Siihen se sitten päättyi! 42 kvartaalin putki QoQ-kasvua putkeen. Yli kymmenvuotta. Tämä on ollut yksi syy miksi osakkeessa on voinut tähän mennessä olla mukana varsin huoletta, kurssikehityksestä huolimatta.
Ilman tätä yhtä kvarttaalia, niin yhtiön meno näyttäisi vielä varsin hyvältä arvostukseen verrattuna. Nyt toivotaan, että jää yhteen kvartaalin ja päästään taas kasvuun kiinni.
Itse toivoisin, että hallitus laittaisi rohkeasti osinkohanat kiinni ja alkaisi ostamaan omia osakkeitaan aggressiivisesti. Tämä olisi paljon verotehokkampaa ja voisi johtaa kovaan omistaja-arvon luontiin. Olettaen toki, että liiketoiminta jatkaa hyvää kehittymistä eikä ala pakittamaan. Laskin, että osakekanta on pienentynyt 8% 2021 vuoden huipuilta.
En tee lisäostoja, vaikka oma keskihintani on kyllä on nykyisen yläpuolella. Sen verran iso positio jo. Hankin mieluummin sitten hieman kallimmaalla, mutta positiivisella momentumilla.
Edellisen 4 kvartaalin tuloksen perusteella PE olisi 12. Täydellisyyttä ei siis voi vaatia…