Fortumin myymistä verkoistahan muodostettiin Caruna.
Löysinpä tällaisenkin artikkelin asiasta vuodelta 2018. Voitaneen sanoa, että Lundmarkin viisaudet “Ikääntyi kuin maito”, vaikkei hän myyntiä hoitanutkaan. Hankki kuitenkin Uniperin, eihän hän voinut pekkaa pahemmaksi jäädä.
Poliitikot ovat vielä nyt viisi vuotta myöhemmin syyttäneet Fortumin sähköverkkojen myyntiä ulkomaille “vuosituhannen munaukseksi”. Fortumin mukaan myyntirahat on sijoitettu viisaasti.
Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark ei ollut vielä Fortumin johdossa, kun yhtiö myi vuonna 2013 Suomen sähköverkkonsa yrityskaupalla Carunan pääosin ulkomaiseen omistukseen. Kauppahinta oli 2,55 miljardia euroa. Ruotsin verkoista Fortum sai noin 6,5 miljardia ja Norjan verkoista noin 0,2 miljardia euroa eli yhteensä verkkojen kauppahinta oli 9,25 miljardia euroa.