Hesuli - toivo elää!

Sitä välillä miettii, miksi ei vaan myisi hesuli osakkeita ja ostaisi jenkkejä tilalle. Osa jaksaa muistuttaa, että jenkki osakkeet on ”yliarvostettu”. Minusta on melkein hullua sijoittaa pörssiin, joka on hintaindeksillä mitattuna samalla tasolla kuin 10 vuotta sitten.

2 tykkäystä

Hesuli on alottajaystävällinen pörssi. Vasta sijoittamista aloittavilla raha tulee pääosin palkasta, ei sijoitustuotoista. Hesuli kohteliaasti odottaa paikallaan kohtuullisella arvostuksella mihin aina pääsee mukaan. Nyt kelpaa rakennella positiota. Palkansaajan unelmapörssi!

34 tykkäystä

Isäni on kannattanut Hesulia 70-luvulta lähtien, joten syntyessäni minulle ei annettu paljoa valinnan varaa. Ensimmäisen Hesuliosakkeeni muistaakseni sain jo kaksi vuotiaana eli isäni vain kylmäverisesti päätti, että sinä kannatat Hesulia. En edes uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos olisin murrosiässä alkanut glooryhuntata esimerkiksi Nassea tai Sepeä.

Todellinen fanius alkoi minulla viisi kuusi vuotta sitten. Kuten sanoin niin Hesuli on ollut suosikkini jo pikkupojasta lähtien, mutta ei se ollut samanlaista kuin tänä päivänä. Kannattaminen on muuttunut rakkaudeksi ja intohimoksi. Nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt seurata Hesulia kuitenkin jo aika kauan, mutta vuosi vuodelta mielenkiintoni ja rakkauteni Hesulia kohtaan vain voimistuu. Kyllä voi sanoa, että Hesuli on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.

62 tykkäystä

Yhä vieläkin korostan sitä että Hex-tappio on laatuyhtiöillä tehty laadukas tappio. Kyllä siitä kannattaa olla ylpeä, “se varma kotimainen”.

Laatu korvaa määrää, 30 % tappio Hexssä vastaa hyvinkin 20 % voittoa jossain Usan rihvelipörssissä. Kuka vaan pärjää Usassa, Hex on sissipörssi.

Eikä tuotot voi olla pääasia, tekeminen on se tärkein. (“Wanhan weneenveistäjän wiisauksia”)

38 tykkäystä

Tällä hetkellä tilanne on se, että Tanskan tuottoindeksi meni ohi omxh:sta tämän vuoden osalta tämän päivän -10% laskun ansiosta. Emme ole enää pohjoismaiden huonoin pörssi 2024, uskotteko siellä kotikatsomoissa!

52 tykkäystä

Lasken sekunteja siihen että joku tuhkanripottelija tulee kertomaan Tanskan pörssin olevan erikoistapaus…

1 tykkäys

Toisen ketjun sijaan vastaukset sopii paremmin tämän ketjun tunnelmiin.

Koen kestäväni salkun heiluntaa hyvin, mutta juuri nyt ottaa koville koska ohitettiin psykologinen rajapyykki. Itse en toki vielä ole monikossa sadoissa tuhansissa, ja tänään tuli vastaan se päivä, ettei taas olla edes ensimmäisessäkään. Viestihistoriaa selailin, ja toukokuussa oli 100k mennyt rikki, rahaa lisätty salkkuun syksyn mittaan, mutta niin vain hesuli vei jalat alta ja tänään ollaan 99xxx eurossa.

Uskon tähän, mutta vaikka sijoittamista on takana noin 10v, niin se ei selkeästi vielä ole riittävästi. Sanana ”heilunta” viittaisi siihen, että mennään alas mutta tullaan myös ylös. Juuri nyt tuntuu siltä että homma muistuttaa enempi omaa virvelöintiä: parhaimmillaan saadaan uistin eli oma pääoma takaisin pinnalle, mutta välillä se vaan tarttuu niin saakelin tiukasti lumpeenlehteen tai pohjaan, että sinne se pinnan alle jää :sweat_smile: Mutta silti aion jatkossakin lähteä kalastamaan!

8 tykkäystä

Näyttää jotenkin halvalta. Tai sitten ei. :sweat_smile:

2 tykkäystä

Täällä kohtalotoveri jolla menee vielä huonommin. Kesällä olin ekaa kertaa yli satasen ja syksyn mittaan äkkiä valuin alle. No sellainen 95 ei vielä pahalta tuntunut mutta nyt on menty viimeinen viikko raskaalla syväkyykyllä vuoden huipennukseksi ja ollaan jo reilusti alle 90. Kyllähän tämä jo hieman masentaa ja pilaa joulumielen, vaikka yllättävän hyvin tähän asti pää on kestänyt. Joka pörssipäivä tällä viikolla olen luullut, että seuraavana päivänä on pakko nousta jo hieman takaisin, mutta väärässä olen ollut. Onneksi olen ehtinyt jo näkemään niitä nousukausiakin tämän sijoitusuran aikana, niin en ole täysin epätoivoon vaipunut vaan uskon että paremmat ajat on taas pian tulossa.

Erityiskiitokset Kamuxille ja Nesteelle tästä pörssivuodesta.

26 tykkäystä

2022 salkkuni oli ~199k€. Melkein sain sanoa että salkkuni on satojatuhansia euroja. Tänään se on 142k€. Hesuli tarjoaa päivästä toiseen pieniä n. prosentin vastoinkäymisiä, jotka kasvattavat luonnetta. Jos tulisi kerralla tollanen 50 kilon leikkaus, niin järki menisi. Nyt kun tulee death by a thousand cuts, niin kuiviin vuotamiseen ehtii tottua.

52 tykkäystä

Sijoittamisen vertaminen kalastamiseen kuulostaa koheltamiselta. Ainakin minun tuntemat kalastusharrastaja lähtee kalaan kun on kaunis ilma ja sopivasti vapaata, ei silloin kun kalasta saisi parhaan kilohinnan.

1 tykkäys

Aijaijai paha, paha viittaus nyt tuli tässä kyllä… :smiley: Joistain haavoista ei vaan toivu useamman maailmanmestaruuden jälkeenkään.

11 tykkäystä

Helppoa ei ole ollut sielläkään. Kyllähän tämä ehdottomasti luonnetta kasvattaa ja opettaa. Olisi silti vähän kivempaa, jos edes joka kolmas päivä mentäisiin vähän takaisinpäin ja jatkettaisiin sen jälkeen kumparelaskua.

On myös kiva leikitellä sillä ajatuksella, että paljonko olisi tehnyt rahaa sijoittamalla hesulin sijasta tuonne valtameren paremmalle puolelle. Lämmittää oikein mieltä.

3 tykkäystä

Tuskin kalastajakaverisi myyvät saamiaan kaloja. Kalalle mennään nauttimaan ulkoilmasta, maisemista, parantamaan mielenterveyttä ja fiilistelemään. Ehkä siellä voi jopa hetkeksi unohtaa hesulin ja muut pörssit.

2 tykkäystä

Näinpä, ja sieltä fiilistelyn lomasta saattaa saada jopa apetta pöytään, jos on hesuli kovasti pakkasella :slight_smile:

2 tykkäystä

Niimpä. Siksi tuntuikin niin hassulta kun näitä verrattiin keskenään.

1 tykkäys

Näinhän se on, ei ollut tarkoitus liata upeaa kalastusharrastusta tällä vertauskuvallani. Näin talviseen aikaan monet myös lähtevät pulkkamäkeen tai laskettelemaan nauttiakseen ulkoilmasta, maisemista ja fiilistelemään, mutta nämä vertauskuvat kuitenkin ovat yleisesti hyväksyttyjä hesuli-sijoittajan mielenmaisemassa.

Koska keskustellaan sivistyneellä sijoitusfoorumilla, niin tässä vielä faktaa kalastajille hesuli-teemalla:

10 tykkäystä

Covidin aikaan uistimet myi hyvin, nyt siitä on jäljellä vain Rapula. (ehe ehe!)

9 tykkäystä

toivoa on

Toivoa on vielä, sillä pörssi on kiinni tänään ja ensi maanantainatiistaina… jonain päivänä

12 tykkäystä

Maanantaina saa kyllä menettää toivonsa sillä 31.12 on tiistai :wink:

bad-santa-drink

19 tykkäystä