Faron Pharmaceuticals - Innovatiivisia lääketieteen ratkaisuja

Kommentti on meillä julkaisujonossa, tulee ulos lähiminuutteina.

Aikalailla odotusten mukaanhan tässä mentiin. Merkintähinta oli lähellä sitä mitä keväällä uumoiltiin, mutta viimeaikaisen kurssinousun jälkeen odotin korkeampaa merkintähintaa.

18 tykkäystä

Seuraavassa on arvio Osakeannista saatavien bruttotuottojen riittävyydestä (mukaan lukienIso-BritanniaTarjoaminen) eri tilanteissa. Osakeannin ehtona on, että Yhtiö nostaa vähintään15 miljoonaa euroabruttotuloina ja Yhtiön saamat Merkintätakaussitoumukset rajoittuvat tähän Osakeannin vähimmäismäärään:

· Kanssa15 miljoonaa euroabruttotuloista, yhtiön rahoitus voi olla riittävä, kunnes se saa FDA:lta viranomaispalautetta toimenpiteistä, joita tarvitaan viranomaisen hyväksynnän saamiseksiMEILLEYhtiöllä olisi vielä jonkin verran aikaa saada lisää kliinisiä tuloksia nykyisiltä potilailta sekä rekrytoida lisää potilaita. Yhtiö keskittyisi ensisijaisesti lisenssi- tai kumppanuussopimuksen saamiseen mahdollisimman pian. Kanssa15 miljoonaa euroabruttotulot (noin12 miljoonaa euroanettotulot) Yhtiö odottaa pystyvänsä noudattamaan nykyisiä rahoituskovenanttejaan syyskuun 2024 loppuun asti. Jos Yhtiö käy neuvotteluja ostovelkojen myyjien kanssa ja saavuttaa suotuisan tuloksen sekä sopisi maksuaikataulujen muutoksista, Yhtiö pystyisi noudattamaan nykyisiä rahoituskovenanttejaan vuoden 2024 loppuun asti.

· Jos Osakeannista saadut bruttotulot olisivat vähintään23 miljoonaa euroa, Yhtiö jatkaisi BEXMAB-kliinisen tutkimuksen vaiheen II päätökseen saattamista ja Yhtiö arvioi pystyvänsä noudattamaan nykyisiä taloudellisia kovenanttejaan tammikuun 2025 alkuun asti. Yhtiöllä olisi mahdollisuus käyttää enemmän aikaa ja resursseja lisenssi- tai kumppanuussopimuksen neuvottelemiseen ja solmimiseen ennen tammikuun 2025 alkua.

· Jos Osakeannista saadut bruttotulot olisivat27 miljoonaa euroa, Yhtiö jatkaisi valmiutta siirtyä vaiheen III kliiniseen tutkimukseen, joka Yhtiön näkemyksen mukaan parantaisi sen neuvotteluasemaa tulevissa kumppanuusneuvotteluissa, ja Yhtiö arvioi pystyvänsä noudattamaan nykyisiä taloudellisia kovenanttejaan viimeiseen saakka. maaliskuun puolivälissä 2025. Yhtiöllä voisi olla riittävästi kliinisiä tuloksia ja aikaa parantaa merkittävästi neuvotteluasemaansa kaupallisen kumppanuussopimuksen neuvotteluissa ja tekemisessä.

Jos Yhtiö onnistuu saamaan Osakeannin kautta enemmän varoja kuin tavoiteltu kokonaismäärä27 miljoonaa euroabruttotuloilla yhtiö voisi saavuttaa edellä mainitut tavoitteet ja sillä olisi vahvempi tase kaupallisten neuvottelujen käymiseen. Mahdollisella Upsize Option -optiolla saadut varat käytettäisiin yhtiön taseen vahvistamiseen sekä vaiheen III kliiniseen tutkimukseen valmistautumiseen.

1 tykkäys

Yhtiön osakkeenomistajien allokaatioetuus määräytyy Osakeannissa 6.6.2024 klo 18.00 jälkeen (Suomen aikaa)

1 tykkäys

eikös tämä mennyt ihan startup käsikirjan mukaan

  1. Yhtiö ajautuu hankalaan rahoitustilanteeseen, kovenantit paukkuu ja päärahoittaja lypsää surutta
  2. yhtiö julkaisee yltiöpositiivisen haastattelun kauppalehdessä ja piensijoittajat innostuvat ja kurssi tuplaa
  3. taso on riittävä että saadaan anti puskettua läpi “ei-senttitasolla”

Itselle yllättävää kuitenkin että jos alennus on -50%, anti ei kuitenkaan ole merkkarianti tai vastaava. Mielenkiiintoista seurata miten kurssi nyt käyttäytyy mutta maansamyyneiden on syytä muistaa että pakkorako on pakkorako. Ja senhän kaikki tiesivätkin jo.

Voi tämä silti olla pitkällä tähtäimellä hyvä sijoitus. Mutta hieman puuhastelun maku jää kun kovenanteista ei pidetä huolta ajoissa ja viimeistään nyt tämä katastrofi konkretisoituu vaaleanpunaistenkin lasien taa.

10 tykkäystä

Ihan hyvä, jos tällä saavat kassansa kuntoon. Hitusen halvalla menee, mutta ei tainnut olla firmalla vaihtoehtoja. Kassa tyhjä ja velkoja painaa päälle. Täällä on viime aikoina spekuloitu sivukaupalla ostotarjouksesta ja partneroinnista ratkaisuna, vaikka tosiseikat ovat puhuneet annin puolesta. Antia on Indereskin koko ajan ennustanut.

Kannattaa pitää pää kylmänä ja oma positio sopivan kokoisena. Muuten on herkästi kuuppa jumissa ja päätöksentekokyky koetuksella. :slightly_smiling_face: Tämä on todella riskinen lappu kaikesta potentiaalista huolimatta.

12 tykkäystä

Sitten jos saisi vielä rautalankamallin. Meneekö ylimerkkaustilanteessa merkintäoikeus sen mukaan mikä on omistusosuus 6.6.? Tai mitern sen sitten muotoileekaan, minkä päivämäärän mukaan oma painotus määräytyy?

Kauppalehdessä näin.
“Tarjottavien osakkeiden merkintäaika alkaa 5.6.2024 kello 10.00 Suomen aikaa ja päättyy yleisöannissa 18.6.2024 kello 16.00 Suomen aikaa ja instituutioannissa 19.6.2024 kello 9.30 Suomen aikaa”

Mutta sitten on myös mainintaa tuosta omistajuudesta 6.6. Itse ymmärrän sen niin, että 5.6. pitää viimeistään ostaa, jotta 6.6. sulla on mahdollisimman paljon lappuja, jotta saat mahdollisimman paljon lappuja ylimerkintätilanteessa. Ja tosiaan tämä pätee vain ylimerkintätilanteeseen. Kaiken järjen mukaan jos mukana meinaa pysyä, niin tänään tai huomenna ei kestä myydä yhtään, vaan pikemminkin pitää ostaa. Ja näin ollen tämän pitäisi vain buustata kurssia.

8 tykkäystä

Nuo on varmasti viralliset tavoitteet. Oma arvio (tai arvaus, ihan miten vaan) on, että vaikka anti menisi kokonaisuudessaan läpi, uutta rahaa kerätään viimeistään ensi syksynä. Ainakin näin ulkopuoliselle vaikuttaa, että rahoituskuvioita vedetään riskillä kalkkiviivoille, jota sitten viime käden ratkaisulla yritetään paikkailla. Ymmärrän toki, että halutaan odottaa esim. testien tuloksia ja rahoitustarve ylipäänsä on ollut tiedossa, mutta silti.

3 tykkäystä

Meneekös tämä nyt sitten niin, että ei tule mitään merkkareita, vaan anti on ihan kaikille avoin?
Ja niin että ensi sijaisia ovat pääomalainoittajat, sitten nykyiset omistajat ja kolmanneksi muut?

3 tykkäystä

In case of oversubscription of the Offering or when the aggregate number of subscriptions for the Offering and the UK Offering exceed EUR 30.7 million, the Board of Directors of the Company may reduce subscriptions. The Board of Directors has the right to reduce large subscriptions relatively more than small subscriptions.

Eikös tuo tarkoita että me tuulipuvut todnäk saadaan myös osakkeita ylimerkitsemistilanteessa? Mä tulkitsen tämän koko annin hyvin lähelle merkintäoikeusantia sillä poikkeuksella ettei ole merkintäoikeuksia.

4 tykkäystä

“In case of oversubscription, the Board of Directors of the Company may prioritise the allocation of Offer Shares to: (i) first to lenders of the Capital Loans; (ii) secondly to subscribing shareholders of the Company who are registered in the shareholder register of the Company maintained by Euroclear Finland Oy as at 6 June 2024, to whom, based on their ownership as at the date mentioned, a pro rata allocation is intended to be provided, and thereafter to (iii) investors who have committed to subscribe.”

Eli päätöstä ei kaiketi vielä ole, mutta suunnitelma ymmärtääkseni on että ylimerkintätilanteessa priorisoidaan pääomalainan haltijoita, sitten nokkimisjärjestyksessä nykyiset omistajat (6.6). Viimeisenä sitten uudet omistajat.

4 tykkäystä

Onhan tuossa se, että ne tahot, jotka jo aiemmin saaneet tiedon asiasta ja tehneet sitovia merkkauksia aivan varmasti saavat kaikki haluamansa. Niistä mahdollisesti ylitse jääviä sitten voidaan jakaa eri tavoin, jos enemmän kysyntää kuin tarjontaa.

2 tykkäystä

6.6. omistajat. Päivä aluksi vai päivän lopuksi omistavat? Todellinen kurssitaso selviää vasta 7.6.?

2 tykkäystä

Tänään kun ostat niin kauppa selvitetään 6.6. ja näin olet omistajana listoilla ja allokointi sen mukaan mitä omistat tämän päivän päättyessä eli jos omistat nyt esim. 4000 ja ostat tänään 2000 lisää on sinulla 6.6. 6000 osaketta ja sen mukaan sinulle allokoidaan antiosakkeita.

2 tykkäystä

Ainoat ketkä näillä bioyhtiöillä rikastuu on johto isoine palkkoineen ja lyhyeksi myyjät. Diluutiokierre voittaa hyvänkin datan.

1 tykkäys

joo näin se käsittääkseni on :+1:

ja merkit täyteen

4 tykkäystä

Tästä tuleekin mielenkiintoinen tilanne. Periaatteessa tänään ostamalla sinulla on jonkinlainen etuoikeus ylimerkintätilanteessa, joka varmasti tapahtuu niin kauan kuin kurssi on yli euron. Onko allokaatio ylimerkintätilanteessa selvästi määritelty ja tuon etuuden arvo laskettavissa?

Huomenna tätä etua ei ole, ja vaikka osakkeesta ei irtoakaan merkkaria, on osake itsessään huomenna vähempiarvoinen. Oma johtopäätös on näin ollen että osake laskee sitten huomenna jonkin verran. Eli jos et merkkaa, kannattaa myydä tänään. Jos merkkaat niin ei kannata. Ehkä. Mielenkiintoinen tilanne. Tai jos haluat osallistua vaikka et omista, tänään pitää ostaa.

Merkkarianti olisi niin paljon selkeämpi kyllä, mutta ilmeisesti sitä ei nyt voinut tehdä lontoon listauksen takia. (josta mikä hyöty?)

E: antiehdoissa todetaan että lainaajat ovat etuoikeutettuja merkitsemään, eli periaatteessa muut omistajat eivät välttämättä saa yhtään osaketta ylimerkintätilanteessa. Eli ei kannata sen perusteella ostaa.

3 tykkäystä

Christine Roth, a director of the Company, has committed to subscribe for 46,075 Offer Shares. Her interests in the issued shares and votes of the Company are set out below:

Roth osallistuu antiin👍

14 tykkäystä

Kun nyt aamulla katsoin kurssia niin jonkinlainen kusetuksen maku jäi. Olen ostanut hintaan 2,88 ja nyt markkinahinta 1,30. Kurssi miinuksella 44% ja tappio 55%. Kun ei ilmeisesti ole mitään merkkareita, joita myydä niin ikäänkuin pakotetaan vanhat omistajat merkitsemään 1€ hintaan uusia. Kurssi laimentuu hurjasti. Myisikö koko paskan pois?

3 tykkäystä

Ainakin halvalla pääsee mukaan :smiley:

Itse vähän katkera olen Juholle. Mutta markkinaehtoinen rahoitus on markkinaehtoinen rahoitus. Turha tässä valittaa kun olin väärässä. Olen happy holder näillä tasoilla.

1 tykkäys

Oma veikkaus, että tänään aamulla ihmiset myy että saa rahaa ja kurssi laskussa. Iltaa kohti kurssi nousee koska ihmiset jolla ei ole vielä osakkeita haluaa osallistua antiin. Huomenna sitten mietitään montaako osaketta on ja mikä on oma allokaatio, mihin rahat riittää.

2 tykkäystä