Yhtenä Hesuliin vaikuttavana tekijänä näen sen, että valtio on yhä omistajana monessa isossa yhtiössä. Valtio tietenkin tarvitsee osinkojaan etenkin nyt. Kun kyse on myös joissain yrityksissä julkisesta palvelusta ja huoltovarmuudesta (esim. Fortum tai Neste), ei välttämättä ole optimaalinen tilanne muiden kuin valtio-omistajan tai ei oikeastaan senkään kannalta nimenomaan laskumarkkinassa.
Toinen seikka on se, että Helsingistä puuttuvat isot kuluttajabrändiyhtiöt, joita on esimerkiksi Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Amer Sports olisi ollut sellainen, mutta sekin myytiin. Tikkurilakin meni.
Jos mietitään kassavirran kasvattamista, elefanttia isompia koneita maailmalle vievät yritykset tarvitsevat paljon pääomaa investointeihinsa. Siten myös virheinvestointi tulee kalliiksi, kuten Nokian Renkaiden Venäjän-tehdas tai 2000-luvun alun suomalaisten metsäyhtiöiden ulkomaan paperitehtaiden ostot niiden tuottaman paperin kysynnän laskiessa. Puhumattakaan Fortumin tai Soneran touhuista, joissa näkyi myös se valtio-omistajan rooli.
Sattumoisin kisaavat salkun kärjessä IGICin kanssa
Eivät ole olleet mitään kurssiraketteja mutta nämä ovat opportunistisesti ostaneet kilpailijoita, pehmopaperitehtaanrakentajia (sic!) ja ulkomaisia kauppaketjuja kun arvostukset ja kruunu on alhaalla.
Ymmärrän, että sinua harmittaa. Kaikki nämä menetetyt rahat on poissa sinulta.
Tottapuhuen minuakin harmittaisi, jos ei olisi tullut aikanaan sijoitettua osakkeisiin, joihin ei kannata sijoittaa, koska droonit pöllyää tehtaiden yllä laskien montako rekkaa tehtaista lähtee.
Kiitos Microsoftin, RACEn, Alphabetin, Applen, Amazonin ja Teslan, on saatu maksettua omakotitalot ja mökit pois, ohessa reissattua maailmaa ja voi tehdä asioita mistä nauttii ja aika nuorella iällä vielä!
Ei olisi onnistunut jollain umpeilla ja valmeteilla. Jokainen tehkööt rahansa tai olkoot tekemättä, aina asialla on kaksi puolta. Viikkorahat olisi sinunkin kannattanut sijoittaa tuottoisasti.
Huomenna saa taas Kamuxia halvalla
mm. @Largantil on asiasta kirjoittanut erittäin kauniisti. Rahaa voi tehdä tai olla tekemättä, aikaa jokaisella on rajallinen määrä, toki jos kuvittelee elävänsä 200 vuotta, niin ehkä Nordean osingollakin pärjää kentien?
Oli myös syksyllä jossain podissa tai haastattelussa salkunhoitaja tms, joka hyvin kiteytti: UPMlla saa tuottoa, muttei vaurastu.
Tämä tosiasia iskee naamaan, ymmärrän kyllä
Taistelin hetken tekoälyn kanssa analysoidakseni tuota kuvaa ja tehdäkseni siitä edistyneemmän version - vähän teki vaikeeta logojen kanssa mutta tämän se yskäisi parhaimman tietonsa mukaan ulos. Etkö sinäkin haluaisi sijoittaa tällaiseen Avengers-viisikkoon?
Täällä on tietysti monessa vaiheessa elämäänsä eläviä ihmisiä ja toiset ovat tavoitteellisempia omaisuutensa suhteen nuoresta pitäen. Toisille tupsahtaa 16-vuotiaana puoli miljoonaa tilille eli jo lähtöponnistus on merkittävästi parempi kuin meillä muilla.
Oman sijoittaja"urani" varrella on tullut varsin selväksi, että Helsingin pörssi ei ole se autuaaksi tekijä ja omaisuuteni turvottaja jollaiseksi sitä vielä joitakin vuosia sitten mainostettiin. Siitä on toki ollut saatavissa tuottoja, ja olen minäkin niistä päässyt nauttimaan. Mutta pitkän aikavälin tuotot tehdään jossain muualla. Hesulin suuntaa enemmän minua huolestuttaa se, että mikään ajuri ei tällä hetkellä osoita talouden yleisen suunnan olevan muuttumassa. Olen kyllä nähnyt varovaisia ennustuksia “tuloskäänteestä” mutta ne on tehty lähinnä menossa olevaa työmarkkinakierrosta varten, ja siten tarkoitushakuisia.
Samaan aikaan meillä vaaditaan historiallisen suuria palkankorotuksia, esim. lentäjät toistakymmentä prosenttia ja teollisuuskin lähes saman verran. Vaikka nuo menisivät kolmelle vuodelle eivät nuo voi olla vaikuttamatta yritysten tulokseen tai voitonjakopolitiikkaan. Kaikkihan tässä pelissä pyrkivät suojaamaan oman osuutensa, ja osakkeenomistaja on valitettavasti siellä aika lailla viimeisessä loosissa pyytämässä osaansa (tai oikeastaan tyytymässä siihen, vaikutusmahdollisuudet kun ovat pienet), sitten kun kaikki muut ovat jo omansa pyytäneet ja saaneet.
Itselläni ajatukset alkavat olla jo laajempia kuin aiemmat Hesuli-Usa-Aasia-korot-raaka-aineet akselilla liikkuneet allokaatiopähkäilyt.
Ilmeisesti Boreossa on shortattu omia osakkeita, kun vaikuttaa olevan vain innoissaan tästä “kunnianosoituksesta” ja valinnasta surkeisiin suorittajiin.
Tässä tradingview:ssä kattelin että Helsingin pörssin OMXHPI:n tarvitsee laskea enää vajaa 5% niin päästään uusiin karhumarkkinan pohjiin. Huiput tehtiin syyskuussa 2021 eli yli 3 vuotta sitten:
Finanssialalla itse työskentelevänä olen kyllä useammalta kv-sijoittajalta kuullut isoja huolia Suomen geopoliittiseen asemaan liittyen. Ei tarvitse edes poistua Euroopasta, vaan Lontoossa/Pariisissa jne. ilmaistu huolia Venäjän aikeiden suhteen, vaikka samassa puolustusliitossa ollaankin. Aika yleinen näkemys tuntuu sijoittajilla olevan se, että Suomeen verrattavissa olevia tuottoja on tarjolla muualtakin maailmasta, mutta pienemmällä geopoliittisella riskillä.