Kivien lämpötila tulisi olla satoja asteita. Googlailun jonkun pohdinnan aiheesta ja mainittiin 350 astetta.
Itse olen käyttänyt tuota 350 °C yläkoulun termofysiikan laskuissa tavoitelämpötilana kiville saunoissa.
Kivien lämpötila tulisi olla satoja asteita. Googlailun jonkun pohdinnan aiheesta ja mainittiin 350 astetta.
Itse olen käyttänyt tuota 350 °C yläkoulun termofysiikan laskuissa tavoitelämpötilana kiville saunoissa.
Hyvä pointti. Eihän ne kivet tosiaan 80 asteisia ole.
Laitetaanko vaikka 40 kiloa kiviä ja lämmitetään niitä 329 astetta mikä vaatii energiaa sen 0.75 kJ / kg per aste?
Toisaalta sopisiko nyt odottaa, että sijoittajat ovat oppineet edellisestä ja joko:
A) alkavat myydä osakkeita jo ennen osarin julkistusta näin tasoittaen kurssia ennen osaria, jonka jälkeen tulokseen nähden kurssilla onkin vielä kiivettävää ylöspäin (tai ei ainakaan järjellä ajatellen tilaa laskea alaspäin).
B) myyvät pää märkänä muutama päivä ennen osaria jonka julkistuksen jälkeen hinta näyttää vieläkin houkuttelevammalta (tätä ennen kurssi todennäköisesti noussut enemmän tai vähemmän kuten edellisellä kerralla).
Vaikka pitkässä juoksussa osakkeen arvon kehitys onkin sidottu fundaan, lyhyellä aikavälillä ei kurssikehityksellä ole välttämättä mitään tekemistä tämän kanssa. Enemmän jopa iltalehtien uutisten ja juotupalstojen.
Molemmissa toki oletetaan, että ennakkotiedot julkistetaan kuten tehtiin myös H1
Hauska katsella miten tässä edetään, mutta itse laittaisin lottolappuni jompaan kumpaan yllä olevista vaihtoehdoista. Saa nähdä osuuko arpaonni; ihminen kun on erehtyväinen ja lehmä märehtiväinen.
Jotenkin tuntuu että tälläset veden lämpötilakeskustelut voisi käydä ihan jossain muualla kuin täällä Harvia foorumilla, itseä ei ainakaan kiinnosta pätkääkään tälläiset “uutiset”.
Käydäänkö myös “vaikuttaako ilmastonmuutos Harviaan”-keskustelut ihan jossain muualla?
Edit: Koko homman pointti on siis se, että kun mietitään ilmastoasioita ja sauna on nyt tässä ketjussa useamman kerran otettu puheeksi siinä asiayhteydessä, niin laskelmani perusteella voi päätellä että jo pelkästään yhdenkin hengen noin 200 litran kylpyammeen veden lämmittäminen kylmästä kuumaksi vie noin 2.5 kertaa enemmän energiaa kuin kolmen hengen saunan lämmittäminen, ja kylpeminen on maailmalla kuitenkin pikkasen yleisempää kuin saunominen joten vaikuttaako ilmastonmuutos ennemmin kylpyammeiden vai saunojen myyntiin? Loppuun voi toki todeta että “tietyissä piireissä” faktat eivät ole aina se millä mennään vaan mielikuvat ja tunteet ohjaavat käyttäytymistä enemmän eli millään laskelmilla ei välttämättä ole paskaakaan väliä…
Lienee paikallaan muistuttaa, ettei Harvia julkaise lyhyen aikavälin ohjeistusta eikä näin ollen ole velvoitettu julkistamaan ENNAKKOTIETOJA tulevasta osarista mitä kaikki odottaa.
Valveutunut hallitus on tätäkin bullerointia ehkä lukenut ja todenneet, että eiköhän tuo oo markkinan tiedossa SJK:n luvut…
Henk.koht toivon että nää ennakkoarvailut täälä jo pikkuhiljaa loppuisi. Ei tuo minkäänlaista lisäarvoa keskusteluun ja on pelkkää tyhjänpäivästä spekulointia.
Jos nyt vaan kaikki koittaisi jaksaa odottaa marraskuulle. Varmaksi voin kertoa että kaikki ollaan viisaampia 4.11.2021.
Saunan Ilmastovaikutusta ei pidä verrata kasvissyöntiin tai kivihiiliautoon, eikä myöskään poreammeeseen vaan miettiä ihan omana vaikutuksenaan. Ero siinä että kaikissa maailman kodeissa on sauna tai ei ole, on ilmastollisesti erittäin merkittävä. Kukaan ei kovin äkkiä tule säätelemään saunojen määrää, joten Harvian taloudellisen tulevaisuuden kannalta asia on merkityksetön. Sitä voi sitten tykönänsä pohtia, että haluaako sijoituspäätöksillään huomioida ilmastoasioita.
Uskoisin, että Toomaksen ajatus oli enemmänkin se, että saunoja rakentava keskiluokka, eli kuluttaja, ajattelee entistä enemmän oman käytöksen, elämäntavan ja harrastusten ilmastovaikutuksia. Jos harvia pystyy osoittamaan ja tekemään tuotteita joiden ilmastovaikutus on pieni ja mielihyvä iso, niin se varmasti boostaa kysyntää.
Kiitos Toomas laskelmasta, juuri tämä on mielestäni yhteisöllisyyden ydin. Jaetaan omaa osaamista muille ja saadaan joskus jotain takaisin.
Pointti lähinnä se, että ihmiset eivät aina ajattele mikä vaikuttaa mihinkin ja kuinka paljon. Joku pohti aiemmin että vaikuttaako sähkön hinnan nousu saunomiseen ja voihan se olla että vaikuttaa. Eli joku jossain voi päättää että saunotaan harvemmin kun saunominen nostaa sähkölaskua mutta käydään sitten kuitenkin vaikka kylvyssä tai pitkässä suihkussa kun kuuma vesihän tulee tuosta vaan hanasta Vähän ääriesimerkki mutta ymmärtänette pointin.
Tästä voi mun puolesta joku ottaa kopin markkinointiin että sähkösauna on yllättävän taloudellinen vaihtoehto!
Katsokaa vaikka tätä:
“Monet saattavat olla suihkussa kymmeniä minuutteja, nuoret jopa lähemmäs tunnin. Jo minuutti suihkussa kuluttaa 15 litraa vettä, josta 60 prosenttia on lämmintä.”
Harviallahan on jo tälläkin hetkellä vähäpäästöisenpi puukiuasmalli GreenFlame:
Kiukaan sydän on täysin uudistunut GreenFlame 20 -tulipesä, joka on kehitetty puhtaan palamisen ehdoilla. Sen ansiosta puunpolton pienhiukkaspäästöt ovat viidenneksen aiempaa pienemmät ja häkäpäästöt ovat 70 % alhaisemmat.
https://harvia.fi/tuote/harvia-legend-240-greenflame/
Ovat siis jo nyt “ajan hermoilla”.
On puhuttu paljon laajenemisesta Amerikan markkinoille ja että sinne voisi saada tulevaisuudessa myytyä paljon kiukaita.
Aloin sähköinsinöörinä miettiä että siellä on sähköverkon jännite n. ~120V ja nopean googlailun selvittämänä sulakekoko per vaihe 20A. Eli yhdestä vaiheesta saadaan hikisesti 2.4kW tehoa. Kolmesta vaiheesta teoreettisesti 7.2kW ja todellisuudessa varmaan lähempänä 6kW koska maksimia ei voida ottaa jatkuvasti.
Jääkö noilla tehoilla sähkökiuas vähän tuhnuksi?
Muun muassa tästä käytännön syystä infrapunasauna on monesti tuolla mantereella se realistisempi ratkaisu toteutettavaksi monessa asunnossa kun sähkösaunoista puhutaan, ja siksi johto pyrkii niihin panostamaan isosti lähitulevaisuudessa. Ja infrasauna onnistuu myös “huone-huoneessa” -ratkaisuna ilman muita rakennustöitä (höyrynsulut, vedet, viemärit) esim. kerrostaloasunnoissa.
USA:ssa kotitalouteen tulee 240V jännite joka jaetaan kahdeksi 120V vaiheeksi sitten talossa. Eli pienet laitteet käyttävät 120V jännitettä ja isot laitteet kytketään tuon 240V väliin.
Sitaatti
Q. What sort of electrical service is required?
A. If you are not a licensed electrician who knows how to do wiring according to local electrical codes, please hire one. He or she will have to hard-wire the heater to an electrical source. Here’s what you’ll need to tell them: “It will require 220v power. The 4.5kw and 6.0kw heaters require a 30 amp breaker and 10/2 wire, and the 8.0kw heater requires a 40 amp breaker and 8/2 wire. The light will require 110v, 15 amp service.”
Tehojen tarve on suoraan verrannollinen saunan kokoon, materiaaleihin sekä ilmanvaihdon nopeuteen. 3kW riittää 2 hengen kerrostalosaunan lämmittämiseen enemmän kuin tarpeeksi. Erillinen saunarakennus omalla tontilla voi jäädä rakenteiltaan viileäksi ellei jaksa lämmittää tunteja, vaikka kirpakkaa löylyä saisikin.
Tulikiveltä lainattu ohje tehoihin: “Saunan todellinen tilavuus määrää aina kiukaan maksimitehon. Todelliselta tilavuudeltaan 11,5 m³ saunaan sopisi joko 9 kW kiuas (8–13 m³) tai 10,5 kW kiuas (9–15 m³). Lasipinnan vuoksi parempi vaihtoehto on tässä tapauksessa 10,5 kW kiuas. Ilman lasipintaa saunaan riittäisi 9 kW kiuas. Tarkastaja voi vaihdattaa tilaan nähden liian tehokkaan kiukaan.”
On kuitenkin aivan eri asia lämmittää se talon / kerrostalon sisällä oleva sauna, kuin pihasauna joka muuten olisi kylmänä. Tarkoitushan on kuitenkin saada lämpö riittämään myös saunan kuivamiseen löylyjen jälkeen.
Olen testaillut harrastukseksi saunoja pohjoismaissa, ja omat huomioni Suomen ulkopuolella ovat seuraavat:
Uskon että Harvia on oikealla tiellä kun hankkii itselleen enemmän tarjottavaa kuin kiukaat. Toimivaan saunaan ja hyvään saunakokemukseen tarvitaan paljon muutakin kuin kuumat vastukset.
Kiitos, hyvä selvennys asiaan josta ei ollut tietoa!
Ranskan poikakin rakentanu itelleen saunan Harvian kiukaalla
Ps.Osakkeen ostolaidallahan muuten vilahti joku päivä sitten myös joku ranskalainen välittäjä/pankki…
Vihdoin tämä paperilehdessä ollut juttu Helon kiukaista jenkeissä myös digitaalisessa muodossa.
Eli eli suosittua hommaa saunominen jääkiekkoilijoiden parissa USA:ssa.
Hyvä muistus siitä, että ei se saunabuumi ole maailmalla alkanut koronan myötä vaan jo paljon aiemin. Tässä artikkeli kesältä 2019, eli ennen koronaa.
“Timo Parviaisen mukaan norjalaisten kiinnostus suomalaisia saunoja kohtaan kasvaa koko ajan.”
“Parviainen, 33, on rakentanut suomalaisia luksussaunoja Norjassa jo lähes viisi vuotta.”
Avaisitko vähän? Esimerkiksi että onko nämä tulleet ennen jostain muualta? Mistä? Paljonko ylipäätään on pari erää aluslavoja? Miksi luulet niin? Ja sitä rataa.