@Rauli_Juva tuotti ensimmäisen analysiin, ainakin omaan silmään, missä tullien negatiivinen vaikutus on otettu huomioon.
“…Ennusteemme olettavat tullien pysyvän voimassa, joskaan ei täysin ilmoitetussa laajuudessa. Arvioimme, että yhtiö ei pysty siirtämään nousseita kuluja täysimääräisesti hintoihin eli sen marginaali heikkenee. Lisäksi tullien nostaessa hintoja, kysyntä todennäköisesti heikkenee ainakin USA:ssa ja kauppasodan laajuudesta riippuen potentiaalisesti myös muualla…”
Arvostan rohkeutta! Loppuun vielä knoppikysymys analyysistä: Millä päämuokkauksilla lähdit ennustamaan heikentyvää markkinaa? Liikevaihtoennusteita sekä bruttomarginaalia alas? Kenties kulupuolelle pieniä nostoja?
Dynamiikkahan menee niin, että tullit nostaa hintoja ja kuluja eli sieltä tulee toisaalta myös tukea liikevaihdolle. Volyymimielessä odotukset taas laski tuon heikomman markkinan oletuksen myötä. Kun tosiaan odotetaan että hintojen nostolla ei pystytä täysin tulleja kompensoimaan, se johti bruttomarginaaliennusteiden laskuun. Kiinteiden kulujen suhteen ei isompia muutoksia.
Suunnilleen noin, mutta liikkuvia osia on sen verran paljon, että kovin täsmällisiä laskelmia on vaikea tehdä.
Näinhän se on. Nyt ollaan erittäin kaukana eksaktista tieteestä, mikä on näin yksityissijoittajana hyvä ottaa huomioon analyysejä lukiessa. Uskon silti, että teit - ja te teette - parhaita mahdollisia arvauksia. Kiitos siitä
Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 1,7 % ja oli 291,9 milj. euroa (1-3/2024: 286,9). Raportoitu liikevaihto kasvoi 3,2 % ja oli 291,9 milj. euroa (282,9).
Vertailukelpoinen EBIT2 kasvoi 26,8 milj. euroon (25,1), ja oli 9,2 % (8,9 %) liikevaihdosta. EBIT laski -4,6 milj. euroon (6,4).
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja kasvoi -2,1 milj. euroon (-5,5).
Vapaa rahavirta kasvoi -17,4 milj. euroon (-20,1).
Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos oli 0,15 euroa (0,19). Osakekohtainen tulos oli -0,16 euroa (0,03).
Vielä poiminta:
Toimintaympäristö on muuttunut ennalta-arvaamattomammaksi Yhdysvaltain huhtikuun 2025 alussa ilmoittamien tullien jälkeen. Näiden tullien odotetaan suoraan lisäävän hankintakustannuksia, erityisesti Kiinasta tuotavien tuotteiden osalta. Niillä voi olla myös negatiivisia epäsuoria vaikutuksia kuluttajaluottamukseen Yhdysvaltojen lisäksi eri maantieteellisillä alueilla ja ne voivat siten vaikuttaa Fiskars-konsernin avainkategorioiden kysyntään. Yhdysvaltojen osuus Fiskars-konsernin liikevaihdosta on noin 30 % ja Fiskars-liiketoiminta-alueen liikevaihdosta noin 50 %.
Raulilta tuli nopsaan pikakommentit Fiskarsin tuloksesta.
Fiskarsin Q1-tulos oli hieman odotuksiamme parempi ja yhtiö pystyi pitkästä aikaa orgaaniseen kasvuun. Yhtiö toisti ohjeistuksensa koko vuoden oik. liikevoiton parantumisesta huolimatta USA:n ja Kiinan välisten tullien negatiivisesta vaikutuksesta.
Juva on tehnyt uuden yhtiöraportin Fiskarsin hyvän Q1:n jälkeen.
Fiskarsin Q1-tulos oli hyvä, kun yhtiö pystyi kasvamaan orgaanisesti pitkästä aikaa ja tulos parani hieman. Yhtiö toisti ohjeistuksensa koko vuoden oik. liikevoiton parantumisesta, mutta USA:n kysynnän mahdollinen heikentyminen on mielestämme selvä riski ohjeistuksen toteutumiselle. Laskimme hieman ennusteitamme.
Kutsu Fiskars-konsernin Vita-aiheiseen sijoittajatilaisuuteen ja webcastiin
Fiskars-konserni järjestää informatiivisen sijoittajatilaisuuden Vita-liiketoiminta-alueestaan Kööpenhaminassa 21.5.2025. Fyysinen tilaisuus on tarkoitettu institutionaalisille sijoittajille, analyytikoille ja talousmedian edustajille. Esityksistä järjestetään myös kaikille avoin webcast-lähetys, jossa Fiskars-konsernin johto ja Vitan uusi CEO Daniel Lalonde esittelevät Vitaa ja sen potentiaalia. Esitysten jälkeen yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Luvassa on myös paneelikeskustelu, jossa Vitan suurimpien brändien luovat johtajat puhuvat muun muassa brändikiinnostuksen luomisesta. Tapahtuman ja materiaalien kieli on englanti.
Vita-liiketoiminta-alue tarjoaa premium- ja luksustuotteita kattaus-, lasi-, koru- ja sisustuskategorioissa. Sen tunnettuihin brändeihin kuuluvat muun muassa Georg Jensen, Royal Copenhagen, Wedgwood, Moomin Arabia, Iittala ja Waterford.
“Olemme iloisia voidessamme kutsua keskeiset sidosryhmämme tähän erityiseen tilaisuuteen Kööpenhaminassa. Tanska on Vitalle keskeinen markkina-alue. Sen lisäksi, että se on ikonisten luksusbrändiemme Georg Jensenin ja Royal Copenhagenin koti, se edustaa myös Vitan suurinta maantieteellistä aluetta liikevaihdolla mitattuna. Tapahtuman isännöinti täällä kuvastaa Vitan tärkeää perintöä ja tanskalaisen muotoilun roolia brändeille”, sanoo Fiskars-konsernin toimitusjohtaja Nathalie Ahlström.
“On myös hienoa saada mukaan Vitan äskettäin nimitty CEO Daniel Lalonde, jonka vaikuttava kokemus luksusbrändeistä tuo arvokasta näkemystä ja visionääristä johtajuutta Vitalle.”
Webcast (EEST, Suomen aikaa):
12.00-14.00 Fiskars-konsernin toimitusjohtajan Nathalie Ahlströmin, talousjohtaja Jussi Siitosen ja Vitan uuden CEO:n Daniel Lalonden esitykset. Luovien johtajien paneelikeskustelu
Fyysinen tilaisuus (CEST, Keski-Euroopan aikaa):
Klo 10.30 Rekisteröinti tapahtumapaikalla Kööpenhaminassa
Klo 11.00 Virallinen ohjelma alkaa: Fiskars-konsernin toimitusjohtajan Nathalie Ahlströmin, talousjohtaja Jussi Siitosen ja Vitan uuden CEO:n Daniel Lalonden esitykset. Luovien johtajien paneelikeskustelu
Lounas
Kierros Georg Jensenin hopeapajassa, jossa osallistujat voivat nähdä, kuinka Georg Jensenin ylellisimpiä tuotteita valmistetaan vahvalla käsityötaidolla
Kierros Royal Copenhagenin hiljattain uudistetussa lippulaivamyymälässä, mahdollisuus katsella keramiikan käsinmaalausta
Klo 16.00mennessä Virallinen ohjelma loppuu lippulaivamyymälässä
Kovin innokkaasti Fiskars tätä itsenäistyvää Vita-divisioonaa nyt markkinoi, joka vahvistaa omaa ajatusta siitä, että tuo on tarkoitus sopivan tilaisuuden/markkinatilanteen tullen irrottaa Fiskarsista. Juridinen divisioonien eriyttäminenhän kestää ensi vuoden alkuun joten sen jälkeen omasta mielestä aukeaa mahdollinen irtautumisikkuna.
Fiskars-konsernin toimitusjohtaja Nathalie Ahlström ja Fiskars-konsernin hallitus ovat yhteisesti sopineet, että Nathalie Ahlström jättää tehtävänsä toimitusjohtajana.
“Nathalie aloitti yhtiön toimitusjohtajana pandemian aikana ja on johtanut merkittävää strategista muutosta yhtiössä, luoden pohjaa tulevalle kasvulle sekä tuloskulttuuria konsernille. Hän myös toteutti Georg Jensen -liiketoiminnan onnistuneen hankinnan ja integraation sekä aloitti Fiskars- ja Vita-liiketoiminta-alueiden eriyttämisprosessin toiminnallisesti itsenäisiksi tytäryhtiöiksi. Hallituksen puolesta haluan kiittää Nathalieta hänen määrätietoisesta johtajuudestaan ja tinkimättömästä sitoutumisestaan”, sanoo Paul Ehrnrooth, hallituksen puheenjohtaja.
“Nyt on oikea hetki jättäytyä pois, sillä liiketoiminta-alueiden organisaatiot toimivat jo erillisinä ja meillä on kaksi vahvaa CEO:ta sekä Fiskarsille että Vitalle. Minulla on ollut fantastinen matka yhdessä osaavan ja energisoivan tiimimme kanssa ja haluaisin kiittää teitä näistä viidestä vuodesta. Tämä on ollut suuri etuoikeus”, toteaa Nathalie Ahlström.
Nathalie Ahlström liittyi Fiskars-konsernin hallitukseen vuoden 2020 alussa ja hänet nimitettiin toimitusjohtajaksi vuoden 2020 heinäkuussa.
Hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan hakuprosessin ja on nimittänyt Jyri Luomakosken Fiskars-konsernin väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi.
Jyri Luomakoski on toiminut hallituksen jäsenenä ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana vuodesta 2016 sekä hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 2018. Väliaikaisena toimitusjohtajana hän jättää hallituksen varapuheenjohtajuuden ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajuuden, mutta jatkaa hallituksen kokoonpanossa. Hallitus on valinnut Rolf Ladaun uudeksi hallituksen varapuheenjohtajaksi ja Susan Repon uudeksi tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi.
Todetaan nyt täällä, että yhtiöltä ei herunut minkäänlaista lisäkommenttia tiedotteen lisäksi, joten kaikki arvailut on täysin omiani ja ihmettelyn aiheet myös jäävät sellaisiksi.