Huhtamäki - Paketoi pöperöt ja pirtelöt

USA:n vaalit ovat tapetilla ja Pohjois-Amerikka on Huhtamäelle tärkeä markkina (Q1-3 2024: 48% vertailukelpoisesta liikevoitosta). Koostimme siksi tähän tietoa liiketoiminnastamme siellä, perustuen aiemmin viestittyihin asioihin.

En lähde ennustaamaan mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta keskeinen kysymys lienee lisätullien mahdollisuus. Tältä osin Pohjois-Amerikan liiketoimintamme on kokonaisuudessaan melko vahvasti paikallista. Myynnistä hyvin suuri osa tuotetaan segmentin toimesta. On kuitenkin muutamia poikkeuksia:

• Olemme aiemmin tuoneet jonkin verran munakennoja Brasiliasta Yhdysvaltoihin, mutta nyt olemme rakentaneet munakennojen kapasiteettia Chicagon lähellä olevaan tehtaasee. Meillä saattaa edelleen olla joitain tuontieriä, mutta niiden osuus myynnistä on vähäinen
• Olemme myyneet jonkin verran Flexibles-segmentin tuotteita Yhdysvaltoihin, mutta tämä ei kovin merkittäviä määriä
• Pohjois-Amerikka -segmentissä meillä on yksi tehdas Meksikossa (yhteensä 18), mutta tämä yksikkö ei ole kovin suuri

Olemme ajoittain tuoneet raaka-aineita (lähinnä kartonkia) Euroopasta Yhdysvaltoihin, joten tämä voisi tietenkin vaikuttaa.

Sääntelyn osalta keskeinen trendi, jonka olemme nähneet merkittävänä, on vaahtomuovin (eli EPS – expanded polystyrene) korvaaminen. Tämä on alkuvaiheessa, ja noin kolmasosa osavaltioista on ottanut käyttöön tai on ottamassa käyttöön vaahtomuovin kiellot. Tämä näkyy jo osittain munapakkausmarkkinoilla, mutta myös tarjoilupakkauksissa ja vähittäiskaupan astioissa. Esimerkiksi kilpailijamme Reynold’s Consumer Goods mainitsi Q3-raportissaan, että heidän astioiden volyymit laskivat tämän korvaustrendin vuoksi. Nämä kiellot ovat osavaltiotasolla, eikä yhtenäistä liittovaltiotason lakia ole tästä.

/Kristian

61 tykkäystä