Onhan se hype ja helpotusralli ihan kiva, mutta osakkeesi arvo putoaa sen noin 7% uusien osakkeiden iskiessä tonttiin. Oliko eilinen päätös n 1.91€ =) kurssin tulisi laskennallisesti olla tuota pikaa n 1,77€. Ymmärtääkseni yrityksen markkina-arvo ei muuttunut tämän toimen myötä. Toivottavasti sitten kuitenkin diilin myötä kesällä saadaan arvonnousua P2 valmistuttua. Ja hype saa minun puolestani kyllä jatkua
Kuten sanoin, niin tämä oli jälkiviisautta, jossa peilasin CFO:n sanomaa. Hän kirjaimellisesti sanoo, että kysyntä oli odotettua voimakkaampaa. Ja tiedotteessa lukee, että ylimerkattiin 1,8x. Tästä voidaan päätellä, että enemmänkin olisi ollut saatavilla. Juho taisi aiemmin sanoa, että yrittävät nostaa sen verran kuin tarvitsevat, joten sen suhteen ollaan linjassa. Kuitenkin menneestä oppien pieni puskuri ei olisi ollut pahaksi. Tätä on nimittäin aika monta vuotta jo seurattu, että otetaan siivu kerrallaan ja kun rahat loppuu, niin toistetaan samat selitykset ja nostetaan lisää.
Kaikesta karhuilustani huolimatta istun tukevasti positioni päällä. Tai mielestäni se on enemmänkin realismia, karhu tuskin omistaisi osakettakaan.
Laimennuksen vastapainoksi kassaan tuli 12M€ fyrkkaa. Eipä kannata jättää huomiotta kun miettii arvon muutosta. Katse EV:hen, ei MC:hen.
Anteeksi taas low effort ja maalaisuuteni.
Mielestäni anti pelattiin hyvin. Jos olisi jaettu isommalla kädellä niin enemmän olisi laput laimentuneet.
Maltillinen anti kertoo minusta siitä että ei olla löysät housuissa keräämässä rahoitusta jotta saadaan nitkuteltua vuosi eteenpäin, vaan haetaan rahaa täsmällisemmin partneroitumiseen asti.
Jos ei onnaa niin ei auta kuin uusi rahoitusjärjestely.
Edit: Entä jos partneroitumisen ehtona on tietyt P2-tulokset? Silloin on pieni pakko katsoa se P2 loppuun.
Tuollahan tuo strategia, eli tärkeimmät tavoitteet ja miten rahoitus on ajateltu rakentuvan, ihan linjassa tämän mukaan mentiin.
https://faron.com/investors/faron-as-an-investment/strategy/
IPF partnersilla joka on lainannut mm. Faronille on portfoliossa lainan lisäksi warranteja kaikilla paitsi kaikkein uusimmilla lainoituksilla.
Niin sitä vaan, että kun 10M€ tarvittiin, niin miksi otettiin 12M€? Se kun dilutoituu “turhaan”!
Onkohan jollakulla tiedonjyvästä, mitä alkuperäisen Matins tutkimuksen potilaille kuuluu?
Jos oikein ilkeäksi heittäytyy niin pitkittämällä merkintää muutamalla viikolla hinta saatiin laskettua 10-20% ja 2 lisämillillä joku sai merkattua enemmän “halvalla”. Mutta olihan tämä hyvä suoritus vuoden takaiseen nähden eli eteenpäin mennään.
Itse mietin tätä siltä kannalta, että vahvempi kassa on hyvä juttu partneri-diilin neuvotteluiden kannalta. Antaa vähän lisää selkänojaa, eikä tarvitse ihan joka tarjoukseen lähteä kun kassassa on rahaa. Parhaassa tapauksessa tulee jopa vähän kilpailua diilistä, mikä entisestään nostaa hintaa.
Eikä tämä diluutio kokonaisuudessaan ole mikään iso juttu. Aika pähkinöitä jos diili saavutetaan ennen juhannusta. Ja toisaalta varmaan pitää kuunnella rahoittajien mietteitäkin ennen suunnattuun lähtemistä, pitää muistaa että he ovat rahoittaneet tätä antien kautta jo monta vuotta ja rahaa on palanut ties kuinka paljon että nykyiseen tilanteeseen on päästy.
Mikäli diili saavutetaan, niin luulen että kaikki omistajat ovat iloisia riippumatta siitä ovatko saaneet merkattua tässä annissa ja mihin hintaan.
Mutta nyt mielestäni tähdet ovat hyvässä asennossa, kun F2 viimeistä dataa odotellaan.
Ja kymppimiltsin ostoilla samojen tietojen varassa kuin muutkin osakkeenomistajat. Vähän lukee Inden analyysia ja keskustelupalstaa, ja kaupat kiinni.
Yleisesti ottaen tämä meni mielestäni mukavasti yrityksen kannalta, ja uskon, että nopeasti noustaan takaisin sinne 2,4-2,6 euroon, ja siitä onkin sitten mukava lähteä odottelemaan tuloksia (joista on kuitenkin lähtökohtaisesti hyvä kutina, vaikka riskiä tietysti on). Eiköhän se kutina sen jälkeenkin johda hinnan hilautumiseen vähä vähältä edelleen-fear of missing out!
Siinä vaiheessa heikkohermosella saattaa alkaa myyntinappi painostamaan - mutta missaanko miljardit?! Itse olen etukäteen miettinyt neuvoa vaikeisiin ratkaisuihin: tee sillä tavalla, ettet ainakaan sitä isompaa katumusta itsellesi aiheuta, kävi miten kävi. Itse tiedän miten minun pitää toimia
Harmittaa kyllä vähän, että odottamaani lyhyttä dippiä lähelle antihintaa ei tänään tullut, jäi ”helpot rahat” saamatta. Mutta onneksi ostin toissapäivänä ja loputkin eilen omasta (itselle erittäin merkittävästä) positiosta takaisin. Tästä on hyvä lähteä odottelemaan tuloksia. Onnea matkaan meille!
Mielenkiintoinen lääkeaihio munuaissyöpään, hieman vastaavan tyyppisesti toimiva, kuin Bex.
Faasi 1 jälkeen kaikki rokotetut selvinneet ilman syöpää 34 kk.
Mitenkäs tällaisessa suunnatussa annissa se prosessi etenee, tai tarkemmin oikeastaan että millaisilla taustatiedoilla? Se on kuitenkin suppealle joukolle suunnattu, joten voiko siellä olla esillä jotain sellaista tietoa/tuloksia etc. joita ei muilla osakkeenomistajilla ole? Tarkoitan tällä ihan yhdenvertaisuusperiaatetta. Raha tuli ilmeisen kitkattomasti, mutta onko Juho vaan aktiivisesti soitellut “you never know” -puheluita ja saanut sijoittajat vakuuttuneeksi?
Ei ole muuta kuin julkista informaatiota, mutta luultavasti on koostettu paketti oleellisesta.
(tai siis ei pitäisi olla, enkä usko että onkaan).
Hieman ehkä laajasti tulkittu vastaavan tyyppinen, mielestäni. Tuo linkin takana oleva uutinen koskee syöpärokotetta. Tietenkin nekin nojaavat immuunivasteeseen syöpää vastaan, mutta vaikuttavat eri kohtaan immuunivasteessa kuin Bex.
Tuossa linkin uutisessa on kehitetty syöpärokotetta, jolla kasvaimesta peräisin olevilla peptideillä, siis lyhyillä pätkillä syöpäperäisiä proteiineja, on tuotettu personalisoitu syöpärokote jokaista hoidettua potilasta kohden. Tällöin immuunirektio voi kehittyä jokaisen potilaan syövän määrättyjä mutaatioita vastaan. Tuolla menetelmällä siis käytännössä opetetaan T-solut hyökkäämään syöpää vastaan. Mutta mikäli syöpäkasvain on esimerkiksi immunologisesti kylmä, voi tuokin vaste jäädä huonoksi. Eli Bexillä voisi teoriassa oletta olevan synergistisiä etuja myös syöpärokotteiden kanssa, koska Bexin pitäisi voida muuttaa immunologisesti kylmiä kasvaimia kuumiksi.
Jos haluaa paremman verrokin tuolle teknologialle Suomesta, kannattaa checkata mitä esimerkiksi Valo therapeutics kehittää. Valo tx:n peptiCRAd teknologia nojaa myös syöpää vastaan räätälöityyn syöpäpeptideillä aikan saatuun immuunivasteeseen, mutta tuo Valon teknologia yhdistää syöpävirukset ja syöpärokotteet samaan menetelmään.
Sax Lontoosta:
”I see Timo has moved from Switzerland to Monaco .
Planning ahead perhaps , because when Faron hit the jackpot , he’s gonna need somewhere pretty flash to park his super-yacht.
His holding at present is worth about £30 million . Imagine a 10 bagger ( fairly reasonable assumption now ) . I bet he’s flicking through the Gulfstream catalogue as well lol ( if he hasn’t already got one )”
Jos unohdetaan hetkeksi se rahallinen insentiivi mikä meillä on sijoittamisessa, tulee yksinkertaisesti hyvä olo siitä että tässä autetaan ihmisiä jotka kokevat päivittäistä kärsimystä. Kun muistaa että tässä on oikeiden ihmisten kohtaloista kysymys, niin ei kyllä vois vähempää kiinnostaa osakkeen volatiliteetti.
Faronin uudistetut sijoittajasivut näyttävät päiväkohtaiset muutokset omistajarekisterissä. Yhtiön suurin omistaja Timo Syrjälä on ostanut muutama päivä sitten n. 800 000 osaketta ja lisäksi hän merkitsi annista n. 930 000 kpl lisää. Vahva on Luottamus Faroniin👍