Osakesijoittaminen

Evolution AB - The King of iGaming

Carnegie ei voi oikeasti tietää, että koskeeko tämä globaali minimiverouudistus ruotsalaisia Maltalta käsin toimintojaan pyörittäviä uhkapeliyhtiöitä ja kuinka paljon Evolution tulisi maksamaan veroa, koska sitä ei olla vielä millään tasolla päätetty mitä yhtiöitä tämä minimiverouudistus tulee koskemaan ja miten ja millä laajuudella se lopulta käytännössä toimii. On olemassa vain tekninen luonnos siitä miten se voisi toimia. Lisäksi tämän nykyisen luonnoksen vieminen käytännön toteutukseen tulee kestämämään luultavasti vielä vuosia (vuosikymmeniä?) koska se vaatiia kansainvälisten ja kansallisten verotuslakien muuttamista joka maassa. Muutenkin tuntuu, että ihmisillä on vähän väärä käsitys siitä miten tämä minimivero tulisi toimivaan. Vaikka Maltan parlamentti joskus ratifioisi tämän nykyistä luonnosta mukailevan ratkaisun osaksi omaa lainsäädäntöään niin se ei tarkoita että Maltan tulisi muuttaa nykyistä 5 % efektiivistä yritysveroaan, päinvastoin he voivat vaikka halutessaan laskea sen nollaan. Tämä uudistus vain loisi sellaista täysin uudenlaista verotusoikeutta joka sitten siirtyy siihen valittuun minimitasoon asti jollekin muulle maalle, jos toisessa valtiossa todellinen verotustaso jää tämän minimitason alle.

Mutta tätä pohdin jo viime viikolla kun tämä yhteisymmärrys globaalista miniverosta julkistettiiin, että miten tämä tulisi mahdollisesti vaikuttamaan Evon toimintaan. Viime vuonna Evon liikevaihdosta tuli 65 % tuli reguloimattomilta markkinoilta. Se miten tämä himmeli tulisi sitten toimivaan olisi aika monimutkaista, mutta miten tämän asian itse ymmärsin niin verotusoikeus ei voi välttämättä siirtyä 15 % minikantaan asti sellaiseen Evon tuotteen loppukäyttäjämaahan jossa Evo:lla tai operaattoreilla ei ole lähtökohtaisesti lisenssiä toimia (tai tominta on jopa laitonta, esim. Suomi tai Aasian maat), ja eiväthän ne tietenkään toimi sellaisissa maissa :wink:. No tuon mekanismin laatijat eivät olleet ihan näin tyhmiä, vaan tässä tapauksessa verotusoikeus siirtyy sitten pääkonttorivaltioon eli Ruotsiin joka voi kyllä sitten verottaa sen 15 % muidenkin puolesta. Tämä on tosin helposti kierrettävissä sillä, että siirtää pääkonttorin esim. Maltalle joka sitten verottaa vain sen paikallisen 5 %. Ainut mihin verotusoikeus voisi siirtyä 15 %:iin asti on niihin Evon tuotteiden loppukäyttäjämaihin joissa Evolla on lisenssi (ja tytäryhtiö?) toiminnassa, eli Iso-Britannia, Yhdysvallat, Ruotsi jne. jotka sitten verottaisivat siellä asuvien pelaajien liikevaihdosta syntyvät voitonsiirrot Maltalle, mutta niin kuin sanoin niin tämä on vain 35 % liikevaihdosta joten tuota 15 % miniverokantaa kannettaisiin vain tästä osuudesta ja loput menisivät sitten Maltan 5 %:n efektiivisen veron mukaan, mikäli pääkonttori on siellä.

Korostan, että tämä oli oma tulkintani asiasta. Tässä VM:n dokumentissä tätä yritetään selvittää suomen kielellä, sieltä voi jokainen itse yrittää ymmärtää ja muodostaa käsitystä siitä mitä tässä tapahtuu.

Mutta ei tämä koko hommakaan ole vielä todellakaan mikään selviö, ja aika paljon pitää isojen poikien tuolla kansainvälisillä areenoilla vielä neuvotella, ennen kuin tietää mikä on sitten se lopullinen malli ja ketä se koskee ja miten se toimii. Se, mitä G7 johtajat päättivät käytännössä pari viikkoa sitten, oli vain että jos tämä tulee joskus käyttöön niin 15 % olisi hyvä taso ja edelleen jatketaan yhteisymmärryksen hakemista tämä luonnoksen pilari 1 ja 2:n osalta G20:ssa.

75 tykkäystä

Taitaa Evon laskulle löytyä vähän enemmän syitä. Asiakkaana 12bet jolla Hindenburg researchin mukaan on siteitä ilmeisesti kiinalaiseen mafiapomoon.

2 tykkäystä

Niin kannattaa nyt muistaa että tällä ei ole käytännössä mitään merkitystä. Kansainvälinen vero olisi merkityksellisempi ja sekin, joskus hamassa tulevaisuudessa, merkitykseltään vähäinen.

9 tykkäystä

Aika kaukaa haettu. Bitcoininkin pitäisi laskea varmaan sen perusteella kun kytkeytyy vahvasti järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

7 tykkäystä

Hyvää pohdintaa. Alustavat päätökset on tehty, mutta helppoahan niiden vieminen eteenpäin ei tule olemaan ja uusia keinoja veronkiertoon löydetään myös takuuvarmasti. Aivan kuten kirjoititkin. Aluksi päätös tulee lähinnä koskemaan Yhdysvaltojen teknojättejä ja muita suurimpia veronkiertäjiä.

Ei Carnegie väitäkkään tietävänsä, miten ja missä määrin päätös tulisi Evolutioniin vaikuttamaan. Carnegien laskelman 11 % perustuu 15 % veroasteen täysimääräiseen toteutumiseen Evolutionin kohdalla ja tietenkin se on vain yksi hypoteesi. Todennäköisyyttä ja aikaväliä sille, että Evolutionin ja muiden Maltalla majailevien veroaste tulisi nousemaan, on mahdoton arvioida. On kuitenkin päivänselvää, että todennäköisyys tapahtumalle nousi merkittävästi G7-maiden päätöksen myötä. Tehokkaiden markkinoiden tulisi tämä hinnoitella jollakin tavalla.

3 tykkäystä
16 tykkäystä

ootte laiskoja…

The bank writes that while Evolution receives 60 percent of its revenues in the non-regulated market, this is already known and the diversification of these revenues is more of a strength than a weakness.

It is also pointed out that the company’s supplier model is more resistant to regulatory risk than applies to operators.

Laitanko vielä savoksi ja turun murteella että kaikki ymmärtää? Stadin slangiakin bamlaan.

30 tykkäystä

Pakko jättää kuvatiedostoissa kääntämisvastuuta lukijalle, ainkin osittain. Tässä hoidetaan ohessa päivätöitä niin ei kaikkea kerkeä, siis joka kerta. Toinen vaihtoehto on jättää jakelematta näitä

98 tykkäystä

Google kääntäjä appiin saatte syötettyä kuvat mitkä se sitten kääntää.

Evolution’s Tuesday fall of 6.1 percent in the wake of the blank specialist Hindenburg Research’s report on Draftkings is a buying opportunity. That is the assessment of Morgan Stanley, reports Bloomberg News. The bank writes that while Evolution receives 60 percent of its revenues from non-regulated markets, this is already known and the diversification of these revenues is more of a strength than a weakness. It is also pointed out that the company’s supplier model is more resistant to regulatory risk than applies to operators. Morgan Stanley is overweight at Evolution.

Vastuu lukijalla, saattaa sisältää käännösvirheitä. Eikun vaan työkalut käyttöön, jos on ongelmia ottaa tietoa käyttöön mitä Aston tarjoaa :slight_smile:

13 tykkäystä

Twitter-kuvasta näkee suoraan että on Avanzan sähke.

Nopea keino kääntää on myös mennä suoraan avanzan sivuille. Jos on selaimena chrome, niin valikosta valitsee käännä. Avanzan sähkeet vain selaimen kirjainmerkkeihin valmiiksi.

https://www.avanza.se/placera/telegram/2021/06/16/evolution-koptillfalle-i-evolution-efter-raset-enligt-morgan-stanley-bn.html

Lisätään vielä toinen Avanzan Evolution-sähke tältä päivältä. ABG Sundal Collier jatkaa karhuilua. Heidän näkemyksen mukaan riskit pitäisi paremmin huomioda.

https://www.avanza.se/placera/telegram/2021/06/16/evolution-evolution-borde-handlas-med-en-riskpremie-enligt-abg-sundal-collier-di.html

Di:ssä kuitenkin saa paljon näkyvyyttä + haastatteluvideo

6 tykkäystä
58 tykkäystä

Kaksi kovaa keskustelee ensi kuussa!

Suora linkki löytyy iGamingin linkedin feedistä jos haluaa tähän rekisteröityä.

7 tykkäystä
22 tykkäystä

Onko tietoa mikä BofA:n targetti oli ennen tätä 1910 SEKkiä? Ts. nousiko vai laskiko?

Toukokuun 5. päivä nostivat tuohon 1910 tasoon. Reiterates eli toistaa sanasta voi päätellä, että tuo SEK 1 910 oli jo voimassa.

9 tykkäystä

Onko kukaan bongannut mitään lukuja Gonzo’s treasure huntin suosiosta? Jäiköhän portfolion marginaalipeliksi vai pääseeköhän top 5?

Evotrackerissa peli ei näy ja muiden pelien pelaajamäärät ovat pysyneet aika samoina viime kuukaudet. Toki Evotrackerissa on muistaakseni vain noin 15 % Euroopan osuudesta, mutta antaa varmaan jotain suuntaa Euroopan pelaajamäärien kehityksestä. Kiinnostaisi siis tietää, missä määrin uudet isot pelijulkaisut tuovat orgaanista kasvua.

3 tykkäystä

Gonzo ollut suosioltaan pettymys. Toki ensimmäinen tämän tyyppinen peli ja varmasti pelaajamäärät jatkossa nousee niinkuin kävi myös Crazy Timelle yms. Keskimäärin näyttänyt olevan 10x vähemmän pelaajia on average vs Crazy Time. Atm 300 ja CT 4000.

Evotrackerissa ei tosiaan näy esim nämä uusimmat Turkey Lightning Rouletet yms jossa ollut pelaajia parhaimmillaan yli 800.

7 tykkäystä
1 tykkäys

Saas nähdä miten käy. Vielä ei kaiketi ole äänestystulosta tullut?

On menossa lehden mukaan grey listille. Äänestys on pidetty

3 tykkäystä