Harvia-foorumi eli Haarumi - Kansainvälistä kasvua ja hyvinvoinnin megatrendejä

En tiedä onko kyse uskon asiasta, jos saunomisen terveyshyödyistä on olemassa tieteellistä tutkimusta. Tuskin Harvia mainostaisi tuotteiden terveyshyötyjä uskomusten pohjalta.

10 tykkäystä

Moro kaikki,

en löytänyt etsimällä ketjusta, että oliko jo puhetta siitä mikä on kiukaan käyttöikä julkisissa saunoissa (about). Kävin eilen hotellissa saunassa, ja siellä oli Harvian kiuas. Isohko, selkeästi ei kuluttajamalli.

Mielestäni kiukaan vasen puoli oli pimeä. Respassa tosin oli ilmoitus saunan korjaustöistä 2-3.8.

Hotelli ei ole kamalan vanha, mutta saunan lauteista päätellen, saunaa oli käytetty ahkerasti.

Löylyissä, jotka olivat kyllä mukavat, tuumin, että mikähän on Harvialla asiakastyytyväisyysprosentti, ja miten sitä näissä julkisissa tiloissa mitataan?

Jos urakoidaan esim. hotellille saunatilat ja otetaan Harvia all the way, niin

a. mikä on saunan käyttöikä/elinkaari (arviolta vuotta tai käyttökertaa)
b. kun elinkaari tulee päätökseen, kuinka suurella todennäköisyydellä asiakkaat valitsevat jatkossakin Harvian.

Olen pahoillani, jos tästä on käyty keskustelua jo. Luen tätä ketjua aktiivisesti, ja koitin hakeakin, tuloksetta.

15 tykkäystä

Eiköhän hotellien/kylpylöiden saunoihin pidä aika tiheään vastuksia vaihtaa, kun ovat 70h viikossa päällä. Ja harvia ottaa näistä “lisäosista” tuplakatteet? Mutta tuskin pitäisi tulla asiakkaille yllätyksenä.

4 tykkäystä

Tärkeä näkökohta. Avantouinnilla (winter swimming) yms ei taida tosiaan olla vakuuttavasti osoitettua tieteellistä näyttöä objektiivista hyödyistä esim. immuunijärjestelmän tms kannalta. Medline-tietokannan laiha hakusaalis vahvistaa epäilyjäni. Hypoteesejä kyllä on tusinoittain, mutta sijoittajan ei kannata lähteä tanssahtelemaan sellaisen toiveajattelun tahtiin. Tuossa Harvian twiitissä siis kyseenalaisuuden sivumakua, ettei vaan olisi mukana hypetystä eli suhteetonta kohkaamista.
Mutta ei se mitään. Kaivelin siis tietolähteitä ja kiintoisa osuma tuli ihan Suomesta. Sivuaa avantouintia ja painonhallintaa. Siinäpä saattaa olla pointtia joka tangeeraa jo Harviaakin.

“Ruskean rasvan kyky tuottaa lämpöä ja kuluttaa siten energiaa on johtanut ajatuksia siihen suuntaan, että sen aktivoiminen olisi hyödyllistä lihavuuden hoidossa. Kudos on kuitenkin kooltaan pieni, ja sen kapasiteetti yksin kuluttaa energiaa sellaisia määriä, että se johtaisi painon vähenemiseen, on hyvin rajallinen. Siitä huolimatta ruskean rasvan energiankulutuskyky on niin suuri, että sen aktivoiminen laihdutuksen jälkeen voisi auttaa ylläpitämään saavutettua painoa. Tällä olisi käytännön merkitystä, sillä yksi vaikeimmista vaiheista painonhallinnassa on juuri laihdutuksen jälkeen saavutetussa painossa pysyminen.”
“Avantouinti on erittäin hyvä ruskean rasvan aktivoija. Kaikilla tutkimillamme avantouimareilla on merkittävä määrä aktiivista ruskeaa rasvaa.”
https://www.duodecimlehti.fi/duo15457

7 tykkäystä

Eikö harvia vihjaa tällä vain tulevaan kylmäallas yritysostoon/omaan R&Dhen? Kuvaan laitettu avanto koska olisi epäilyttävää laittaa oston kohteena olevan firman allastakaan. Eihän tekstissä mainita avantoa.

9 tykkäystä

Ei toki avantoa mainita - mutta tosi iso kuva on sellaisesta. Enemmän arveluttaa tuo teksti “Studies have shown a link between cold exposure and boosted immune system function” jolle siis ei ole järin paljon konkreettista perustetta olemassa. [Omistan Harviaa, salkussa jo turhan iso paino]

5 tykkäystä

Juuri tämä. Harvia voi kyllä tehdä bisnestä millä tahansa tuotteella, vaikka sitten kylmävesialtailla, mutta yhtiön ei kannattaisi julkisesti huudella mitään mitä ei ole faktaksi todettu. Tuossahan vinkataan ihan selvästi että buustataan immuunijärjestelmää. Mietin vain että toivottavasti ei valehtele saunomisenkaan terveysvaikutuksista samalla tavalla. Tämmöisiä terveisiä Harvialle.

Tämä oli se asiani pointti alunperin.

5 tykkäystä

Mutta kuinka oleellista oikeasti on, että asialle löytyy jotain robustia tieteellistä näyttöä? Eikö esimerkiksi lisäravinteet ole suurimmalle osalle käytännössä turhia, mutta markkina on siitä huolimatta valtavan kokoinen.

Mielikuvat myy paremmin kuin tieteellinen näyttö.

1 tykkäys

Harvia voi toki käyttää mielikuvia markkinoinnissaan. Oleellista on pitää mielessä että höttöiset viittaukset tiedenäyttöihin ovat helppoheikkien ja pölynimurikauppiaiden agendaa. Harvia ottaa turhan riskin ja saa ajan mittaan sellaisesta housuilleen.

4 tykkäystä

Toki voidaan olla hyvänmaun rajoilla, mutta tuossa puhutaan linkistä näiden välillä, ei 100% varmasta syy-seuraus suhteesta.

Myös jäätelön myyntimäärillä ja hukkumistapauksilla on linkki, muttei syy-seuraus suhdetta.

Enemmän vaikuttaa huonolta valinnalta millä luoda hypeä kylmänaltistumisen ympärille.

5 tykkäystä

Niin, lähinnä vastasin edeltävään viestiin, ettei sitä minään ihmeparantajana pidäkään pitää.

4 tykkäystä

Eipä ollut heinäkuussakaan 100 suurimmalla omistajlla kiirettä päästä osakkeistaan eroon.

https://harviagroup.com/fi/sijoittajat/osake-ja-osakkeenomistajat/osakkeenomistajat/

52 tykkäystä

Muuramen laajennus aikataulussa :slight_smile: :+1: :muscle:

110 tykkäystä
46 tykkäystä

Tällainen mielenkiintoinen nimitys bongattu sattumalta LinkedIn:stä. Täälläkin kun paljon Harvian somekanavia seurataan…
Lisähuomio: Työvoiman kannalta loistava asia että Muurame on vain vartin päässä Jyväskylästä!

Sitaatti

Ville Sormunen• 2ndSocial Media and Content Specialist at Harvia4d • 4 days ago
](https://www.linkedin.com/in/ville-sormunen-07048aba?miniProfileUrn=urn%3Ali%3Afs_miniProfile%3AACoAABlX29QBlmDVXPATd0xP8WGhs_hJ1WYgufQ)

Kesäiltojen vieno henkäys toi mukanaan lupaamiani uusia tuulia tietynlaisen unelmatyön muodossa. Aloitin nimittäin eilen Harvian uutena Social Media and Content Specialistina! :star_struck: Roolissa otan haltuun Harvian somekanavat sekä sponsori- ja yhteistyökuviot.

Olen tästä niin innoissani! Pääsen viemään saunan ilosanomaa eteenpäin, haastamaan ja kehittämään itseäni sekä pääsen mukaan perinteiseen, mutta kasvavaan ja kansainvälistyvään yritykseen, joka on tällä hetkellä ehkäpä Helsingin pörssin kuumin nimi (pun intended)! :fire:

… siirrynkin Harvian Muuramen vahvuuteen, eli muutan Jyväskylään. Siistiä! :face_with_hand_over_mouth:

Sitaatti

66 tykkäystä

Mielenkiintoinen ja hauska juttu. Ei liity suoraan Harviaan. Saunabuumi.

– Koska ”maailman onnellisimmat ihmiset” tykkäävät saunoa joukolla, japanilaiset haluavat seurata perässä. On mahdotonta sanoa, kuinka monta suomalaista saunaa Japanissa tai Tokiossa tällä hetkellä on, mutta julkisten saunapaikkojen lisäksi niitä löytyy jo runsaasti esimerkiksi kodeista sekä hotelleista.

SAUNAKIRJO on Japanissa kattava. Perinteisen saunan rinnalla suositaan esimerkiksi infra- ja höyrysaunoja sekä kuivasaunoja, joissa kosteusaste on noin kymmenen prosenttia. Ja yleensä saunan vieressä odottaa vedellä valmiiksi täytetty kylpyamme.

Unohtaa ei myöskään sovi viime aikoina kasvanutta telttasaunakulttuuria. Ei sitäkään, että samalla tavalla kuin Suomessa, myös joistakin japanilaissaunoista löytyy jo televisio.

22 tykkäystä

Tuleeko Haarumilta kysymyksiä Tapiolle ja Arille, joita haluisitte käydä torstain Q2-tulosjulkkarissa läpi? Jos ette muilta velvollisuuksiltanne pääse seuraamaan klo 11 alkavaa liveä, niin voin kerätä täältä muutamia kyssäreitä ja välittää ne eteenpäin.

69 tykkäystä

Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä Harvian asema on hintojen noustessa; kuinka hyvin saavat pidettyä hinnat kurissa omilta tavarantoimittajiltaan, ja kuinka saavat siirrettyä hintojennousun omille asiakkailleen

14 tykkäystä

Ikuisuuskysymys: Mikä on nykyinen arvio sille, kuinka paljon viime aikojen kovasta kasvusta selittyy koronalla ja kuinka paljon puolestaan mm. hyvinvointitrendillä tjsp. Kuinka paljon aikaistettua kysyntää?

Kiinnostaisi myös kuulla (lähi)tulevaisuuden suunnitelmista käyttää yritysostokorttia sekä yleensäkin kansainvälisestä laajentumisesta, missä mennään nyt, kuinka USAn laajentumiset etenevät, ollaanko vielä aikataulussa ja minkälaisia visioita tulevaisuuden markkina-alueista.

30 tykkäystä

Tarkentuuko ohjeistus tulevilla kvartaaleilla vai pysyykö linja samana?

5 tykkäystä