Tuossa Raulin ja Matiaksen haastattelussa tähän aika hyvin vastattiinkin.
Eli uudelle maapläntille ei olle tarkoitus alkaa rakentamaan mitään uutta tuotantolaitosta nyt lyhyellä aikavälillä ainakaan. Mitään suurinvestointia ei ole tässä vaiheessa tulossa. Puhuttiin optiosta, joka voidaan hyödyntää halutessaan ja tarpeen mukaan.
Tuotantokapasiteetti ei ole tällä hetkellä kasvua rajoittava tekijä. Lisäinvestoinneille on kuitenkin selvä tarve, kun mietitään pidempää aikaväliä. Nykyisen laitoksen tuotantoa on skaalattu ja tullaan skaalaamaan käsikädessä kysynnän mukaan. Kapasiteettia on syöty viimevuosina selvästi nopeammin kuin mitä muutaman vuotta sitten edellistä investointia tehdessä arvioitiin.
Nykyisen tontin pientä kokoa valiteltiin ja puhuttiin tarpeesta optimoida materiaalivirtoja. Olettaisin että tuolle uudelle tontille tullaan rakentamaan varastotilaa tuotantoon meneviä materiaaleja ja valmiita tuotteita varten.
Samalla mantereella valmistamisen Harvia näkee kilpailuetuna nimenomaan kustannus- ja brändäys mielessä. Suurin kustannussäästö tulee logistiikkakustannuksista, jotka Amerikassa suosittujen valmiiden kokonaisten saunaratkaisujen kohdalla on merkittävät. Eli mitä lähempänä loppukuluttajaa nämä voidaan valmistaa, sitä parempi. Sen puolesta Länsi-Virginia on keskeisellä paikalla, kun halutaan myydä itärannikon vauraampiin osavaltioihin. Brändäyksen puolesta selkeä kilpailuetu on siinä kun voidaan mainostaa aitoa Suomalaista saunaa “MADE IN AMERICA!” leimalla. Tätä valttia aiotaan markkinoinnissa hyödyntää.