Gofore - Go for vai No go?

Pörssin IT-palvelusektorista on laaja artikkeli Kauppalehden verkossa (maksumuurin takana): 2010-luvun hypesektori valahti pörssin alelaariin – ”Aletaan olla käänteen korvilla” | Kauppalehti

Tommy Hellström haastatteli minua ja @Frans-Mikael_Rostedt pääsi kertomaan analyytikon näkökulman. Ihan kiva juttu siitä tuli, käsitellen kulunutta 15 vuotta ja toisaalta toimialan tulevaisuutta.

Tässä muutamia artikkelissa esiintyviä keskeisiä väitteitäni, joita täydennän hieman:

  • IT-palveluala sellaisena kuin nyt sen ymmärrämme, on syntynyt vasta tällä tarkasteluaikajänteellä. Organisaatioiden kokonaisvaltainen digitaalinen muutos kiihdytti ketterää vaiheittaista kehittämistä, mikä aiheutti yli kymmenvuotisen voimakkaan markkinakasvun.

  • Parhaassa asemassa 2010-luvulle mentäessä olivat nuorehkot mutta jo toimintakykyiset, hyvän toimintakulttuurin ja työntekijämaineen omaavat yhtiöt.

  • Viimeiset viisi vuotta on ollut hankalasti ennakoitavaa ja vuoristoratamaista. Korona tuli shokkina, muutti toimintatapoja, mutta samalla kiihdytti kysyntää ja jarrutti työntekijöiden vaihtuvuutta. Kunnes sitten väki alkoikin vaihtaa työpaikkoja koko toimialalla. Ja samaan aikaan markkinakiihdytys päättyi krapulaan, mistä toipumista ei isommin vieläkään nähty.

  • Olemme toimialana riippuvaisia asiakkaiden investointihalukkuudesta ja rohkeudesta. Emme pääse makrotaloutta karkuun.

  • Julkinen sektori tulee jatkossakin panostamaan digitaaliseen muutokseen vahvasti, mutta yhtä aikaa huonoja hankkeita puretaan ja muutenkin kiristetään vyötä. Omalla tavallaan ihan järkevä vaihe meneillään.

  • Tekoäly laadullistaa ja tehostaa tietojärjestelmien kehittämistä, kaikkien työvaiheiden osalta, mikä on erinomainen asia.

  • Tekoäly suurentaa sitä eroa, mikä on teknologisesti mahdollista ja miten organisaatiot tällä hetkellä toimivat. Digitaalisen muutoksen mahdollisuuksien meri oli valtava jo valmiiksi. Tekoäly suurentaa sitä entisestään. Organisaatiot siirtyvät digitaalisesta muutoksesta tekoälymuutokseen. Tämä luo kysyntää alalle.

  • Liian paljon toimialaamme liittyen puhutaan koodaamisesta. Goforen liikevaihdosta tulee alle 25 % koodaamisesta tai sen kaltaisesta palvelusta. Generatiivisen tekoälyn kehittyminen pienentää tuota osuutta.

  • Konsultointi liiketoimintamallina ei ole häviämässä mihinkään, mutta alalle syntynee myös uudentyyppisiä hinnoittelu- ja toimintamalleja, tekoälymuutoksen ajamana, pyrkimyksenä tuottaa parempaa arvoa niin asiakkaalle kuin toimittajillekin.

  • Suomessa toimivista ”uuden aallon” palveluyrityksistä, niistä siis, jotka ottivat kasvuspurtin takavuosina, löytynee jokin yhtiö, joka kasvaa oikeasti isoksi ja kansainvälisesti merkitykselliseksi yhtiöksi. Itse tietty oletan sen olevan Goforen. Mutta tämä kehitys vaatii myös konsolidaatiota. Oletan myös jyvien erottelun akanoista jatkuvan, eikä toimialan yhtiöitä pitäisikään niputella huolimattomasti yhteen liiketoimintoja arvioitaessa.

Artikkelissa paljon muutakin, mutta referoin tässä vain omia artikkelin sitaattejani. Mielelläni perustelen näkemyksiäni lisääkin, mikäli asia kiinnostaa. Eri mieltäkin sopii olla. :slight_smile: :wink:

45 tykkäystä