k kuollutta ja 400k haavoittunutta venäläistä. Jos ukrainalaisilta kysytään, niin varmaan paljon enemmänkin.

Tässä UK:n puolustusministeriön arvioita syyskuun alusta. Eli kuolleet ja haavoittuneet yht. 610k

Russia has seen an estimated 610,000 soldiers killed and wounded in Ukraine since the start of its war, Britain’s defense ministry shared in a Thursday intelligence update.

Jos tuo perustuu 1:2 kuolleet-haavoittuneet lukuun niin lisäämällä tuohon 135k päästäisiin lukuun 745 000 kuollutta ja haavoittunutta venäläistä tähän päivään mennessä. (Laskin 30pv á 1,5k kuollutta + 3,0k haavoittunutta)

Yksi taho joka pitää kirjaa venäläistappiosta on Mediazona. Hehän laskevat luvun niistä kuolleista, joiden nimi ja henkilöllisyys on todennettu hautakiven tai kuolinilmoituksen perusteella. Tuorein (27.9.) luku on 71057 kuollutta. Lisäksi antavat tutkimuksiinsa perustuvan valistuneen arvion ”oikeammasta”kuolleiden kokonaismäärästä sen ovat päivittäneet viimeksi 5.7. Lukema on 120k. Mutta tuosta nyt on mennyt 3 kuukautta. Jos tuohon laskisi heinä-elokuun 500 kuollutta päivässä, ja syyskuun esimerkiksi 1500 kuollutta päivässä niin päästäisiin yhteislukuun 185 000 kuollutta. Tähän päivään mennessä. Jos vakavasti haavottuneita on 2x kuolleet päästäisiin kuolleiden ja haavoittuneiden yhteismäärässä lukuun 555 000.

https://en.zona.media/article/2022/05/11/casualties_eng

Näin ollen kuulostaisi uskottavalta että kuolleita venäläisiä on 185 000 - 250 000
Ja vakavasti haavottuneita (pois rintamalta suht pysävästi) olisi sitten
370 000 - 500 000.

Onhan nämä järkyttäviä lukuja. Kun ajattelee moneltako venäläiseltä on mennyt sukulaisia tai ystäviä tässä sodassa, niin suurimmalta osalta varmasti. Ja kaikki aivan turhaan.

Edit: Vielä sellainen että näkisin nuo vähimmäismäärinä, noiden lähteiden ja oman ynnäilyni perusteella. Varmasti liikkuu monenlaisia eri arvioita, joten eri lähteet aiheesta toki ovat kiinnostavia kuulla. Sodan osapuolten antamia lukuja en voi pitää kovin luotettavina, koska se oikeiden tappioiden kertominen ei yleensä sovellu informaatiosotaan kovin hyvin.

30 tykkäystä

Liettua hankkii miinoja Suomesta.

https://x.com/GrandpaRoy2/status/1840088277564698687

18 tykkäystä

x.com tämä x-tilin herran on tehnyt ison työn listatesaan päivittäin tuhottua venäläistä kalustoa. Ja hän on laskenut myös videolta lähinnä ukrainalaisten dronepommittajien kuvaamia tappavia osumia ja pääsi kuukaudessa lukuun noin 2800. Tämän yhden henkilön käsiinsä saamasta dronemateriaali ei varmuudella kata edes 5% kaikista kuolleista, joten kokonaismäärä täytyy olla valtava.

En linkkaa niitä tähän mutta x:sitä löytyy tilejä, jotka kerää kuvamateriaalia fpv ja kranaatteja pudottavista droneista. Videomateriaalia jossa ukrainalaiset saa dronella täysosuman ja ryssä kuolee 100-varmuudella siihen paikkaan, on valtavasti. En ole toki oikea arvioimaan kokonaisuutta mutta uskon, että dronet ovat tehneet tästä sodasta niin tappavan, että verrokkia saa hakea WW2:sta.

Dronejen täysosumiin viittaa myös oryxin lista. Sodan alkuvaiheessa vaurioituneet kasvoivat samansuuntaisesti tuhoutuneiden kanssa, vaan ei enää. Myöhemmin lähes jokainen oryxin dokumentoima osuma on johtanut tuhoutumiseen

20 tykkäystä

Ne vainaat ja haavoittuneet ovat pääsääntöisesti syrjäisimmiltä alueilta ja vankiloista, joten moskovalaiset ja pietarilaiset ovat aika lailla välttyneet tappioista. Venäjällähän ei oikeastaan muista ole väliä.

15 tykkäystä

Joo. Hyvä kommentti. Varmasti paljolti näin. Muistaakseni Mediazonan sivuilla oli niiden nimeltä tunnettujen vainajien osalta jotain jakaumaa iän perusteella, sekä joukko-osastoittain. Oli myös dataa minkä verran heistä oli vankiloista, ja minkä verran vapaaehtoisia.

Ei ollut kuitenkaan kerrottu, mikä osuus heistä oli mistäkin Venäjän alueelta. Jos siitä löytyy jotain tutkimusta, tai hyviä arvioita, niin laittaa ihmeessä linkkiä.

2 tykkäystä

Tämän löysin nopeiten;

12 tykkäystä

Aika luonnollista. Moskova-Pietari akselin porukalle rintamalle lähtö tarkoittaisi huonoimmillaan vain palkkatason tuplaantumista, mutta syrjäkylillä valtion minimipalkalla sinnittelevälle palkkataso nousee yli kymmenkertaiseksi. Oletuksena että tiedot 4000e/kk rintamalla, 1000-2000e/kk suurissa kaupungeissa ja 300e/kk minimipalkka pitää suunnilleen paikkaansa.

3 tykkäystä

Timothy Snyderin haastattelu. Suosittelen katsomaan vaikka kahvikupposen kanssa. Kesto 15 min. Ei mitään mullistavaa uutta, mutta hän sanoittaa hyvin Venäjän informaatiopyrkimyksiä ja kuinka he ovat onnistuneet rajoittamaan länsimaiden toimia Ukrainan auttamiseksi.


https://x.com/igorsushko/status/1840505546711105700

Sodan lyhyt historia, hyvin sanottu. :point_down:

It’s mid-2022. Ukraine has a massive advantage in numbers, forcing Russia to abandon the northern front due to insufficient personnel to cover such a large frontline.

Late 2022. Russia still doesn’t have enough manpower to hold the frontline and instead relies on sheer firepower. They move most of their forces to Kherson.

Ukraine achieves a breakthrough in Balakliya.

The West’s advice on a Zaporizhzhia offensive: A breakthrough is possible, but warns Ukraine that the Russians would crush them if they succeed (Wow, USA military genius!)

Russia withdraws from Kherson to protect Zaporizhzhia and prevent a breakthrough to Crimea.

The West asks Ukraine to sit out the rest of 2022, promising to deliver mountains of equipment for a spring counteroffensive.

Bakhmut holds back the Russian invaders for half a year. But in the end, it falls. All this is happening as Russia mobilizes enough infantry to plug the gaps on the eastern and southern fronts, redeploying all units to sit within Ukraine, completely neglecting the northern border.

Spring arrives, and the West continues delaying materiel deliveries. General Surovikin builds the most extensive line of fortifications since WW2 along Zaporizhzhia, Kherson, and Donetsk. Ukraine complains.

Texeira leaks the plans to the Russians. (Why the hell did someone so low-ranked have access to Ukraine’s counteroffensive plans? Oh, right.)

Unbeknownst to the United States, Ukraine has a final ace up its sleeve: Open a northern front and push toward the undefended cities of Belgorod and Kursk to force Putin into negotiations. When the U.S. learns of the plan, they shut it down in the strongest possible terms, including some very undiplomatic -offers- that shouldn’t be launched between “allies.”

Ukraine is forced to rely on Russian volunteers in the north, but they don’t have the numbers needed to accomplish anything meaningful.

Four months later, the so-called summer counteroffensive begins. The plans for a large-scale naval landing in Kherson are foiled by Russia blowing up the Kakhovka dam, allowing even more Russian forces to concentrate in Zaporizhzhia.

After just ten days, it’s clear to every analyst that the counteroffensive has failed.

Ukraine asks for the equipment it was promised. The West instead offers idiotic advice about concentrating all its offensive forces in eastern Zaporizhzhia (the strongest point of Russian fortifications).

A hopeless all-out offensive tries to penetrate the second layer of the Surovikin line. Miraculously, Ukraine almost manages to break through the Russian frontline west of Verbove, but the Russians somehow pull themselves back, retreat in an orderly fashion, redeploy VDV reinforcements from the Eastern front, and deny Ukraine a breakthrough.

The counteroffensive ends in failure. 31 Abrams tanks arrive just in time for the celebration of the failure.

America goes schizophrenic. After the colossal effort of supplying 31 downgraded tanks following the failed summer offensive, Congress refuses to pass aid to Ukraine and Israel because of a completely unrelated immigration crisis, in a display of retardation not seen since the late 1930s.

Ukrainian general staff is confused as hell. Realizes the mistake of listening to the Americans. Shifts to strategic defense.

Russia advances 5 kilometers in the east. Total mental breakdown in Ukrainian infospace. Everyone loses their mind and starts blaming each other for the failure of the summer offensive. International interest in Ukraine hits an all-time low.

Russia takes Avdiivka. Everyone treats it like it’s the new Berlin.

For months, nothing happens, but Russian propaganda manages to hype up every hut-cluster and field they manage to seize.

Today, the West pretends to “painfully” acknowledge that Ukraine has no path to military victory.

West does not even agree to give permission to strike with long-range weapons in Russian territory. Even using domestically developed weapons comes with phone calls and hysteria by the west.

Ukraine realizes the West has no intention of truly helping it win the war. So they piss on western advice, invade Kursk, and take more territory there in 3 days than the Russians took in Donetsk all year.

The hut-clusters in the east are more important to copesinters so no one gives a shit, but more importantly…

… No one gets the message.

https://x.com/astraiaintel/status/1840425343313752254

22 tykkäystä

Perunilta tunnin analyysi viimeaikaisista lennokki-iskuista ammusvarastoihin:

10 tykkäystä

On järkyttäviä lukuja, mutta suhteutettuna Venäjän noin 140 miljoonan väkimäärään tuo kokonaisluku on 0,555 / 140 = 0,4 % väestöstä.

Se on sama, jos Suomi olisi hyökännyt ärsyttävästi autonomiallaan pullistellevaan Ahvenanmaahan ja menettänyt 2,5 vuoden sodassa kaatuneina ja haavoittuneina 22 000 henkilöä*. Kyllä se puhuttaisi, mutta väkeä riittäisi. Ja jos väki olisi vielä vaikka pääosin köyhästä Savosta ja Lapista, oltaisiinkohan Kehä ykkösen sisäpuolella vielä moksiskaan.

Lisäys: äärimmäisin esimerkki miten väestö ei rajoita sotimisen vimmaa taitaa olla Paraguyain sota, minkä maa kävi kolmiliittoa Brasiliaa, Argentiinaa ja Uruguyaita vastaan ja sen epäillään menettäneen jopa puolet väestöstään, joskin luvuista kiistellään edelleen ja niitä on vaikea arvioida. Alin arvio on 7 % väestöstä mikä sekin on valtavasti. Monesti törmää arvioon että puolet väestöstä olisi tuhoutunut sotimiseen tai nälkään tai tauteihin.

*Vrt. talvisodassa kaatui ja haavoittui noin 70 000 suomalaista, ja tämä intensiivisessä reilussa kolmessa kuukaudessa. Myös Suomen sisällissota on maailman intensiivisimpiä kun huomioidaan vain muutamissa kuukausissa käyty sota. Sisällissodassa kuoli arviolta vajaa 40 000 suomalaista, kun maan väestö oli vain 3,1 miljoonaa! Onnistuimme siis tuhoamaan itse omaa väkeämme yli prosentin verran koko väestä.

Lisäys 2: Pää pointti siis, että pitää suhteuttaa lukuja. Venäjä on edelleen valtava väestöltään, ja suomalaisittain isolta kuulostavat tappiot ovat tuon valtavan maan väestössä kuin pisara meressä. Vaikka Venäjä ei ole sama lihan ja raudan massavyöry mitä se oli sata vuotta sitten, kyllä siellä väkeä piisaa. Tietysti jossain vaiheessa tappiot voivat roiskua moskovalaisiin ja muihin ydin-Venäjän asukkaisiin mikä voi aiheuttaa suurempaa harmitusta.

Venäjä kannattaa mieltää niin, että se on käytännössä valtava siirtomaa minkä emomaa on Pietarin Moskovan akseli ja vähän siirtokuntia Volgalla ja loput on edelleen alistettua siirtomaata Beringin salmelle asti. Se näyttää vain kartalla epäilmeiseltä kun se on samaa maamassaa, toisin kuin Ranskan ja Brittien selkeät siirtomaat merten takana. Mutta asenne myös tähän siirtomaapopulaatioon Moskovassa on selkeä…

66 tykkäystä

Miehistön keski-ikä on kuitenkin noussut aika nopeasti, joka osaltaan kertoo ettei reservi ole “loputon”

“between February 2022 and May 2024, the average age of Russian soldiers killed in action increased from 30.2 in early 2022 to 37.8 by July 2024”

Väestöpyrämidi selittää osaltaan miksi näin on:

19 tykkäystä

Hyviä huomioita tuosta, miten tappiot suhteutuu väkilukuun. Ei se tosiaan vielä iso prosentti olisi vaikka jos suurimmat arviot kuolleista ja vaikeasti haavoittuneista pitäisivät paikkansa. Eli varmasti mielessäni yliarvioin kommenteissani tappioiden yhteiskunnalliset vaikutukset.

Tosin en silti ajattele, että kyseessä olisi siltikään aivan pelkkä prosenttipeli. 500 tuhatta on eri asia kuin 20 tuhatta vaikka kokonaisväestö olisikin suuruusluokaltaan ihan eri. Eli sillä voi olla vaikutus kapinointiin ja vastarintaliikkeeseen maan sisällä jatkossa. Toinen keskustelu on vielä se, että keskitason upseerit, eli kouluttajat on menneet osaltaan vähiin, minkä pitäisi tuoda Venäjän armeijalle haasteita edes jollain lailla koulutettujen joukkojen kasvattamiseen.

19 tykkäystä

Lisää positiivisia tankkiuutisia: “Kymmeniä Venäjän tankkeja putosi Venäjän itsensä kaivamiin hautoihin – Ja Ukraina tuhosi ne” Kymmeniä Venäjän tankkeja putosi Venäjän itsensä kaivamiin hautoihin – Ja Ukraina tuhosi ne | Kauppalehti

29 tykkäystä

Jostain näitä naapurimme terroristivaltion kehujia vaan aina riittää. Ja vieläpä suoraan sylttytehtaalta, eipä kyllä yllätä.

Kun tappiot alkavat olla sadoissa tuhansissa sotilaissa, on se takuuvarmasti vahingollista maan koosta riippumatta. Heitä pitää jatkuvasti rekrytoida jostakin lisää, ja kun kansalle ei kerrota mihin heidän kadonneet sukulaisensa on haudattu saatika mitä heille on tapahtunut, ei se herätä kansassa luottamusta vallanpitäjiä kohtaan, vaan tunteet alkavat pikkuhiljaa purkautua siellä täällä.

Tosin diktatuurissa ei ole juuri merkitystä mitä kansa vallanpitäjistään ajattelee (niskuroijat pidätetään ja uusinnasta tapetaan), joten kurjistumisen lisäksi tuolla ei tosiaan muutu mikään. Jo valmiiksi kehitysmaatasoisen valtion kurjistuminen tarkoittaa jossain vaiheessa talouden lopullista romahdusta ja mm. nälänhätää. Esimerkkinä voi käyttää Pohjois-Koreaa. Siitä tulee meille naapurimaille hassun hauska ajanjakso.

13 tykkäystä

Viimeaikoina on noussut näkemyksiä Venäjän talouden kestokyvystä. Tässä yksi.

13 tykkäystä

Juuri tällaista toivoinkin lisää! Viikonloppuna isketty asevarastolle Venäjällä, ilmeisesti heti kun Iranista tuli sinne toimitus. Just näin!

Ukraine said it struck a Russian ammo depot with long-range drones right after Iranian missiles arrived there

53 tykkäystä