Tuurasin tänään Paulia ja kävin haastattelemassa Tahkolaa tulosinfon jälkeen. Kyselin haastattelussa mm. pakkausmateriaalien laatuongelmista, jotka painoivat tulosta Q2:lla. Pakkaustarviketoimittajan alihankkija oli vaihtanut jotakin tiettyä kalvo-osaa pakkauksessa, mutta ongelma havaittiin onneksi ennen kuin yhdellekään asiakkaalle kerkesi aiheutua vahinkoa. Turhaa työaikaa ja resursseja tämän selvittämiseen kului kuitenkin Tahkolan sanoin valtavasti.
Lisäksi pelinavaus sairaalamarkkinalle oli merkittävä uutinen ja kyselin hieman tarkemmin HUSin kanssa tehdystä sopimuksesta. Euromääräisesti kyseessä on yksi massiivisimmista sopimuksista yhtiön historiassa ja toimii samalla todella tärkeänä referenssiasiakkaana jatkossa. Yleisesti ottaen kysyin myös potentiaalista markkinalla, jota kuulema piisaa.
Feelia kasvaa mukavasti mikä tärkeintä. Myydään jonkun verran myös muita kun omia tuotteita joissa kate tietysti matalampi mutta helpottaa tuntuvasti asiakkaita. Pakkausmateriaaleissa kertaluonteisia ongelmia. Dipistä lisäys ja istutaan luottavaisesti position päällä odotellessa seuraavaa suurta diiliä. Snack bisnes ±0.
Tässähän alkaa oikein innostua. Feelia on ollut mulle tämän jutun pihvi, joten sen hyvä kasvu on mannaa korville. Saa nähdä, miten sote kilpailutusten omenat tippuvat Feelian koriin.
Mitenkäs tämä arvoketju menee näissä ulkoistuspalveluissa rautalangasta vääntäen? Fodbar tarjoaa ulkoistusratkaisuja ja ostaa päätuotteet Feelialta, joka siis näkyy Feelian liiketoiminnan kasvuna. Ilmeisesti sinne ostetaan paljon tavaraa myös Marjavasulta?
Kait siellä muutakin tarjotaan kuin keittoa, mutta nämä paikallisilta ostetut oheistuotteet eivät siis näy Feelian numeroissa?
Tässä olisi aamuyön iloksi Fodeliasta tuore yhtiöraportti by Pauli.
Pidämme Fodelian Q2:n pehmeähköä kannattavuustasoa väliaikaisena ja odotamme Feelian vetämän tuloskasvun jatkuvan lähivuosina. Pidimme pitkän aikavälin tulosennusteemme pääosin ennallaan ja näemme yhtiön arvostuksen yhä houkuttelevana, joskin tavoitehintamme nojaa jo osittain vuoden 2025 tuloskasvunäkymiin. Toistamme Fodelian lisää-suosituksen ja 6,5 euron tavoitehinnan.
Rapsasta lainattua:
Lähiaikojen positiivisiin tulosajureihin kuuluvat mm. jatkuva kannattava kasvu Feeliassa sekä tehostamistoimilla aikaansaatu kannattavuuden parantuminen Oikiassa. Verkkokaupan osalta käänteessä onnistuminen on kuitenkin kysymysmerkki ja käänteessä epäonnistuminen voisi heikentää koko konsernin tulosta hetkellisesti. Tarpeet kasvuinvestoinneille voivat sitoa pääomia ja aiheuttaa väliaikaisia lisäkuluja.
Fodbar on palveluyhtiö ja tarjoaa ruokapalveluiden lisäksi mm. siivousta. Fodbar ostaa Feelialta ateriatuotteita ja nykyisin todennäköisesti myös välitystuotteita (leivät, salaatit, juomat yms). Marjavasunkin tuotteet ovat Fodbarille relevantteja, mutta en tiedä onko heidän välillä toistaiseksi merkittävää kauppaa. Fodbarin kasvu tukee Feelian kasvua, mutta vain pienellä osuudella suhteessa Fodbarin liikevaihtoon (arviolta 10% Fodbarin liikevaihdosta välittyy Feelian liikevaihtoon).
Yksi eilisen kiireen keskellä vähälle huomiolle jäänyt seikka Q2-raportissa liittyy kassavirtaan. Fodelian liiketoiminnan rahavirta parantui huomattavasti. Liiketoiminnan rahavirta oli H1:llä 2,3 MEUR eli selvästi vertailukautta vahvempi (H1’23: 0,4 MEUR). Myös rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta parantui 0,5 MEUR:lla. Normaalit investoinnit laskivat 1,1 MEUR:oon (H1’23: 1,3 MEUR). Perniön Lihan divestointi luonnollisesti myös tuki rahavaroja.
Kesäkuun nettovelka laski siten 3,2 MEUR:oon (vuotta aiemmin 7,1 MEUR). Meidän ennuste 2024 lopun nettovelaksi on 3,8 MEUR eli oletamme, että käyttöpääomaa sitoutuisi H2:lla. Parantunut taseasema laskee arvostuskertoimia ja tukee investointikykyä sekä osingonmaksukykyä.
Eilinen webcast jäi teknisistä syistä vajaaksi, kun kysymyksiä tuli vasta sen jälkeen kun lähetys oli päättynyt. Joten jos jäi kysymyksiä esittämättä niin olen käytettävissä tätä kautta.
Tuleeko pakkausmateriaali ongelmasta kuluja vielä q3?
Onko miten paljon vielä kausivaihtelua Fodelialla eri kvartaaleilla ja muistuttaisitko miten ne meni?
Hyvää duunia tuo sairaala puoli. Millä aikavälillä siellä voisi tulla Hus lisäksi muita asiakkuuksia ja saadaanko niitä kehitettyjä tuotteita myyntiä nykyisille entisten lisäksi? Onko tarvetta muissa sektoreissa?
Tuommoinen tiedote ilmestyi äsken sähköpostiini. Herättääkö tämä mitään ajatuksia? Onko tämä tavalliselle sijoittajalle positiivinen, negatiivinen vai merkityksetön asia?
Maksullinen ja maksuton anti. Kyllähän tuo maksuton anti liuentaa aiempien omistajien omistusta:
Maksuttomassa osakeannissa Fodelia-konsernin työntekijät merkitsevät osakesäästöohjelman 2022-2024 ehtojen mukaisesti ansaitsemansa ilmaiset Fodelia Oyj:n lisäosakkeet, yhteensä 55 939 kappaletta. Osakeanti toteutetaan uusilla osakkeilla.
Uudet osakkeet vastaavat 0,7 % Fodelian kokonaisosakemäärästä ennen uusien osakkeiden antamista ja noin 0,7 % kokonaisosakemäärästä uusien osakkeiden antamisen jälkeen.
Pidän henkilöstön osakesäästöohjelmaa lähtökohtaisesti hyvänä kannustimena. Yhtiöllä on ollut käytössä osakesäästöohjelma jo aikaisempina vuosina. Ohjelma toisaalta aiheuttaa pientä diluutiota osakkeisiin ja toisaalta motivoi ja sitouttaa työntekijöitä tekemään töitä osakkeen arvon kasvattamiseksi.
Maksuttomien osakkeiden määrä on tuon tiedotteen pohjalta 55 939 (0,7 % Fodelian osakemäärästä). Määrässä on maltillista kasvua vuosien 2022-23 vastaavista maksuttomista osakeanneista, jolloin uusia osakkeita annettiin 51-52 tuhatta kappaletta. Vuoden 2022 maksuton osakeanti liittyi henkilöstön osakesäästöohjelmaan ja vuoden 2023 maksuton osakeanti avainhenkilöiden osakepalkkio-ohjelmaan.
Pientä ostopainetta tänään niin kurssi lähtee heti kiitämään. Mielenkiintoista nähdä että kuka lisäilee. Voisiko olla sama taho joka osti toimarilta suoraan isomman erän.