Hyvät uutiset koronapandemian aikana - toivoa paremmasta

Tuo FT uutinen ei olisi itselleni uutinen. Olin itseasiassa enemmän yllättynyt siitä, että virus “räjähti käsiin” Italiassa aiemmin kuin UK:ssa. Silloin kun Kiinassa ja Hong Kongissa alkoi mittavat karanteenit ym. ja vähän sitä ennen, oman tuttavapiirin mukaan sieltä alkoi lähtemään tilannetta pakoon ne, joilla on tuttuja tai omia asuntoja muualla päin maailmaa. Olisi jotenkin uskomatonta, ettei yksikään näistä olisi tuonnut virusta tuliaisena.

Lisäksi liikemiehet/naiset matkustelevat puolin ja toisin maiden välillä. Surrey superspreader taisi lentää Kiinasta suoraan Italiaan laskettelemaan? Pahoin pelkään, että Italian kohtaloksi koitui osittain UK:n hiitoloma (17-21.2.), koska silloin keskiluokkaiset matkustivat massoittain vuotuiselle hiihtolomalleen Alpeille. Näitä laskettelulomia suunnitellaan miltei vuosi eteenpäin ja yhden perheen jäsenen pieni nuha tai köhä ei todellakaan saa perhettä perumaan reissua. UK:ssa kulttuuri on vielä sellainen, että töihin mennään vaikka olisi kuinka kipeä.

UK:n viranomaisethan kyllä seurasivat tilannetta hyvinkin tarkasti ja käytössä oli ns. Contain vaihe. Eli käsitykseni mukaan tämä Surrey superspreader onnistuttiin jäljittämään ja kaikki hänen kanssa tekemissä olleet joutuivat karanteeniin.

Jotta en juttele ohi aiheen, niin laitetaan perusteluiksi näille pohdinnoille se, että olisi positiivista, jos osottautuisi, että suuri osa olisikin jo altistunut covid-19 virukselle ja omaisi jo vasta-aineita virusta kohtaan. Se olisi todellakin positiivinen game changer!

Edit: lisätty hiitoloman ajankohta, Feb half term 2020 17-21 Feb

3 tykkäystä

Näitä pikatestejä tuntuu tulevan sieltä sun täältä. Kun massat riittäviä niin varmasti massatestauksella saadaan tilanne hallintaan ja toki parempaa faktaa taudin kantajien määrästä.

10 tykkäystä

Se pitää paikkansa ettei testattujen positiivisten määrä kata kaikkien tartunnan saaneiden määrää.

Ja siten on mahdollista että jo puolet briteistä on saanut tartunnan ja tauti on siellä kohta ohitse. Samoin on mahdollista, että suuri osa suomalaisistakin on jo saanut Koronan.

Mutta se ei ole todennäköistä, vielä. Erityisesti jos pyritään tekemään arvioita mahdollisimman faktapohjalta.

2 tykkäystä

Tuskin maltan odottaa, minkälaisia tutkimuksia tästä ajasta syntyy sosiologian ja psykologian laitoksilla; vielä mielenkiintoisempaa syntyykö tästä kollektiivisesta eristäytymisestä mitään pysyviä yhteiskunnallisia/sosiaalisia ilmiöitä.

NHS on briteille rakas ja se osataan onneksi tuoda esille kollektiivisesti vaikka olemme eristyksissä. Moraalin kohtotus on tärkeää sodassa. Eturintamassa taistelevat nyt terveydenhoidon henkilökunta ja kotihoidossa töitä tekevät ja lukemattomat muut “key workers”, joita emme osaa edes ajatella. Moni sanoo, että tämä pandemia tuo esiin parhaan ihmisistä. Valitettavasti myös sen pahimman sillä huijarit ovat myös liikenteessä, mutta unohdetaan se nyt hetkeksi…

3 tykkäystä

Italialainen teräsgubbe vedelly Espanjantautia ja nyt Koronaa kuonoon. Kunnon hyvä ! :grinning:

13 tykkäystä

Saksa (ja Norja) ovat lähdössä toteuttamaan Etelä-Korean strategiaa.

Hieno juttu!

Toivotaan että se rohkaisee myös Suomen päättäjiä pyrkimään sitä kohti. :finland:

Matkapuhelinverkkojen tunnistedatan ja älypuhelimien kanssa saisi tehtyä paljon + testit. Niillä olisi mahdollista hakeutua pois kurimuksesta.

1 tykkäys

Tämä kaveri mm. analysoi etukäteen 2008 suuren taantuman. Ja näyttää olevan kartalla myös tässä virusasiassa.

Kannattaa muuten seurata saittia, jos haluaa seurata, mitä jenkeissä tulee käymään nyt talouden osalta.

Tässä hänen toimenpidesuunnitelmansa. Tuohon suuntaan tulisi pyrkiä.

1 tykkäys

Ilmanlaatu Euroopassa on parantunut vähentyneen autoilun ym liikkumisen takia. Jossain artikkelissa näin maininnan myös siitä, että koronavirus tulee välillisesti myös pelastamaan ihmishenkiä, kun ilmansaasteet tappavat meitä nyt vähemmän.

Henk. koht. toivon että päättäjät ottaisivat tästä koppia ja velvoittaisivat työnantajia miettimään tarkkaan, kuinka paljon työn takia matkustaminen on todella tarpeellista. Onko tietotyöläisen pakko pendelöidä töihin joka päivä?

9 tykkäystä

Tämä on hyvä huomio. Ainakin omalla kohdalla voin sanoa että etätyö onnistuu aivan yhtä hyvin kuin lähityö. Ellei jopa paremmin. Saa tehdä rauhassa eikä.tarvitse kuunnella avokonttorin hälinää. Skypellä saa yhteyden työkaveriin jos työ niin vaatii ja näytön jakamisella saa esitettyä asian aivan kuin kävisi jonkun vieressä puhumassa. Minusta on tullut etätyön suuri kannattaja.

8 tykkäystä

Samat sanat. Ei ole vielä palaveria tullut vastaan minkä vetäminen ei Teamsin/Skypen välityksellä olisi hyvin onnistunut. Ja keskittymistä vaativaa itsenäistä työtä on ollut huomattavasti tehokkaampaa tehdä yksin rauhassa kun toimistolla jossa joku kailottaa koko ajan puhelimeen, tulee kysymään jotain ymv. häiriötä.

Yritykset toteaa tämän kriisin jälkeen että voivat leikata 50% konttorityöpisteistään :smiley:

3 tykkäystä

Tästä on puhuttu paljon ja kaikki asiakkaat, kumppanit yms. sanovat samaa, tämän kriisin jälkeen mikään ei ole entisellään ja työtavat muuttuvat radikaalisti.

Bisnesmatkailu tulee vähenemään varmasti, toimitilojen kokoa aletaan miettimään oikeasti, etätyöratkaisut on keskiössä yms.

8 tykkäystä

Jopa vihdoin! Erittäin valitettavaa, että muutokseen tarvitaan näin suuri kriisi mutta uskallan varovaisesti toivoa, että paluuta entiseen ei ole. Toiveekkuuteni pohjautuu siihen, että olemme tässä nyt mukana kollektiivisesti samanaikaisesti ja useita viikkoja. Sanotaan, että uusi tapa tulee rutiiniksi kuudessa viikossa.

1 tykkäys

Vielä rohkeampaa uutisointia ilmakehän toipumisesta.

Ehkä myös yksilötasolla oppisimme kunnioittamaan luontoa paremmin. Nyt täällä Enkkulassa, kun emme saa ulkoilla kuin tunnin päivässä, ihmiset ovat lähteneet massoittain kävelylle, pyöräilemään ja juoksemaan. Oman alueen FB-feedi täyttyy kauniista luontokuvista :heart:

11 tykkäystä

Puolisoni on töissä eräässä valtion virastossa. Siellä aloitettiin säästötoimena osittainen etätyö noin vuosi sitten. Pontimena oli säästö toimitilakuluissa. Etätyötä tuli tehdä 2-4 päivää viikossa. Pelkästään hyviä kokemuksia. Nyt voi sanoa, että tuo päätös vuosi sitten oli nykytilannetta silmällä pitäen aivan loistava. Etätyön vaatima toimintatapa oli jo hierottu kuntoon, kun tämä kriisi iski päälle. Voin vakuuttaa paljastamatta virastoa, että tämä on suuri onni meille kansalaisille. Ilman heitä olisimme vielä pahemmassa pulassa.

4 tykkäystä

Täällä sama homma. Rakennusalalla on aika vanhatkin työskentelytavat osittain voimassa ja viime viikkoina kaikki ovat huomanneet etätyön edut. Aikaa säästyy huomattavasti kun palaverit voidaan pitää etänä ja erityisesti yrittäjät voivat keskittyä olennaiseen eikä autossa istumiseen ja palaverissa toiseen juoksemiseen.

4 tykkäystä

Otin tämän sijoitusvinkkinä ja laitoin Martela shortit etiäpäin :grinning:

Sosial distance and hand washing, rock&roll! Eli Influessa lähes kadonnut Suomesta, sama tartuntamekanismi kuin Covid-19 taudilla. Oikealla tiellä, kyllä me (tästäkin) selvitään! :slightly_smiling_face:

5 tykkäystä

Mä ihan vakaasti uskon, että tämä koronatilanne tulee iskostumaan meihin voimakkaana sukupolvikokemuksena. Mahdollisia positiivisia sivuvaikutuksia mm. matkustelun väheneminen, hygieniaan huomioon kiinnittäminen, ruokatoimitusten lisääntyminen ja ruokakauppojen takeaway ruoan laadun parantuminen, ravintola-alan innovaatiot, saasteiden ja tarpeettoman hömppäkulutuksen vähentyminen, aitojen sosiaalisten tilanteiden ja kohtaamisten arvostaminen, yhteisöllisyyden parantuminen ja työelämän muutokset parempaan suuntaan kaavoihin kangistuneista toimintatavoista.

Selätetään tää lenssu niin hyvä tästä tulee :wink: Kurssit nousee ja ihmiskunta palaa takaisin urilleen entistä viisaampana.

Luulenpa myös, että joka kevät ja syksy ilmaantuvat flunssa-aallot kyetään tästä opituilla keinoilla ja toimilla selättämään paremmin.

Hyvää viikonloppua ja nauttikaa ulkoilmasta ! :grinning:

16 tykkäystä

https://twitter.com/MichaelCoudrey/status/1243779158737440768?s=19

Eiköhän tämä ole positiivinen asia

4 tykkäystä

Tuo on kyllä mielenkiintoinen lääke, jotkut maat syöttävät sitä sairaille kuin karkkia ja toisissa lääkäreitä uhataan lupien menetyksellä jos määräävät sitä.

Ottaen huomioon että sitä on vedetty 50v+ malariaan ja muihin tauteihin niin luulisi olevan aika turvallista.

2 tykkäystä