Täällä oli kovaa keskustelua mahdollisesta myyntihinnasta. Kokeillaan miten päästään miljardiin.
Azan myynti viimeisenä vuonna kun patentti oli voimassa, oli 800 miljoonaa. Siitä katetta 75 %, eli 600 miljoonaa. Jos Aza+Bex tulee kombona standardihoidoksi, niin jo kahden vuoden myyntikate on 1200 miljoonaa. Näin ollen aika varovaisin arvioin päästään miljardin myyntihintaan. Azan valmistaminenhan ei patentin umpeuduttua maksa käytännössä mitään. On mulla paljon uskaliaampiakin myyntihinta-arvioita, mutta alalaitaan, eli miljardiin päästään suht maltillisilla arvioilla.
Todennäköisyys. Noh, ostelin osaketta päälle kolmen euron, niin sanotaan, että miljardin, 90 lappua ja 27 % todennäköisyys riitää minulle. Nykyisellä arvostustasolla 16 %.
Lähinnä vain yritän sanoa, että vaikka todennäköisyydet eivät ole puolella (todennäköisempää menettää sijoitettu pääoma), niin osake voi silti olla hyvä sijoitus. Jos pitäisi valita yksi osake jonka varaan laittaa kaikki sijoitusvarallisuus, niin ei se silloin kyllä Faron olisi. Ja toinen asia mitä yritän sanoa on se, että mitä enemmän otat riskiä, niin sitä isommat voitot voit kääriä. Ei tällä osakkeella enää siinä vaiheessa vaurastu kun partnerointi on lyöty lukkoon. Jos sinne ikinä päästään.
Nyt oletetaan että päästään yhtä useisiin käyttöaiheisiin mitä AZAlla on. Bexmabin AML potilaiden vasteista ei minusta löydy tukea tälle. Tarvittaisiin hyvää faasi 2 dataa kaikissa indikaatioissa ennen kuin uskoisin markkinan diskonttaavan tätä. Siihen nähden 16% mielestäni liioiteltu todennäköisyys tälle skenaariolle. Sanoisin 1-5%
Niin en tiedä, mutta Kontro intoili sinne frontlineen, mutta Markku toppuutteli että mennään HMA-failed MDS ensin. Käsittääkseni koska se on halvempaa kun ei käytännössä ole vertailuryhmää. Mutta mulla menee kyllä helposti puurot ja vellit sekaisin, koitan vain hahmotella markkinan asettamaa hintaa ja fiilistellä onko se alle vai yli potentiaalin. Mun fiiliksen mukaan myyntihinta on sellainen jossa on 10 numeroa ja kaikki tähän astinen tutkimus näyttää hyvältä. Kontron elekieli on erittäin positiivinen. Riittää mulle. Voisin mä paljastaa mun todellisen myyntihintatavoitteen ja onnistumisprosentin, mutta niille naurais harakatkin. Uskon kuitenkin että alalaitaan pitäis olla riittävän hyvät edellytykset jotta tästä saa hhvä sijoituksen.
Tää on nyt viimeinen viesti tähän aiheeseen, mutta kriittisellä ja negatiivisella suhtautumisella on eronsa. Mun mielestä tähän saakka ei oo sattunut muuta negatiivista kuin IPF-sekoilu, muuten aikataulut ja tulokset on noudattanut sitä linjaa mitä johto on raportoinut/ennustanut.
Alkukuusta pitäisi tulla Inderesin haastattelu Juhon kanssa. Lopetetaan arvuuttelu ja kysytään minkä hän näkee bexin faronin arvoksi nykytytilanteessa tai tulevaisuudessa JOS kaikki menee hyvin tai penkin alle? Turun sanomissa hän uskoi että bexiin ja sen tuloksiin. Luulisin ainakin että toimarin pitäisi tietää kehittettävän lääkkeensä potenttiaali ja arvo meitä paremmin.
Se olisikin näyttävää jos TJ antaisi tavoitehinnan Paras luottamuksen osoitus lienee osakeostot mitä Jalkasilta on nyt nähtykin.
On minullakin edelleen harkinnassa kamnustuspositio tähän tulevan annin jälkeen, mutta tuo muuttunut aikataulu FDA-dialogin kanssa lisäsi epävarmuutta. Saa nähdä.
Noh tulipahan kirjoiteltua tänne usean päivän edestä, eiköhän nautita alkavasta kesästä välillä (siirtyy grillin ääreen)
Nyt ymmärsit väärin. Kyllä Markkukin antoi arvion ei tavoite hintaa. Mut joo grillaamassa minäkin olen ja hyviä sijoituksia sinulle toivon.Eikös Fda:n kanssa nopeutettu aikataulua?
Arvoon vaikuttanee mitä Bex voi myydä vuodessa ja mikä on sen myötä sitten Faronin arvo. Pariinkin otteeseen on noissa webinaareissa heitetty ilmaan se 50 miljardia. Jos sillä on tarkoitettu (kuten minä ymmärsin) vuosimyyntiä, mikä kyllä edellyttäisi, että Bex:sistä tulisi syöpien peruspalikka. Olisi patenttiaika huomioiden Faronin arvo jo aika huima. Jos sillä tarkoitetaan, että Bex myy noin 4 miljardia vuodessa ja n 50 miljardia patentin voimassaoloaikana, on Faronin hintakin maltillisempi. Sitten vielä muut lääkeaihiot, joista en osaa sanoa vielä mitään veikkausta. Koska tämä on spekulaatiota, niin oma villi veikkaus on, että A)Faron partneroi Bex:n 2-5 miljardilla ja sitten etappimaksut sitä mukaan kun Bexmab ja bexcombo edistyvät. Päälle 5-10% rojaltit sitten myynnistä. Faron jatkaa tuotekehitystä suomessa, koska osaaminen ja osaajat on faronilla. Omistajille ensin kauppasummasta osinkopalkkio uskollisuudesta ja sitten pitkäkestoista osinkotuottoa myynnistä. B) Faron ostetaan yrityksenä ±10 miljardia ja 5-10% rojalteilla osakkeenomistajille.
Tämä edellä oleva on siis minun positiivinen märkä päiväuni, eikä perustu mihinkään faktaan. Painajaisunta en halua miettiä.
Edit: Inhimilliseltä kannaltakin partneroiti olisi saatava ASAP kehitystyön nopeuttamiseksi. Monelta potilaalta loppuu aika, joille Bex voisi olla se juttu!
Eikös Traumakineä aloitettu nyt 1.5. testaamaan jollekin potilasjoukolle? Jäänyt hieman vähemmälle huomiolle. Mistä siinä nyt olikaan kysymys? Hallittiinko sillä liiallista sytokiinimyrskyä? Joku taisi hehkuttaa, että sekin voisi olla aika merkittävä läpilyönti, jos sillä pystyisi vähentämään Car-T soluhoitojen haittoja. Koskahan tuosta voisi odottaa tuloksia.
Joulukuussa 2023 kirjoitin ketjussa näin ”Tulosten luku eli read out on tässä Traumakine-tutkimuksessa faasi 1/2:ssa nopea. Seurantajakso, jolta luetaan Traumakinen haitat, sytokiinimyrskyn hallinta ja antituumorivaste on vain 28 päivää ja potilaita vain 24. Sponsori Fred Hutch on maailman johtavia CAR-T-keskuksia. Siten maaliskuussa alkava voisi olla loppukesällä valmis ja luettu. Pitkäaikaisseuranta on sitten pari vuotta. Markkuhan totesi, että eivät voi vaikuttaa (”push”) näihin ulkopuolisten tekemiin, mutta ehkä tulokset saadaan asap.”
Ongelma vaan on se, että trialia on lykätty, nykyisin on tuota trial sivua päivitetty muutaman päivän viiveellä. Jännityksellä edelleen, alkaako vai lykkääntyykö. Olisi hyvä kuulla Juholta, onko jokin Faronin hikka tai partnerineuvottelu vaikuttamassa, mikä tutkimus alkaa tai ei ala.
Jos merkintä on alulle 1.5, se ei välttämättä ala ihan 1.5, vaikka ei lykättäisikään.
Ei mitään tietoa, milloin ekoja tuloksia voitaisiin saada, jos nyt alkaa. Muutama kk?
Olipa selkeä ja kiintoisa keskustelu. Kiitos Antti ja Juho. Saatiin hyvät suuntaviivat jatkoon. Tällaista tiedottamista lisää. Tällä foorumilla paljon puhututtanut kassan ylitys ei kuitenkaan selvinnyt. Antti ei varmaankaan halunnut viedä keskustelua enää siihen suuntaan. Se onkin historiaa. Tahra Faronin historiassa ja jääkööt unohduksiin. Sitten lopuksi puhuttiin ,että resursseja tarvitaan infraan, että FDA:lle voidaan näyttää, että lääkettä saadaan riittävästi tuotettua( oleellista myös myyntiluvan saamiseksi). Mistä nämä rahat vai onkohan tarkoitus siinä vaiheessa olla jo partneroitunut. Jäi mietityttämään tämä asia, mutta se selviää varmaan aikanaan. Onnea ja menestystä Juholle uuteen pestiin!
Hyvä haastattelu ja selkeä roadmap. Ainoastaan jos haluaa jotain negatiivista sanoa, niin roadmap mihin? Seuraavan kerran voisi kysellä potentiaalista, että mihin tähdätään. Ehkä se oli tällä kertaa turhan selkeä - HMA-failed MDS. Myös MATINS jne, mutta kiitokset hyvästä haastattelusta!
Mikä erityisesti ilahdutti, niin ei se ole mun härkämielikuvitusta, että partnerointi on mahdollista myös väliluennassa, tosin oon sitä sanonut, että niin pitkälle omin avuin kuin mahdollista, koska sillon yritysarvoa on saatu rakennettua eniten ja se näkyy isompana tuottona omistajille.
Eikö lähtökohtaisesti faasi 2 tutkimustulokset pitäisi olla bexmarilimabilla hyviä. Paremmat annoskoot, valittu paras linja syövistä ja tieto muutenkin kasvanut tutkimusten edetessä. Rahoituksen järjestäminen vanhojen osakkeiden omistajien kannalta kiinnostaa minua. Tällä hetkellä kaikki vaihtoehdot ovat auki ja oma veikkaukseni on, että noista vaihtoehdoista tulee yhdistelmä rahan keräämiseen. Toivon mahdollisimman paljon ei dilutoivaa rahoitusta, vaikka isommalla korolla loppusuoralla.
En tiedä muiden ajatuksia, mutta hemmetti tästähän voi tulla Faronin puheiden mukaan rahaa jo faasi 2 tutkimuksen aikana tai lopussa. Omassa riskianalyysissä tämä alkaa näyttää jo coinflippiä paremmalta. Juho kyllä puhuu kansantajuisemmin kuin Markku.
Reilu pariviikkoa ensiluentaan ja itsellä kyllä jännitys on kasvanut maksimaaliseen tilaan Markun sanoin. Kurssi ainakin on kiittänyt tiedottamisesta ja suunnitelmien kertomisesta. Hyvä tästä vielä tulee!
Uutisia verisyöpätutkimuksista Uproleselan
Epäonnistui phase 3 tutkimuksessaan. mOS oli niukasti parempi, muttei merkittävä. Lääkettä kehitettiin r/r AMLään. Ennestään jo halvan näköinen osake -80%
Ei toi kovin hyvältä lääkkeeltä näytä jos 3 viikkoa elinikää tuli lisää. Tiedä sitten kuinka paha myrkky oli vielä potilaille vaikutukseltaan? Latuja tulee lisää bexille.