Terve,
En osaa kyllä tuohon ChatGPT:n arvioon ottaa kantaa. Mutta ehkä sen verran voin tarkentaa, että Exelin pääomamarkkinapäivillä esittelemien markkinakokojen perusteella pelkkä komposiittimarkkina (sis. kaikki teknologiat ja materiaaliyhdistelmät) oli vuonna 2022 arviolta 85 miljardia dollaria ja vastaavasti pultruusiomarkkinan koko olisi ollut noin 4 mrd. dollaria. Lisäksi pitäisin todennäköisenä, että myös lasi- ja hiilikuitusovellusten hinnat nousisivat, mikäli muiden rakennusmateriaalien hinnat kohoaisivat selvästi.
Vastaavasti Ukrainan jälleenrakentamisen osalta, niin kysymyksiä taitaa olla enemmän kuin vastauksia. Luonnollisesti sodan päättymisen pitäisi olla Euroopan talouden kannalta positiivinen ajuri, mutta millainen ja koska, ovat sitten vaikeampia kysymyksiä. Lisäksi vielä on epäselvää, että kuka jälleenrakentamisen rahoittaisi ja millaisilla resursseilla tämä toteutettaisiin (mm. rahoitusmuodot ja rahoituksen saatavuuden ajankohta, rakentamisen toteuttajat, käytettävät materiaalit yms.), sillä näillä olisi myös vaikutusta asiaan. Eli en ehkä suoria vaikutuksia Exelille mahdollisen uudelleenrakentamisen osalta lähtisi vielä miettimään, ainakaan lyhyelle aikavälille. Tätä kokonaisuutta peilaten ei olla uudelleenrakentamisen vaikutuksista myöskään tarkasti yhtiön kanssa juteltu, sillä tämän vaikutusten arviointi on hyvin vaikeaa.
Pakistanin ja Intian tilanne on luonnollisesti vakava ja suuremmalla eskalaatiolla voisi olla sitten isojakin vaikutuksia maailmanjärjestykseen. Nykyisessä mittakaavassa vaikutukset jäävät kuitenkin oletettavasti rajallisiksi. Ja esimerkiksi Exelin tehdas ei sijaitse tuolla Kashmirin alueella, vaan etelämmässä Goan lähettyvillä. Eli nykyisessä tilanteessa en oleta tilanteella olevan oikeastaan vaikutuksia ja toivotaan, että tilanne pysyy myös sellaisena (tai vielä parempi, jos joku kestävä sovinto saataisiin aikaan, mutta tämä toki historiaan peilaten vaikuttaa epätodennäköiseltä).