Tätä on muuten useat henkilöt kysyneet tänään ja se on hieman pelottavaa Teillähän on täällä Evolution-ammattilainen @timontti joka tykittää jatkuvasti hyvää settiä yhtiöstä ja lukemalla koko tämän ketjun saa mainion kuvan yhtiön nykytilanteesta ja miten siihen on päädytty. Voin nyt kuitenkin sanoa oman mielipiteeni kerran olen sen muuallakin jo maininnut.
Elleivät regulaattorit eri maista jostain syystä hyökkää Evon päälle kuin yleinen syyttäjä ja tuhoa yhtiön bisneksestä, on tässä ehdottomasti vieläkin yksi Pohjoismaiden parhaista “compounder”-yhtiöistä. 3 vuoden ja sitä pidemmän tähtäimen sijoitushorisontilla pidän sinänsä mitä tahansa kolminumeroista SEK hintaa varsin kohtuullisena ja minun on aika hankala perustella fundamenttimielessä tai teknisesti miksi osakkeen kuuluisi olla esimerkiksi alle 800 SEK. Markkina on markkina on markkina ja mitä tahansa voi tietenkin tapahtua, mutta kyllä sijoittajalla pitää olla rohkeutta ja terästä vatsassa että uskaltaa hyödyntää Mr. Marketin sekoilut
(Olethan muuten varovainen lainojen kanssa. Niitä ei kannata ottaa internetnimimerkin mielipiteen peesauksen vuoksi ja erityisesti margin call on aidosti pelottava mahdollisuus jos markkinariski toteutuu!)
Tämä on todella tärkeä neuvo. Vielä pari viikkoa takaperin jos joku olisi tullut sanomaan, että tällaisen numerofundan osakkeesta lähtee 1.5viikon aikana esim 40% pois, niin pihalle olisi naurettu. Itselläkin oli jäätävässä 30% painossa ja tankkailin pitkin syksyä 13xx ja 12xx hinnoissa. Onneks laitoin stop lossin 1200 kohdille suojaamaan.
Opetus: ei ole oikeasti olemassa niin timanttista firmaa, etteikö osake voisi puolittua lähes hetkenä minä hyvänsä. Sen pohjalta sitten miettimään painotuksia ja suojauksia.
Pohjolan kauniista sanoista huolimatta muistutan, ettei kirjoitteluani tule tulkita sijoitussuosituksina. Olen enemmänkin tiedonvälittäjä
Aika lyhyt pätkä tuossa podissa. Ei oikeastaan mitään uutta mitä täällä ei olisi käsitelty. Analyytikko totesi että jo ennen tätä romahdusta hänen mielestään Evon arvostuksessa on ollut mukana riskilisä mutta totesi että ei tainnut ollakaan mutta nyt on
Piti riskejä New Jerseyn viranomaisten suhteen alhaisina ja sanoi että Evo käy jo heidän kanssaan dialogia. Ja tosiaan Penserin tavoitehinta edelleen 2100kr.
EVO on Fortunen tänään julkaistulla Future50 2021 -yhtiöiden listalla sijalla 32:
Tässä vielä kuinka yhtiöt päätyvät listalle:
*The index is based on two pillars: a top-down, market-based assessment of a company’s potential, and a bottom-up analysis of its capacity to deliver growth. For the bottom-up view, we have quantified and tested numerous theories about what drives long-term success across four dimensions (strategy, technology and investment, people, and structure), and we use machine learning to select and weight factors based on their empirical contribution to long-term growth.
Our analysis incorporates a wide range of financial and nonfinancial data sources, such as the growth and quality of each company’s patent portfolio as an indicator of technology advantage. We also leverage natural language processing analyses of each company’s annual reports to unearth indicators of long-term focus and a tendency to serve a broader purpose beyond financial returns.*
Ihan kuin muistaisin jonkun twiitin missä lupasit mennä all-in EVO, jos tulee 8xx hintoihin
Se offtopicista.
Ontarion aukeaminen 1Q22 näkyy jo Q1 luvuissa ihan kivasti. Toki sieltä varmaan jonkin verran on ollut reguloimatonta liikennettä jo entuudestaan, mutta regulaatio tuo niin paljon suuremman joukon asiakkaita. Aika hankala tässä kovin negatiivisia tuulia on nähdä.
Tuohon liittyen Claesson vastasi vielä kysymykseen:
In what context are this comment given? That most operators only offer a limited set of Evos current products, or that there is a lot more to come in general to the overall product offering?
Kovasti näyttäisi AVA olevan ostolaidalla ja omistajia on tullut n. 12,5k lisää dipin jälkeen. Ei voi ainakaan ruotsalaisia piensijoittajia syyttää paperikäsistä. Myyntipaine tuleekin siis jostain muualta, esim. rahastot myy ESG pohjalta?
Sharevillen kauppoja katsoessa näkee selvästi, että myös nonnerot ovat ainakin eilen olleet enimmääkseen ostolaidalla. Lisäksi EVO on kohonnut Relax Nordic ostetuimmat -listalla kolmanneksi.
Ja tärkeintä eli mitä varten. Ei mihinkään osakepalkkiohöpöhöihin:
The purpose of acquisitions of own shares shall be to optimise and improve the capital structure of the company by reducing the capital, thereby creating added shareholder value.
Täällä olikin huudeltu johdon ja yhtiön perään, että näyttäisivät osaltaan shorttirapsassa esitettyjen syytteiden ja huolenaiheiden olevan liioiteltuja. Nythän osa johdosta ostellut ja tämäkin vielä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee
Kyllähän tämä vahvistaa ainakin omaa luottamustani johtoon ja siitä, että siellä ollaan tilanteen päällä heti - eikä joulun jälkeen aleta ihmettelemään tätä.
Edit. Ja tuo 200milj€ vastaa n. 2,2miljoonaa osaketta, jos päästäisi 9:lla alkaviin ostelemaan.
Eikö osinko olisi parempi tapa hoitaa ylikapitalisaatio?
Monella on varmasti kymmenkertaistuneena tämä osake ja pieni arvonnousu yhden päivän vaihdon verran takaisinostoja ei paljoa kurssia heilauta. Mutta osinko olisi kuitenkin konkreettista tuottoa.
Toisaalta, eipä tuo 200M euroa ole kuin 10 kruunua per osake, eli noin prosentti.
Mutta pointtina vaan, eikö osinko olisi parempi kuin pieni takaisinosto?
Parempi ostaa omaa, jos uskot, että kurssi liian matala. Omistajan hyöty siis jaettu pääoma +/- eroitus käypään arvoon. Toki käypä arvo ei tietenkään mikään luonnonvakio.
No ei kyllä. Jos yhtiön johdolla on hyvä näkemys yhtiön tulevaisuuden näkymistä ja näkevät oman osakkeen hinnan alhaisena, niin paljon paremminhan tämä luo omistaja-arvoa kuin että työnnetään kassaa ulos osinkoina. Se omistaja-arvon luonti tulee pitkällä aikavälillä kun kurssi palautuu esim. tuonne 1500kr tasolle. Kun EVO mitätöi 900-1000 kr ostamiaan osakkeita, niin kaikkien omistajien osuus yhtiöstä kasvaa hyvin verotehokkaalla tavalla. Ei se hyöty tule yhden päivän pompusta. Niin ja osingoista menee vielä pääsääntöisesti verotkin.