Henkilökohtaisella tasolla inflaation vaikutuksiin voi myös vaikuttaa paljon omilla valinnoilla; ei ole pakko kuluttaa keskimääräisesti ja kun aikaa on käytettävissä osan siitä voi käyttää kulujen optimoimiseen.
Osakkeet ovat myös pitkällä aikavälillä inflaatiosuojaa tarjoava omaisuuslaji sillä tavalla että korkeammat hinnat siirtyvät keskimäärin ajan mittaan tuloksiin ja voitonjakoon.
Sijoitussalkun sisällöllä voi myös vaikuttaa juttuihin. Omistan itse esim. eri sähköyhtiöitä sen verran että niiden osingot kattavat (ja ylittävät) omat sähkölaskuni. Jos sähkön hinta nousee Suomessa niin se parantanee Fortumin tulosta ja voitonjakoa. Jos sähkön hinta laskee niin omat sähkölaskuni pienenevät. Win-win!
Mä en tajua tätä firetystä en sit ollenkaan, et pitäis “päästä” jotenkin. nuorena eläkkeelle. Ja sit tehdä sitä mitä haluaa.
Jos on yks asia missä olen elämässäni onnistunut, on se että valitsin työn jota haluan tehdä. Kun se sit loppuu en “pääse” vaan joudun eläkkeelle.
Teen nyt töitä, työ on se mitä haluan tehdä elämässäni. Mä en kaipaa mitään fire-elämää, elän sitä jo nyt. Mun työkaverit on mun kavereita, teemme yhdessä jotain minkä koemme tärkeäksi.
Mä olen kokoajan siinä sivussa harrastanut sijoittamisitakin, mutta harrastanut. Ikinä ajatellut että sijoitustuottojen varassa jäisin sohvalle pierekelemään tai tekeen jotain muuta, jota en koe yhtä hauskaksi kuin työntekoa. Josta mulle vielä maksetaan palkkaa!
On toki hienoa, jos joku kykenee löytämään oman kutsumusammattinsa ja tekisi sitä vaikka ilman rahallista korvausta. Todellisuus on kuitenkin se, että suurin osa ihmisistä ei koe omaa työtään vapaa-aikaa kiinnostavammaksi.
Itse ainakin keksisin töissä vietetylle ajalle moninkertaisesti parempaakin käyttöä ja oma mielikuvitus ei riitä sellaisen työtehtävän keksimiseen, jossa näin ei olisi.
Joo, mutta mä en ymmärrä miksi nuoret ihmiset käyttää aikaa ja energiaa siihen kuinka pääsis aikaisin eläkkeelle. Sen sijaan että yrittäis keksiä itselleen elämän ja työuran josta aidosti pitää ja jota haluaa tehdä…
Eikä mun työ ole aina hauskaa firettämistä. Se on välillä raskasta, väliilä tylsää, usein omien kykyjen rajojen kohtaamista, usein stressaavaa. Mutta mä silti koen tän oikeaksi, pakitsevaksi elämäksi.
Usein ihmisellä se elämä tulee eteen. Saatettu esimerkiksi kouluttautua ammattiin, jossa huomataan sitten työelämässä, ettei tämä ollutkaan se oma juttu. Sitten tulee asuntolainat ja lapset eikä se uudestaan kouluttautuminen olekaan ihan yksinkertaista. Tai ei edes tiedetä mikä se uusi vaihtoehto voisi olla. Ihmiset kun harvoin pääsevät kokeilemaan erilaisia ammatteja vain etsiäkseen “sitä oikeaa”. Tai sitten ammatinvalinta osui nappiin, mutta työympäristö ei sitten ollutkaan, ihmiset ei miellytä tms. Loppujen lopuksi yhtälössä on niin paljon muuttujia, että kyllä saa aika nappiin osua.
Oman kokemuksen perusteella ylivoimaiselle enemmistölle FIRE:ttäjistä se FI - eli taloudellinen riippumattomuus - on selvästi merkittyksellisempi tavoite kuin RE-osa.
Niin myös minulle. Olen siitä onnellisessa asemassa, että ansiotyöni on nautinnollista, enkä todennäköisesti luopuisi siitä, vaikka olisinkin taloudellisesti riippumaton. Silti kuitenkin tavoittelen riippumattomuutta, jotta tilanteen tullen voisin vapaasti valita allokoida enemmän aikaa ammattini ulkopuolisille harrastusprojekteille sekä esim. ammatillisen osaamisen ulkopuoliselle kehittämiselle. Sellaista työtä, jossa kaikki intohimoni yhdistyy, ei nimittäin ole olemassakaan.
Meillä kaikilla on kuitenkin vain se 24h vuorokaudessa ja ainakin itselleni FIREtyksen isoin motivaattori on se, että voisin vapaasti ilman taloudellisia reunaehtoja päättää, miten nuo rajalliset tuntini päivässä käytän.
Hyvä , että sinä viihdyt töissä. Minäkin viihdyin ihan hyvin töissä, mutta nyt pari vuotta ilman töitä olleena ei tarvitse takas töihin mennä. Elämä on mitä mukavinta ilman aikatauluja ja ilman Suomen pitkää talvea! Kesät menettelee Suomessakin
Pointtihan ei ole se, että jättäisi tekemättä töitä, vaan nimenomaan voisi säädellä töitä, kokeilla, hakea uusia juttuja ja tehdä mitä haluaa. Ehkä itsekin lopulta pääsisin tekemään samankaltaisia juttuja mitä nyt, mutta ilman sitä, että joudun myymään vapaa-aikaani yrityksille, jotka ovat ulkoistaneet ongelmansa minulle…
Ongelma ei nykyhetkelläkään ole raha vaan aika. Työsopimuksia kun ei yleisesti valitettavasti tehdä siten, että tekisin vaikka kolme päivää viikossa töitä. Pystyn rahoittamaan nykymuotoisen elämäni osaksi jo nyt, mutta työmarkkinoiden vuoksi täytyy valitettavasti yrittää hakea sitä tilannetta, jossa ei ole töissä - että voisi tehdä mitä haluaa.
Ammattiakaan ei vaihdeta ilman isoja ajallisia ja taloudellisia panostuksia, niinpä ns. ammatinvaihto on monesti liian yksinkertaistettu vaihtoehto.
Nykyään onneksi työelämä on niin epävarmaa, että tahtomattaankin tuppaa tulemaan noita firetysjaksoja.
Nyt taas 3 kuukautta täynnä, ja haastavaa tuntuu olevan uuden työpaikan saanti.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että uskoakseni enemmistölle firettäjistä homman päätavoite on se taloudellinen riippumattomuus, ei niinkään aikainen eläköityminen.
En itsekään luopuisi täysin nykyisistä työkuvioistani, mutta taloudellisesti riippumattomana vähennän töitä kyllä tuntuvasti. Se tarkoittaa 1-2 työpäivää viikossa eli silloin kun minua saattaa huvittaa tehdä töitä ilman mitään pakkoa.
Tein viime vuonna (ja osin nytkin) omasta vapaasta tahdostani keskimäärin nelipäiväistä työviikkoa. Mielestäni tämä on optimaalisin tapa firettää. Työ ei stressaa niin paljon, on helpompi palautua, harrastuksille ja lyhyille reissuille jää aikaa, veroprosentti on pienempi, elämässä sopivasti huolettomuuden tuntua ja sopivasti kontrollin tuntua.
Homma tosin vaatii kulujen minimointia, mikä minulle sopii oikein hyvin. Nautin töistäni suurimmaksi osaksi, mutta kyllä pitkä viikonloppu parantaa selkeästi elämänlaatua. Sijoitan nyt tänä vuonna vähemmän kuin huippuvuosina 2022 ja 2023, jolloin säästin ja sijoitin yli 60% tuloistani.
Sinänsä helppo samastua tähän sun tekstiin, että olisin voinut itse kirjoittaa saman 10 tai 5v sitten. Itellä arvomaailma heitti ympäri lasten saannin jälkeen. Yhtäkkiä se työ ei enää tuntunutkaan läheskään yhtä merkitykselliseltä kuin oman jälkikasvun kanssa ajan viettäminen. Ja sitten kun on myös niitä harrastuksia, mitkä tuo iloa ja onnellisuutta, ja aika on rajallinen…
Niin lopputulemana ajattelen, että “jotain on tullut elämässä tehtyä oikein, kun olen löytänyt asioita, jotka tuntuu jopa hienommalta ja merkityksellisemmältä kuin unelmaduunini”.
(Enkä nyt tarkoita, että ajattelisin firetyksen olevan parempi kuin unelmaduunissa olo eläkkeeseen ja sen yli. Ei kai sitä toisen prioriteettia tarvitse sen kummemmin ymmärtää, tärkeintä että jokainen elää elämänsä suunnileen omien arvojen mukaisesti ja onnellisesti.)
Yksi väärinymmärrys mun mielestä firetystä kohtaan on se, että kuvitellaan sen matkan ennen tavoitteen saavuttamista olevan jotenkin kurjaa, ja työnteon vastenmielistä. Kyllä sitä firettäessäkin ihan voi elää täyttä ja onnellista elämää, ja nauttia töistään. Itse asiassa en muuta kenellekään suosittelisikaan, koska matka voi olla varsin pitkä, eikä kellään ole varmuutta tulevasta.
