Gofore päivittää pitkän aikavälin taloudellisia tavoitteitaan – muutoksia johtoryhmään.
Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet
Goforen kasvustrategia tähtää 500 miljoonan euron liikevaihdon saavuttamiseen vuoteen 2030 mennessä säilyttäen yhtiön kyvyn vahvaan, 15 % oikaistun EBITA-tason kannattavuuteen. Gofore pyrkii jatkamaan markkinakasvun ylittävää orgaanista kasvuaan. Orgaanisen kasvun osuudeksi odotetaan vähintään puolta yhtiön kokonaiskasvusta. Goforen osinkopolitiikka on edelleen jakaa vähintään 40 % nettotuloksestaan osinkoina.
Muutokset Goforen johtoryhmässä
Suomen liiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi on nimitetty Elja Kirjavainen. Kirjavainen jatkaa myös Gofore-konsernin toimitusjohtaja Mikael Nylundin sijaisena. DACH-alueen liiketoiminnasta vastaavana johtajana jatkaa Marc Fuchs.
Tausta muutoksille
Goforen hallitus on tehnyt strategiatyötä syksyn ajan yhdessä konsernin johdon ja henkilökunnan kanssa. Muutoksilla strategiaan pyritään mahdollistamaan voimakas kasvu tulevien vuosien aikana säilyttäen yhtiön hyvä kannattavuus. Yhtiö jatkaa aiemman strategian linjoilla, ja lisäksi strategiatyössä on tunnistettu uusia kasvualueita sekä keinoja yhtiön arvonluonnin, tarjooman ja työntekijäkokemuksen parantamiseksi.