Huhtamäki - Paketoi pöperöt ja pirtelöt

Hei!

Tässä taas joitain nostoja Q4-raportistamme. Kokonaisuudessaan vahva neljännes, itse asiassa yhtiön kaikkien aikojen paras yhden neljänneksen vertailukelpoinen EBIT ja vert.kelp. EPS! EBIT:n osalta tukea saimme matalammista kuluista, erityisesti raaka-aineiden puolelta. Tämä ei toki pysyvä elementti. EBIT:n osalta on myös huomattava, että viime vuoden Q4:sta painoi yhden Flexible Packaging -segmentin tehtaan varaston arvon alaskirjaus, jolla noin 7m€ negatiivinen vaikutus (jota ei käsitelty vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä).

Kassavirta oli edelleen hyvin vahva Q4:lla, nettovelka suhteessa käyttökatteeseen laski tasolle 2,2x. Osinkoehdotus 1,05. Tämä tarkoittaisi, että olemme kasvattaneet osinkoamme nyt 15 vuotta yhtäjaksoisesti.

Kuten aina laittakaa kysymyksiä!

/Kristian

35 tykkäystä

Pakkausyhtiö Huhtamäen oikaistu liikevoitto oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 108 miljoonaa euroa. Tietopalvelu Vara Researchin 12 analyytikon konsensus odotti yhtiöltä 100 miljoonan euron kertaeristä oikaistua liikevoittoa, kun vuosi sitten vastaavalla ajanjaksolla se oli 93 miljoonaa euroa. Ennusteet olivat 91,5–102,3 miljoonan euron haarukassa.

Liikevaihto laski kuusi prosenttia 1 033 miljoonaan euroon jääden täten niukasti ennusteita. Konsensus odotti, että liikevaihto olisi laskenut 1 104 miljoonasta eurosta 1 047 miljoonaan euroon. Ennusteet olivat 1 022 miljoonan euron ja 1 076 miljoonan euron välimaastossa.

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa maksetaan 1,05 euroa osakkeelta. Osinko on siis nousemassa 14 vuotta peräkkäin. Analyytikot odottivat 1,02 euron osinkoa. Vuodelta 2022 osinkoa maksettiin 1,00 euroa osakkeelta.

11 tykkäystä

Kiva välillä lukea omilta yhtiöiltä hyviäkin raportteja. Liikevaihto nyt ei järisyttävä, mutta tulos sitten vahva. Näkymätkin ihan luottamusta herättäviä vaikka suhteellisen epämääräiset. Ja luonnollisesti tärkein eli osinko yli ennusteiden sekin.

Suht rauhallisin mielin saa jatkaa kyydissä istumista.

Inderes ja kauppalehti lupailivat vasta 14v osingonkasvua tämän myötä. Noh, ehkä osinkopuolue hyväksyy oli kummin tahansa, kun osinko oli kuitenkin ennusteita korkeampi.

12 tykkäystä

Analyytikon aamukatsauskommentit Huhtamäen Q4-tulokseen liittyen. :point_down:

7 tykkäystä

OP:n Henri Parkkinen kertoi Huhtamäen tuloksesta. :slight_smile:

Huhtamäki julkaisi tänään aamulla odotuksia vahvemman tuloksen. Seniorianalyytikko Henri Parkkinen kertoo yhtiön tilanteesta tarkemmin videolla.

9 tykkäystä

Huhtamäen tavoitehinta nousee Inderesillä 41,00 euroon (edellinen: 40,00 €) Q4-tuloksen jäljiltä. Suositus pysyy LISÄÄ-tasolla. Analyytikon aamukatsauskommentit. :point_down:

16 tykkäystä

Nordea julkaisi päivitetyn Huhtamäki-analyysinsä. Suositus pysyy ennallaan OSTA-tasolla, tavoitehinta nousee 42,50 euroon (edellinen: 41,00 €).

9 tykkäystä

Myös OP päivitti Huhtamäki-näkemyksensä. :point_down:

Näyttökuva 2024-2-9 kello 13.19.13

6 tykkäystä

Jos et ehtinyt tulosruuhkassa seurata Huhtamäen Q4-tulosjulkaisua, kaikki materiaalit löytyvät täältä: 2023

Uudet konsensusennusteet löydät täältä Konsensusennusteet

/Kristian

13 tykkäystä

Tähän lisäyksenä Kauppalehdestä tieto: Barclays nostaa aiemman vähennä ja 29€ → pidä 40€ Ei ollut tuolla vara-service:ssä vielä tuota.

6 tykkäystä

Toiminnan tehostuksia Kiinassa

12 tykkäystä

Viljakainen on antanut kommettinsa tehtaiden sulkemisista. :slight_smile:

Suunnitellut sulkemiset ovat ensimmäinen konkreettinen osa Huhtamäen viime vuoden lopulla julkistamaa 100 MEUR:n säästöohjelmaa. Olemme myös leiponeet kolmivuotisesta ohjelmasta vuosille 2024-2026 syntyviä tehostushyötyjä sekä kertakuluja ennusteisiimme, joten Kiinan tehtaiden sulkemiset eivät vaikuta Huhtamäen ennusteisiimme tai näkemykseemme yhtiöstä.

7 tykkäystä

Hei!

Tänään ollut meille tapahtumarikas päivä. Kuten yllä mainittiin, ilmoitimme toimenpiteistä Kiinan liiketoiminnan tehostamiseksi, osana marraskuussa ilmoitettua koko konsernin kattavaa ohjelmaa.

Tämän lisäksi EU:ssa julkaistiin PPWR-regulaatioon liittyvien Trilogia-neuvotteluiden ehdotuksia, josta löytyy artikkeli täällä: https://www.consilium.europa.eu/en/press/press-releases/2024/03/04/packaging-council-and-parliament-strike-a-deal-to-make-packaging-more-sustainable-and-reduce-packaging-waste-in-the-eu/
Kaikkia yksityiskohtia ei vielä ole julki, joten emme voi vielä vetää tarkkoja johtopäätöksiä vaikutuksista.

Kolmas kohta on se, että yksi kansainvälinen pankki aloitti osakkeemme seurannan tänään.

/Kristian

34 tykkäystä

Nordea julkaisi päivitetyn Huhtamäki-analyysinsä. Suositus (OSTA) ja tavoitehinta (42,50 €) pysyvät ennallaan.

16 tykkäystä

Päivitetty konsensus saatavilla täältä: Consensus estimates

Tulosjulkaisu ja yhtiökokous torstaina 25.4.

/Kristian

17 tykkäystä

@Verneri_Pulkkinen ja @Pohjolan_Eka, huom!

@Iikka:n tviitti tästä osinkoaristokraatista. :slight_smile:

https://twitter.com/IikkaNumminen/status/1780510437798285614

22 tykkäystä

Tuo on kyllä kaunis taikakaava firettäjille tai sellaiseksi aikovalle. Jakosuhdekaan ei ole mikään erityisen muhkea.

6 tykkäystä

Antin etkoilukommentit, kun Huhtamäki julkaisee Q1-tuloksensa tiistaina. :slight_smile:

Huhtamäki julkistaa Q1-tuloksensa torstaina kello 8:30, jonka odotetaan olleen operatiivisesti vertailukautta parempi. Näkymäkommenttinsa Huhtamäki toistaa raportissa, mikä yhdessä 100 MEUR:n tulosparannusohjelmasta todennäköisesti saatavien lisätietojen ohella tulee täyttämään näkymiin liittyvät markkinaodotukset. Emme tee muutoksia näkemykseemme kohtuullisesti arvostetusta Huhtamäestä (2024e: P/E 15x) ennen raporttia.

10 tykkäystä

Huhtamäki tehostaa tuotantoaan sulkemalla tehtaan Malesiassa. :point_down:

Huhtamäki aikoo tehostaa tuotantoaan ja suunnittelee sulkevansa Foodservice E-A-O -liiketoimintasegmenttiinsä kuuluvan tuotantolaitoksensa Port Klangissa, Malesiassa, kuluvan vuoden toisen neljänneksen loppuun mennessä. Huhtamäki jatkaa alueen palvelemista Malesian ja Thaimaan jakelutoimintojensa sekä Singaporen myyntitoimintojensa kautta. Päätös vaikuttaa 93 työntekijään, joita Huhtamäki tukee muutoksessa.

Tehostamistoimenpiteen tavoitteena on optimoida tuotantojalanjälkeä, parantaa kilpailukykyä sekä vahvistaa mahdollisuuksia kasvaa alueella tulevaisuudessa. Muutokset ovat osa Huhtamäen marraskuussa 2023 julkaisemaa strategiansa toimeenpanoa vauhdittavaa ohjelmaa, jonka odotetaan parantavan liiketoiminnan kannattavuutta ja tuovan noin 100 miljoonan euron säästöt seuraavan kolmen vuoden aikana.

Suljettavaksi suunniteltu Port Klangin tuotantolaitos ei edusta merkittävää osuutta konsernin liikevaihdosta tai tuloksesta. Vuoden 2024 ensimmäisellä ja toisella neljänneksellä Huhtamäki kirjaa sulkemiseen liittyviä kustannuksia noin 13 miljoonaa euroa. Ne kirjataan vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä.

11 tykkäystä

Huhtamäki on tyytyväinen pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen hyväksymisestä Euroopan parlamentin äänestyksessä. :point_down:

Euroopan parlamentti hyväksyi tänään keskiviikkona 24.4.2024 äänestyksessään uuden pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen. Äänestys koski Euroopan komission, Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston 15.3 saavuttamaa neuvottelutulosta asetuksen lopullisesta muodosta.

Euroopan parlamentin hyväksymä neuvottelutulos toi merkittäviä muutoksia verrattuna aiempaan komission ehdotukseen erityisesti sallittuja pakkausmuotoja hotelli- ja ravintola-alalla sekä noutoruoka- ja juomapakkauksien uudelleenkäyttötavoitteita koskien.

- “Olemme tyytyväisiä Euroopan parlamentin päätökseen edistää tätä ympäristön kannalta tärkeää lainsäädäntöä. Asetus sisältää kunnianhimoiset ja sitovat kierrätettävyys- ja kierrättämistavoitteet koko pakkausalalle. Olemme sitoutuneita ja valmiita toimittamaan asiakkaillemme innovatiivisia ja täysin kierrätettäviä pakkausratkaisuja. On hyvä, että tänään hyväksytty asetus huomioi kokonaisympäristövaikutukset sallimalla uusiutuvien ja kierrätettävien paperipohjaisten kertakäyttöpakkausten käytön hotelli- ja ravintola-alalla myös jatkossa”, sanoo Huhtamäen toimitusjohtaja Charles Héaulmé.

Euroopan neuvoston odotetaan vahvistavan lainsäädännön myöhemmin vuoden 2024 aikana, ja asetuksen toimeenpano alkaa vuonna 2026.

10 tykkäystä