Glaston - lasinvalmistusteknologiaa maailmalle

Tilaukset petti, Ekin mielestä kurssissa painetta alaspäin.

Myös Ekin kynästä:

Uusia tilauksia ei siis tullut ihan ennakoitua määrää (Q4 aikana), mutta toisaalta tilauskanta on edelleen roimasti viime vuotta isompi ja sekä liikevaihto että EBITA yllätti positiivisesti. Eli myynti ei saanut uusia voittoja, mutta operatiivisesti homma rullaa oikeinkin hyvin - korkeista energiahinnoista huolimatta. Toisaalta myynti onnistui, jos katsotaan koko vuotta 2022, joten antaisin heille vielä mahdollisuuden tässä H1/23 aikana näyttää kyntensä.

5 tykkäystä

Mukavaa että luvut (varsinkin kannattavuus) olivat hyvät. Q4 taisi olla vielä synkistelyn aikaa ja mitä viimeaikaista uutisointia seurannut, niin Q1 ollaan taas positiivisimmisissa merkeissä laaja-alaisemmin, niin josko Glastoninkin myynti vetäisi taas vähän paremmin.

1 tykkäys

Viesti yhdistettiin ketjuun: Inderesin kahvihuone (Osa 6)

Inderesiltä pieni muutos OSTA ja 1.15e tavoite.

5 tykkäystä

Tämän tuotto-odotus on ollut houkutteleva / erittäin houkutteleva jo ties kuinka pitkään, tämä on vara-SSH. Hetkeksi voi nousta kovinkin mutta palaa aina kiltisti alle euron (0,7-0,9ish). :grimacing:

Edit: laitetaan vielä että Erkin tavoitehintaan on 17%:n nousuvara eilisen päätöskurssilla (1,15 vs 0,98).

6 tykkäystä

Edellinen hallituksen puheenjohtaja, Teuvo Salminen, pani paremmaksi kuin Metsänen.
Evli Small Cap ja hän olivat sijoittajina GLASTON’issa. Kummatkaan eivät ole enää.
Salminen edelleen EVLIn hallituksen jäsen.

Tämäkin sarjapettäjä on tuottanut niin monta pettymystä, että markkinat eivät meinaa uskoa yhtiön kykenevän Ekin ennustusten mukaiseen kannattavaan kasvuun. Onhan se selvää, että yhtiön arvostus on varsin edullinen ja mikäli ennusteisiin päästään niin jopa halpa, mutta tulee varmasti viemään paljon aikaa ennen kuin sijoittajat ovat valmiita taas luottamaan yhtiön kykyyn luoda omistaja-arvoa. Tuotto-odotus on ainakin kunnossa, mikäli luottaa Glastonin kykyyn suorittaa nykyisellä tavalla :grin:

11 tykkäystä
15 tykkäystä

Salkunrakentaja on kirjoitellut Glastonista ja tärkeästä tilauksesta. :slight_smile:

Vuoden 2023 alkaessa Glastonin tilauskanta oli 46 prosenttia suurempi kuin edellisvuonna. Tämä tarjoaa yhtiön mukaan vahvan lähtökohdan vuodelle 2023 ja tukee yrityksen liikevaihdon ja kannattavuuden kehitystä.

10 tykkäystä

Muutama huomio omistajalistauksesta 2023/03: Myyjät (10) / Ostajat (3) | Sadan päämiehet luovuttaneet maaliskuussa 147K enemmän kuin hankkineet.

Osake ja osakkeenomistajat - Glaston

3 tykkäystä

Glaston noussut KL:n top 25-listalle sijalla 22. (lista päivitetty 22.3. päätöskursseilla).

Listan uudet tulokkaat: Nokia, Exel Composites, Consti, Cargotec, Reka Industrial, Dovre Group, Glaston, Konecranes , Neste ja Valmet

“Top 25 -salkusta putosi yli kolmannes yhtiöistä: lähtijöitä olivat Citycon, Kojamo, Eezy, Uponor, Rovio, Honkarakenne, Stockmann, Kreate, Aktia ja Fiskars”

Ohessa linkki (tilaajille) artikkeliin:

Kauppalehden mallisalkut pantiin uuteen uskoon kevään suuressa mylläyksessä – Nämä osakkeet nousivat nyt salkkuihin | Kauppalehti

3 tykkäystä

Vanhat pääomistajat, Tamglass Engineering Oy:n ajoilta ovat pettyneitä koska GLASTON on menettänyt johtoasemansa lämpökäsittelylaitteista. BYSTRONIC menestyksen odotuksista he saattavat tietää jotain mitä ei ole yleosessä tiedossa…

Eki on yöllä saanut valmiiksi Glastonin rapsan. :slight_smile:

Glastonin Q1-numerot olivat suhteellista kannattavuutta lukuun ottamatta alle odotustemme. Tilanteet eri liiketoimintayksiköissä vaihtelivat merkittävästi. Luotamme kuitenkin edelleen Glastonin strategiaan ja kilpailuetuihin sekä kannattavuuden trendinomaisen parantumisen jatkumiseen.

image

https://www.inderes.fi/fi/jousitus-nielee-kuopat-ja-suunta-sailyy

7 tykkäystä

Rakenneuudistuksista päivän tiedote:

Uudessa rakenteessa lisätään keskittymistä ja resursseja ratkaisujen elinkaarenaikaisen liikevaihdon kasvun vauhdittamiseen sekä liiketoiminta-alueiden
huoltopalvelutarjooman kehittämiseen.

Uudet liiketoimintafunktiot Automation & Innovation ja Sourcing & Supply Chain Management (SCM) keskittyvät Glastonin liiketoimintaprosessien skaalautuvuuden ja
tehokkuuden parantamiseen sekä tuotekehitysprojektien markkinoille tuonnin nopeuttamiseen.

Glastonin käynnissä olevien strategisten teknologiakohtaisten hankkeiden täytäntöönpanoa jatketaan. Glastonin-laajuista operatiivista tehokkuutta haetaan
kasvattamalla konserninlaajuisten kulmakivihankkeiden roolia.

Suunnitellut rakenteelliset muutokset perustuvat Glastonin strategiseen kasvusuunnitelmaan eikä niiden odoteta sisältävän henkilöstövähennyksiä.
Uudelleenjärjestely on keino päästä käsiksi tehokkuuspotentiaaliin, minkä odotetaan nopeuttavan kannattavuuden paranemista kohti 10 % vertailukelpoista
EBITA-marginaalitavoitetta vuoteen 2025 mennessä.

Ekan kvartin rapsasta: “Odotamme yhä konsernin EBITA-marginaalin
nousevan vuoden 2022 6,4 %:sta vuoden 2025 7,7
%:iin, mutta jäävän edelleen selvästi vajaaksi yhtiön
omasta 10 %:n tavoitteesta vuoden 2025 lopussa”

5 tykkäystä

Tuossa lainauksessa lienee tullut typo vuosiluvun yhteydessä (2023 vs 2025).

2 tykkäystä

Tämä ketju on ollut hiljaa, vaikka Glaston joutui alaskirjaamaan (21.6.2023) 20M (/31M -sopparista) asiakkaan vetäydyttyä 12.8.2022 julkistetusta kaupasta.

Suurimmat (100) omistajat-listauksessa ei isompia muutoksia kesäkuussa puoleen tahi toiseen…itse kiinnitin huomiota enskan (hallintarekkari) viidenteen peräkkäiseen lisäykseen 2023 (tammikuussa vielä miikkaa 17K) eli 02-06 plussaa 450K.
Glastonia omistan kuten huonon sijoittajan tuleekin.

9 tykkäystä

TJ on saanut ison bonuksen alkuvuonna. Glastonin osakkeina tietysti .

1 tykkäys

Eki on päivitellyt yhtiöraporttia. :slight_smile: :gem:

Ennakoimme, että Glastonin Q2-numerot ovat lievässä laskupaineessa sekä tilauskertymässä että kannattavuudessa verrattuna vuoden takaiseen. Yhtiön tärkein loppuasiakassegmentti eli talonrakentaminen on nyt vaikeuksissa lähes kaikkialla ja olemme leikanneet reilusti vuosien 2023-2025 ennusteita.

image

https://www.inderes.fi/fi/raksojen-hiljaisuus-alkaa-rasittaa-numeroita


Lisään tähän vielä aamarikommentin. :slight_smile:

7 tykkäystä

Enska jatkanut tankkauksia (+224K) jo kuudetta kuukautta peräkkäin eli siellä nyt joku hemmo ottaa näkemystä kun kaikki muut synkistelevät.
Osarista en sano mitään, jätän sen ammattilaiselle eli Eki-sedälle.

Edit:
Sen verran vielä ihmettelen, kun tiedetään alan vaikeat ajat niin miten on mahdollista, että analyytikot (Danske ja Eki) odottivat kasvavaa tilauskertymää (y/y), according to KL… Eki-setä odotti 9%n laskua tilauskertymään, joten tuo ekin päivitys lienee jäänyt pois artikkelin lähdetiedoista ellei sitten Daniel Lepistö odottanut aivan hurjaa kasvua tilauskertymään (toteutunut: -4,6%).

Glastonilta vaisu tulos, markkina hiljeni Euroopassa | Kauppalehti

3 tykkäystä