Fodelia - Elintarvikealan tiennäyttäjä

Jos markkinatilanne julkisessa kilpailutuksessa on tämä, niin uskaltavat varmaan nostaa seuraaviin kilpailutuksiin hintaa.
Näyttää hyvältä omistajana, ei veronmaksajana :laughing:

9 tykkäystä

Feelia on valittu uudeksi kaksivuotiskaudeksi Kangasalan ateriatoimittajaksi. Hankinnan hinta on 617 832 euroa / vuosi. Lautakunta voi päättä kahden vuoden lisäoptiosta erikseen myöhemmin.

Lähde Kangasalan Sanomat 25.1.2023 (maksumuuri):

27 tykkäystä

Foodservice-tukkukauppa kasvoi joulukuussa 12,2% YoY.

" – Vuosi 2022 oli foodservice-tukkukauppiaille kasvun vuosi. Pandemian aiheuttamien rajoitusten päätyttyä ihmiset ovat palanneet lähityöhön ja lounasravintoloihin, ja muutenkin ulkona syöminen lisääntyi. Osa myynnin kasvusta selittyy toki myös hintojen nousulla, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo."

Mielenkiintoista kuulla viikon päästä 8.2., miten hyvin Fodelia onnistui Q4:lla.

https://otp.tools.investis.com/clients/fi/fodelia/Cision/cision-story.aspx?cid=2524&culture=fi-FI&newsid=41071

4 tykkäystä

Miten onnistui vai ei onnistunut? :blush:

Näkymät vaisut ja ohjeistus, jonka mukaan liikevoittomarginaali kasvaa edeltävästä vuodesta ei anna juuri muut kuin turskalle ei haluttaisi mennä. Muutenhan tuo ohjeistus on vitsi, kun ei ole muuta vaihtoehtoa.

Ei muuta kuin @Mikko_Tahkola esitystä odottamaan ja maissinaksut lautaselle. Alkaa olemaan usko ravintobusinekseen koetuksella, kun Noho on ainoa toimija joka kykenee edes jotenkin tekemään tulosta koko suomalaisessa julkisessa kattauksessa.

EDIT: Muutenhan on ihan ok tehdä ja harrastaa näin, mutta ihmeellisesti on annettu ymmärtää EPS-tasoloikkaa, jota on todella helppo excelissä siirtää seuraavalle vuodelle.


Eiköhän tässä ehditä joku perunarutto vielä tulemaan väliin, niin sekin voi toimia katalyyttina tässä: https://core.ac.uk/download/pdf/52219739.pdf

4 tykkäystä

Tulkaapa kuulolle klo 12 - avataan mennyttä vuotta ja katsotaan eteenpäin. Vastaamme myös kysymyksiin.

https://fodelia.videosync.fi/tilinpaatostiedote-2022/register

16 tykkäystä

@Thomas_Westerholm haastatteli @Mikko_Tahkola:a ja talousjohtaja Kati Kokkosta yhtiön Q4:sta sekä sen näkymistä.

Aiheet:
00:00 Aloitus
00:20 Suhteellisen kannattavuuden heikentuminen
01:17 Hinnankorotusten tilanne
03:02 Liikevaihdon kasvun painottuminen kuluvana vuonna
03:43 Kuluttajatuotteiden yhdistämisen

5 tykkäystä

Voisitko avata @Mikko_Tahkola tätä Kangasalan referenssiä tarkemmin, kun asiakkuus jatkui ja menestystä tuli toivotunlaisesti?

-Kustannustason nousu oli jo kilpailutukseen mentäessä tiedossa, saitteko nostettua merkittävästi hintoja verrattuna edelliseen kauteen?
-Varmistitteko sen, että 2+2+2 kaudella ette jää hinnoittelun takia jalkoihin, eli toisin sanoen oliko teillä mahdollisuutta vaikuttaa hinnoittelumekanismiin joko etukäteen asiakkaan kanssa neuvotellessa tai jollakin kilpailutusteknisellä keinolla?
-Oliko erot kilpailijoihin kasvaneet vai kaventuneet sitten edellisen kilpailutuksen?
-Saitteko kilpailutuksen ehtoihin jotain elementtejä, jotka luette Feelian ns. kilpailuvaltteihin ja jotka siten edesauttoivat teitä kilpailutuksessa tai toiminnan kannattavuudessa (hinnoittelu/palvelun suhteellinen kannattavuus)?
-Onko tämä kilpailutus ollut tällä kertaa sellainen, jota kautta tulevia (lue: ei Kangasala) kilpailutuksia voisi ennakoida, eli onko tässä esille tulleet positiiviset seikat myös muissa positiivisia Feelialle/asiakkaalle ja vice versa?

Jos et voi kommentoida jotain kohtia tarkasti, niin varsinkin hinnoitteluun suhtautuminen Fodelian näkökulmasta silloin, kun tilanne on ns. päällä olisi kiinnostava ymmärtää.

8 tykkäystä

Feelian keittoja löytyi hyvin edustettuina nyt myös paikallisista K-supermarketeista Pirkanmaalla. Kaupoille suunnatusta tarjoamasta on info Feelia Ruokakaupan sivuilla. Lidliä lukuunottamatta kaikki tärkeimmät ketjut myy. Toivottavasti sijoittajalle jää tästä katetta.

“Löydät kuuden keiton valikoiman nyt myös hyvin varustelluista K- ja S-ryhmien kaupoista sekä mm. HalpaHallin, Minimanin ja Tokmannin myymälöistä sekä Keskisen Kyläkaupasta. Valikoima vaihtelee myymälöittäin.”

Kauppalehdessä ja Arvopaperissa juttua Fodelian v.2022 tuloksesta kriittiseen sävyyn (maksumuurit):

" Sijoittajan silmissä konsernin rakenne hahmottuu hankalasti, koska sen lusikka on niin monessa sopassa. Sen vielä heikommin kannattavaan Fodelia Retail -bisnekseen on nyttemmin niputettu Real Snacks Oy, Perniön Liha Oy, Pita Factory Oy sekä FodNet Oy.

Herää kysymys, miksi se mitään näin sekavaa on tullut edes rakentaneeksi. Pitkään säilyvää valmisruokaa valmistavalla Feelialla on lähes 200 tuotetta, ja sen päälle tulee vielä perunalastua, makkaraa, pitaleipää, mehua ja sosetta."

8 tykkäystä

Muutamat kommentit Kangasalaan liittyen; ymmärrettävästi en avaa muuta kuin ns. julkista tietoa.

Tarjouksen jättöaika oli joulukuussa 2022. Kustannustaso sen mukainen. Sopimuksessa on useita tarkastelukohtia jolloin hintaa voi perustellusti tarkistaa. Tarjouskilpailussa oli hinnan lisäksi ns. laatupisteitä joista puolet liittyi tuotteen säilyvyyteen yli ruokalistakierron. Feelia sai täydet laatupisteet. Kilpailussa oli mukana yksi toinen toimija. Viisi vuotta sitten kukaan muu ei tarjonnut vastaavassa kisassa. Hintatasoa emme kommentoi mutta kakkukahvien paikkahan se on aina kun kisassa pärjätään.

Kangasala on yksi erinomainen referenssi jossa kaupunki tuottaa ruokapalvelujaan kustannustehokkaasti ja vastuullisesti. Lisäksi ruoan laatu ja maku on kohdallaan. Feelian konsepti toimii äärettömän hyvin vastaavissa kohteissa - sekä toiminnallisesti että taloudellisesti katsottuna.

Toivottavasti tämä avaa tilannetta riittävästi - näitä keskustelujahan seuraa sijoittajien lisäksi iso joukko muutenkin meitä seuraavia tahoja joten ymmärtänette tämän kommentoinnin tason.

18 tykkäystä

Fodelia on elintarvikealan holding yhtiö. Siihen kuuluu eri kehitysvaiheessa olevia liiketoimintoja. Kuten tp-infossa jälleen painotimme, suurin kasvupotentiaali on Feelian tuotteeseen pohjautuvilla konsepteilla (Feelia Foodservice, Feelia ruokakauppa netissä ja pt-kaupassa sekä Fodbarissa). Konsernin näkökulmasta olemme mahdollistaneet viime vuosina nimenomaan näiden yhtiöiden kasvupanostukset. Näin tulee jatkossakin olemaan. Retail- yhtiöillä on oma paikkansa kokonaisuudessa mutta ne eivät tule vaatimaan kasvupanostuksia kuin maltillisesti.

Mainittakoon sekin, että konserrnin strategiassa on kerrottu avoimesti portfolion aktiivinen tarkastelu sekä yritysostojen että myös mahdollisten liiketoimintojen myyntien osalta. Tp-infossa painotimme kuitenkin 2023 vuoden tärkeimmäksi asiaksi kannattavuuden palauttaminen. Ilman uutta “koronaa tai Ukrainan sotaa” se on ihmisten kokoinen tehtävä.

Elintarviketeollisuuden kustannusindeksi nousi viime vuonna +21,4% - eniten mitä se on suunnilleen ikinä noussut. Tuohon faktaan voi suhteuttaa sinänsä ymmärrettävän kriittisen arvioinnin. Lisäksi panostukset vaikkapa Fodbarin liiketoiminnan ylösajoon on erittäin perusteltuja silloin kun katsotaan yli kvartaalien ja tilikausien. Ilman kyseistä panostusta tilikauden tulos olisi ollut 460.000 euroa parempi.

14 tykkäystä

Mikä mahtaisi olla Real snacksin hintalappu jos se joskus päätettäisiin myydä?Sehän ei Feeliaa tue milläänlailla.

1 tykkäys

Yleensä julkisen sektorin ehdot ja pisteytykset, niin laadun kuin hinnan osalta on julkista tietoa. Varmaan tässäkin tapauksessa, ellei niitä ole erikseen merkitty salassapidettäväksi. Hyväksyn kuitenkin vastauksen ja ymmärrän pointin.

Esityksessä mainitsitte kuitenkin, että on tehty myös sopimuksia jotka pyörivät tappiolla ja ne on katkaistu. Asiakkaille on kommentoitu, että ostakaa muualta jos ei pystytä yhteisymmärryksessä sopeuttamaan. Onko näitä sopimuksia aikanaan juhlittu kakkukahvien kanssa? :slightly_smiling_face: Pidin erityisesti siitä, että ensi vuoden ohjeistuksessa on otettu ensimmäistä kertaa (julkisena yhtiönä) hattu käteen ja tietyllä nöyryydellä lähdetään tavoittelemaan kasvua ja kaikesta päätellen kannattavuutta. Näkisin, että se se vasta antaisi aihetta kakkukahville.

Oli myös hieman yllättävää, että jotkin liiketoiminnan numerot olivat selkeästi päässeet ”yllättämään” niin talousjohtajan kuin toimitusjohtajan, kun ns. tiedolla johtaminen ei ollut pysynyt perässä. Tämä toi mieleen erään käytettyjen autojen kaupan, jossa on myös hehkutettu, yllätytty ja todettu markkinoiden olevan ennätyksellisen heikko.

Ehkä ensi vuonna ohjeistusta päästään jopa nostamaan, kauppoja voidaan juhlia ajantasaiseen dataan luottaen ja saadaan positiivinen kierre aikaiseksi? :crossed_fingers:

4 tykkäystä

Sijoittajan näkökulmasta holding rakenne ei palvele nykyisellään yhtiön mahdollisuuksia luoda omistaja-arvoa. Lähtisin rohkeasti siitä, että Fodelia harkitsee retail liiketoiminnan luopumisesta. Kasvupanokset voisi keskittää selkeästi Feeliaan jolla on:

A) kilpailuetuja (vähemmän kilpailua kuin vähittäiskaupassa, voitettuja tarjouksia järkevin ehdoin)
B) kannattavuutta
C) kasvunäkymiä (vahva historiallinen orgaaninen kasvu ja kohdemarkkina joka kasvaa)

Suosittelen tutustumaan mitä tapahtui Revenio Groupille kun yhtiö päätti keskittyä niiden parhaimpaan liiketoimintaan (terveydenhuolto, silmänpaine mittarit) ja myydä/lopettaa muut liiketoiminnot. Analogiana ehkä ohut, mutta kertonee jotain mitä tapahtuu jos yhtiöt irtaantuu riippakivistä ja keskittyy oikeaan tekemiseen. Yhtiön arvo moninkertaistui ja se ei ollut sattumaa.

Mikäli katsoo mitä Apetit ja Raisio ovat tehneet, niin hekin ovat keskittäneet toimintojaan kapeammalle alueelle. Varsinkin Raision kohdalla näkisin, että tämä alkaa kantaa hedelmää. Holding rakenne peilaten myös vakiintuneisiin yhtiöihin tuntuu aikamoiselta ratkaisulta näin pienelle yhtiölle.

Kuitenkin holding rakenteella johdon aikaa menee pakosta heikoimpiin liiketoimintoihin. Nykyinen retail toimintojen yhdistäminen yhden yhtiön alle on hyvä esimerkki. Tosin järkevä steppi jos nämä laitetaan myyntiin. Retail liiketoimintojen kasvu on muutenkin syntynyt pääosin epäorgaanisesti, joten sillä on saatu vain ostettua kasvua aikaan.

Eihän retail toiminnan ja Feelian välillä ole juurikaan synergioita. Mikäli näitä olisi ollut se näkyisi vahvasti kannattavuudessa läpi. Johdon viestinnässä sanoilla voi mielestäni luoda tarinoita, mutta tilinpäätöksen numerot ovat konkreettinen lopputodistus. Myös poikkeuksellisen inflaation aikana.

Käsittääkseni yhtiön kassatilanne ennen kiinteistön myyntejä kävi huonossa hapessa kesällä/syksyllä rahavarojen ollessa hyvin vähäiset. Myynneillä voitaisiin vapauttaa pääomia sinne mihin niitä tarvitsee ja mielestäni yhtiö tarvitsee edelleen kipeästi pääomia, jotta feelian orgaanista kasvua voidaan tukea. Samalla johdon energiaa ei menisi rahoituksen järjestämiseen ja heikosti kannattavien liiketoimintojen pyörittämiseen. Kiinteistön myynti toki antoi hetkellistä helpotusta, mutta vapaa kassavirta voi olla vielä pitkään negatiivinen mikäli investointien taso on selkeästi suurempi kuin poistojen.

Mielestäni vähintään kannattaa keskustella muiden omistajien kanssa asiasta. Tämä on oma havainto yhtiöstä, jota olen seuraillut sijoittajan näkökulmasta sivusilmällä.

21 tykkäystä

Kiitokset analyysistä. Fodelian holdingyhtiö-rakenne luotiin 2019. Sen jälkeen on tapahtunut kohtuullisen isoja muutoksia toimintaympäristössä. Kiinnittäisin huomiota siihen, että samalla olemme jatkaneet merkittäviä investointeja nimenomaan Feelian tuotantoon ja Feelian tuotteen ympärillä olevien liiketoimintojen vahvistamiseen (Feelia ruokakauppa netissä ja pt-kaupassa, Fodbar, Feelia FoodService, Marjavasu). Tätä tulemme jatkamaan siten, että kilpailuetumme säilyy ja kasvaa tulevaisuudessa.

Olemme myös päivittäneet strategiaamme jossa avoimesti kerrotaan aktiivinen portfolion tarkastelu.

Miltä konsernin rakenne tulee näyttämään tulevaisuudessa jää nähtäväksi. Seuraamme aktiivisesti markkinoiden liikkeitä, olemme aktiivinen toimija näissä muutoksissa ja sen lupaan, että menneisyydessä luodut rakenteet (sen hetken markkinatilanteeseen ja näkemykseen perustuneet) eivät ole syy pitää niitä jatkossa voimassa.

18 tykkäystä

Feelian ruokien päivittäsitavarakauppoihin rantautuminen on saavuttanut valmiusasteen, jossa kannattaa aloittaa markkinointi. Aika näyttävä aloitus Hesarin etusivulla :slight_smile:

PS. Lähi S-marketissa oli linssikeitto jo myyty loppun.

26 tykkäystä

Feelian keitot ovat myös odan tarjoamassa.

17 tykkäystä

Henri Elo on kirjoittanut kattavan jutun Fodeliasta ja on ihan hyvä, mutta lukiessa on toki syytä muistaa:
IR-ikkuna on SalkunRakentajan yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia.

7 tykkäystä

§ 6 Asia/2 Palvelukeskus Helsinki, Ruokatuotteiden hankinta

4 tykkäystä

Mikäli tulkitsen pöytäkirjan päätökset oikein, niin toimitukset voitettiin ajalle 15.3.2023-31.12.2023. Alla poimin tarjousten vertailutaulukoiden ruokalajin, toimitusmäärän ja tarjotun hinnan. Sisältää toimituskulut. Laskin, että tuossa on noin 1,8 MEUR arvoinen voitto.

Pystyisitkö @Mikko_Tahkola kommentoimaan, että onko tämä uutta liikevaihtoa vai onko näitä tuotteita toimitettu myös ennen 15.3.2023?
Edit: Toisena kysymyksenä esittäisin, että oliko saatu voitto kannattavan kasvun mukainen? Hinnoittelusta ei voi toki paljastaa mitään, mutta viittaan 8.2. Fodelian tiedotustilaisuuteen, jossa mainitsit tämän vuoden tavoitteeksi kannattavan kasvun.

Kalakeitto 93960 kg 344163,60 EUR
Liha-makaronilaatikko 93960 kg 272754,00 EUR
Broileri-perunalaatikko 68520 kg 342139,80 EUR
Broilerijauheliha-perunalaatikko (erv) 690 kg 3709,50 EUR
Lahnapuikot 34800 kg 265899,00 EUR
Härkäpapupihvi 45360 kg 186426,00 EUR
Hernerouhebolognese 69300 kg 235890,00 EUR
Perunasose 44790 kg 100554,60 EUR

6 tykkäystä

Hieno osoitus Feelian hintakilpailukyvystä! Toivottavasti ja todennäköisesti tällaiset kilpailutukset lisääntyvät Helsingin esimerkkiä seuraten.

Sopimuksessahan ei sitouduta mihinkään määrään, vaan tilaajalla on mahdollisuus säädellä tilattavia määriä, hinta pysyy vakiona. Dokumentissa oli kohta:

  • että hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo 15.03.2023 – 31.12.2025 välisellä ajalla on noin 2 800 000 euroa.

Joka tapauksessa mahtava referenssi ja mukavasti lisää volyymiä tuotantoon.

4 tykkäystä