Heidelberg Materials - Saksalainen rakennusmateriaalijätti

Törkätään tällekkin ketjua ylös, niin seuranta helpottuu!

Kyseessä siis saksalainen rakennusmateriaalijätti,joka on maailman suurin rakennuskiviaineksen tuottaja, maailman toisiksi suurin sementin valmistaja. Vuoden 2016 Heinäkuussa Heidelberg osti Italialaisen Italocementistä 45% osuuden 1,85miljardin hintaan. Loput osakkeet lunastettiin Lokakuussa 2016. Tätä ennen Heidelberg oli maailman 4. suurin sementin valmistaja, mutta kaupan johdosta kiilasi toiseksi.

Yritysen juuret juontaa 1870 luvun Saksaan, jolloin Johann Philipp Schifferdecker perusti yrityksensä Heidelbergiin Baden-Württembergin osavaltioon. Yritys lähti aggressiivisesti ostamaan pienempiä yrityksiä 1914 vuodesta eteenpäin ja vuoteen 1936 mennessä yrityksen sementin valmistus oli miljoona tonnia, kun se vuonna 1896 oli 80 000 tonnia. 1930-luvulla yritys hyötyi massiivisesti valtiojohtoisista infra ja sotateollisuusprojekteista. Yrityksen pääjohtaja liittyi NSADP:n 1933 ja oli jäsenenä Freundeskreis Reichsführer SS:ssä ( OCircle of Friends of the Economy) Freundeskreis der Wirtschaft - Wikipedia. Toisen Maailmansodan aikaan sementtiteollisuus oli erityisasemassa. Sodan edetessä sementtiteollisuus käytti sotavankeja monissa tehtaissa. Sodan jälkeen aktiivinen laajentuminen maailmalla jatkui yritysostoin. Heidelbergin sivuilta löytyy hyvä historiikki, siihen linkki tässä: https://www.buildingforgenerations.heidelbergcement.com/

Tässä nykyinen organisaatiorakenne

Moni varmasti tietää, että sementin valmistus on erittäin raskas prosessi hiilidioksidipäästöjen osalta. Tähän liittyen yrityksellä on melko kunnianhimoiset tavoitteet.

Tähän liittyen heillä on mielenkiintoinen CCS projekti Brevikissä, jossa mukana on mm. Aker Carbon Capture. Yrityksen sivuilta löytyy tästä hyvin tietoa

Yrityshän on enemmän arvo-mörnijä kuin kasvuraketti ja firman koon suhteen tähän aloitukseen voisi raapustella tajuttoman pitkän sepustuksen, mutta mikäli yritys kiinnostaa, suosittelen lukemaan tai ainakin vilkuilemaan vuosiraportin vuodelta 2021 ja tuoreimmat tulosrapsat

Vuosiraportti on kohtalaisen tuhti ja sisältää 236 sivua: https://www.heidelbergmaterials.com/sites/default/files/2022-03/annual-report-heidelbergcement-2021_1.pdf

Tulospresentaatiot alla
Q3 2022: https://www.heidelbergmaterials.com/sites/default/files/2022-11/2022-Q3-Trading-Update.pdf
Q2 2022: https://www.heidelbergmaterials.com/sites/default/files/2022-07/2022_H1%20Presentation_0.pdf
Q1 2022: https://www.heidelbergmaterials.com/sites/default/files/2022-05/2022-Q1%20Presentation.pdf

25 tykkäystä

HIeman isompaa CRH:ta on joskus tullut omistettua. Onhan tuo vähän halvemman tuntuinen, niinkuin ehkä saksalaiset useinkin. Heidän osinkoverotus tosin harmittaa sen verran, että osinko-osakkeita en sieltä osta muuta kuin ETF muodossa. Paitsi jos firmassa houkuttelee arvonmuutos. Bauer ag (korkeampi riskikin) on viimeksi tullut sieltä omistettua lähinnä pienen P/S luvun takia. Nyt tullut vaan vilkuiltua, uskaltaisiko vielä iskeä joskus kiinni :slight_smile:

2 tykkäystä

" Decarboni­sation push: Heidel­berg Mate­rials acquires largest fly ash recycling company in the USA and continues port­folio optimi­sation"

Päivitelläänpäs muutamat jutut tänne.
Nimivaihdos Heidelberg Cement-> Heidelberg Materials.

Tiedote pienestä investoinnista Ranskaan sementtitehtaan hiilidioksidipäästöjen alentamiseksi.

1 tykkäys

Luvut ulos H1 2023 osalta

Rapsa:

Esitys:

Lukuja:

Tässähän se tärkein H1 rpaortista

" Result from current operations now expected to be €2.7 bn to €2.9 bn (previously: €2.50 bn to €2.65 bn) "

Laitetaan tämäkin

" Increase in infrastructure projects and
parts of non-residential expected to
partly offset slowdown in residential
sector"

2 tykkäystä

Tässä on ehdottomasti salkkuni parhaimpi tapauksia.
Ensimmäiset ostot tapahtui huhtikuun alussa vuonna -22.

1 tykkäys

Muutama uutinen tännekkin

Laitetaan tämäkin vielä

2 tykkäystä
3 tykkäystä

Laitetaan hieman uutisia tännekkin

Fokusointi jatkuu: Portfolio optimisation continues: Heidelberg Materials sells transport business in France | Heidelberg Materials

Konkreettisiä vihreän siirtymän muutoksia: First fully decarbonised cement plant in Germany: EU Innovation Fund backs Heidelberg Materials' GeZero project with €191 million

2 tykkäystä

Viime viikon rapsa

2 tykkäystä

Voisikohan tämä olla kova betsi silmällä pitäen Ukrainan jälleenrakentamista?