Suomalaisilla on ollut kyky reagoida tarvittaessa heitä koskeviin päätöksiin. Siitä varhainen esimerkki on jo ennen itsenäistymistä vuonna 1899 kerätty Suuri adressi keisarikunnan venäläistämispyrkimyksiä vastaan.
(Eetu Isto: Hyökkäys 1899)
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen aluevaltuuston yksimielisen (kesk, kok, sdp, ps, vas, vihr, kd, liik) päätöksen mukaan Oulun eteläisen laajalla, yli 120 000 asukkaan alueella on oltava perusterveydenhuollon ympärivuorokautinen päivystys.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on saanut mittavilla säästötoimilla käännettyä tämän vuoden budjettinsa 9,4 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi eikä sen mukaan Oulaskankaan yöpäivystyksen sulkemisesta voi laskea tulevan merkittäviä säästöjä. Sosiaali- ja terveysministeriö sen sijaan on laskenut, että yöpäivystyksen sulkeminen voisi tuoda 0,2%:n säästön hyvinvointialueen menoihin, minkä vuoksi eduskunta päätti joulukuussa sulkea Oulaskankaan yöpäivystyksen.
Ylivoimainen enemmistö Oulun eteläisen alueen asukkaista puoluekannasta riippumatta kannattaa alueen terveyspalveluiden ja -turvallisuuden ytimeen kuuluvan Oulaskankaan yöpäivystyksen säilyttämistä, minkä vuoksi yöpäivystyksen puolesta tehtiin kansalaisaloite, joka on kerännyt jo yli 40 000 allekirjoitusta.
Alueella asuva lääkäri/sijoittaja ja terveydenhuollon asiantuntija @JNivalan mukaan yöpäivystyksen suunniteltua lakkauttamista ei voi voi perustella säästöillä, ei henkilöstövajeella eikä myöskään potilasmäärillä. Hyvinvointialueen budjetti on ylijäämäinen, tarvittava henkilöstömäärä on alhainen eli arkiöinä vain 4,5 työntekijää/yö ja potilasmäärä öisin keskimäärin 25-40, kun lasketaan päivystyksessä yövuoron alkaessa olevat ja sinne yöllä tulevat potilaat.
Mikäli Oulaskankaan yöpäivystys suljetaan , matka yöpäivystykseen nousee useassa kunnassa ja kaupungissa vähintään 150 kilometriin. @JNivala “Minä kävin omalla toimipisteelläni yhtenä arki-iltana klo 21 kaivamassa taaperon sieraimesta lego-palikan pois. Lähtökohtaisesti tälläinen onnistuu tiettyyn pisteeseen asti yleislääkärin toimesta. Tällä perheellä operaatio olisi ilman panostani tarkoittanut 50 km:n matkaa Oulaskankaalle. Jatkossa sitten tällaiset tapaukset lähtevät menemään yötä vasten Ouluun yli 150 km:n päähän.”
Matkan pidentyessä ensihoidon tehtävät kestävät ajallisesti pidempään, vasteaika hidastuu ja voi syntyä tilanteita, joissa ensihoito/ambulanssi ei ole kentällä saatavilla (Itse sain 8,5 vuotta sitten oireiltaan rajun anafylaktisen sokin, mutta selvisin hengissä, koska ambulanssi oli silloin alle 2 km:n päässä).
Oululaisen paikallispolitiikon (kok) Fb-päivitys👇
Alueella asuva @timontti toteaa: “En pidä Oulaskankaan yöpäivystyksen lakkauttamista perusteltuna huomioiden saatava minimaalinen säästö suhteessa rahalla saavutettuun hyötyyn.”
Me foorumilaiset osaamme tehdä hyvää: Ukraina- keräys tuotti yhteensä yli 62 000 euroa! Oulaskankaan alueen ja siellä vierailevat ihmiset ovat yhtä tärkeitä kuin ukrainalaisetkin.
Toivomme, että foorumilaiset tulevat sankoin joukoin tukemaan tärkeää asiaamme ja allekirjoittavat kansalaisaloitteen👇
Oulaskankaan yöpäivystyksen puolesta,