Hyvät uutiset koronapandemian aikana - toivoa paremmasta

Kerätään tänne hyviä uutisia koronapandemian aikana. Keskitytään markkinoihin ja yhteiskuntaan laajasti. Pyritään myös perustelemaan, miksi uutinen on hyvä. Voidaan myös kirjoittaa aiheista, jotka näkymyksenne mukaan luovat toivoa paremmasta.

Viime viikkoina huonojen uutisten tulva on hukuttanut hyvät. Tavoitteena on saada paremmin esiin hyvät uutiset.

Pyritään pitämään huonot uutiset pois täältä. Niille voidaan tarvittaessa perustaa toinen ketju.

29 tykkäystä

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/italian-koronaluvuissa-kaanne-parempaan-aluejohtajan-arvio-kaikki-voi-olla-ohi-kesakuussa/9b50e041-cdc2-4b85-8050-f415832c3ec9

Tässä nyt vaikka ensimmäinen Italiasta eiliseltä. “Menehtyneiden määrän kasvu hidastui nyt ensimmäisen kerran”. “Viruksesta parantuneita on 952 enemmän kuin vuorokausi sitten”

Varmasti nähdään vielä piikkejä mutta on tämä jo alku!

11 tykkäystä

Hyvä avaus. Ja nimenomaan omaa näkemystä perusteluineen eikä pelkkää linkkien massapostailua.

6 tykkäystä

Kohta helpottaa :sunglasses: Koskee niin montaa kermapersettä (Mie mukaan lukien :wink:), rahasta ei ainakaan ole kiinni.

5 tykkäystä

Twitterissä tuli vastaan hyviä uutisia Kiinasta ja Cargotecistä. Toimitus- ja tehdasaktiviteetti normalisoitumassa ja asiakkaita ja tilauksia tulee taas. :smiley:

15 tykkäystä

Kaikki uutiset, jotka laskevat osakekursseja ovat positiivisia meille netto-ostajille. Tulevaisuuden tuotto-odotukset kasvaa. Koronasta ja sen seurauksista selvitään kyllä, vaikka toipuminen voi kestää useamman vuoden.

Tämä on meidän taloudellista riippumattomuutta tavoittelevien toiveuni ja ainakin minulla se nopeuttanee tavoitteen saavuttamista merkittävästi. (87% salkusta käteisenä ja jos riittävän syvälle kyykätään, niin aion ottaa lainaa velatonta asuntoa vastaan. Toivottavasti työpaikkakin säilyy, niin voi jatkossakin säästää yli puolet nettopalkasta.)

9 tykkäystä

Ainakin Saksassa nyt muutama päivä menty uusissa tartunnoissa laskumoodissa. Perjantaina oli yli 4000 uutta tartuntaa, nyt pari päivää menty noin. 2500 kappaleen päivätahdilla.

Katsotaan mitä tämä viikko tuo tullessaan.

3 tykkäystä

Koneen Säätiöltä tuli juuri sähköpostia, että avaavat taiteilijoille pikahaun kolmen kuukauden kotiresidenssiä varten. Eipähän kaikki taiteilijat kuole nälkään.

5 tykkäystä

Pandemian vastainen taistelu on aktivoinut monia yrityksiä palkkaamaan lisää ihmisiä töihin.
Tässä yli 400 000 uutta työpaikkaa.
image
Tarkistin muista lähteistä, että nuo luvut ovat tosiaan totta. Vaikka moni tulee jäämään työttömäksi pandemian aikana, niin tarjolla on myös uusia työtehtäviä joko pandemian vastaisessa taistelussa tai ihmisten kulutustottumuksien muuttuessa. Tämä on jälleen hyvä osoitus ihmiskunnan sopeutumiskyvystä.

8 tykkäystä

Viimeisimmät kuulumiset Italiasta.

Italiassa on tänään raportoitu hitain tartuntojen määrän nousu sitten epidemian puhkeamisen jälkeen.

BBC:n kirjeenvaihtajan mukaan maassa on nyt noin 69 176 koronavirustartuntaa. Luku nousi 8 prosenttia maanantain luvuista. Se on hiukan hidastunut edellispäivien luvuista.

Alla uudet tapaukset…

4 tykkäystä

Itselleni yksi eniten toivoa antava juttu on lääkkeiden ja hoitojen kehittely koronaa vastaan. Se että huippuälykästä porukkaa ympäri maailmaa tekee töitä kellon ympäri ja kansainvälisessä yhteistyössä löytääkseen lisää toimivia ja parempia lääkkeitä.

Yksi “ruohonjuuritason” projekti on QBI CORONAVIRUS RESEARCH GROUP joka käy mm. läpi kymmeniä tuhansia olemmassa olevia lääkkeitä labroissa löytääkseen toimivia ratkaisuja. Tässä pointtina on myös se että olemassaolevien lääkkeiden pohjalta pystytään toimimaan nopeammin, turvalliset annokset ja sivuvaikutukset ovat jo aiemmin testattuja. Itsekin lahjoitin rahaa tuohon toimintaan, sen verran vaikuttavaa siitä on ollut lukea.

Olen myös toiveikas vasta-ainelääkkeistä, joita esim Regeneron, Eli Lilly, Vir Biotechnology ja Biogen, sekä kiinalainen I-mab kehittelevät ja testaavat.

Polymeraasien estäjät (polymerase inhibitors) vaikuttavat myös lupaavilta tässä. Näitä ovat tehneet ainakin Gilead Sciences, Biocryst ja Toyama Chemical.

Joistakin HIV-lääkkeistä saattaa myös löytyä apua, vaikka Abbvie:n valmistama lääke ei laajoissa testeissä toiminutkaan.

Hienoa myös miten monta yritystä on kehittämässä rokotteita, mitä enemmän tekijöitä sitä suuremmat mahdollisuudet löytää toimivat rokotteet ja lääkkeet, vaikkakin rokotteiden tulossa käyttöön kestää vielä kauan.

4 tykkäystä

Kuuluuko tämä tänne vai rommiketjuun?

Tuo on uutinen. Voisitko perustella, miksi se on mielestäsi hyvä uutinen?

2 tykkäystä

Lausumassa on 6kk määräaikaisuus, joskin heikohko sellainem, eli se nähdään loppupeleissä kuitenkin ohimenevänä.

Tuon lausunnon jälkeen DAX pomppasi kovempaan nousuun.

image

1 tykkäys

Meinaatko ihan tosissaan että “Paha taantuma VÄHINTÄÄN 2 kvartteria” kommentti kuuluu hyvien uutisten ketjuun?

2 tykkäystä

Tilanteessa, jossa skenaariona on mahdollinen vuosien mittainen syvä lama, näen tuossa pienen pilkahduksen myös positiivista puolta. Kommentti oli kyllä varustettu kysymysmerkillä…

Täällä ihmiset ovat puhelleet että pörssillä on tapana katsoa 6kk eteenpäin… en tosin tiedä missä kabineteissa tuo on päätetty.

3 tykkäystä

UK:n terveysministeri Matt Hancock vetosi eilen kansalaisiin, että UK tarvitsee 250,000 vapaaehtoista auttamaan NHS toimittamaan lääkkeitä, ruokaostoksia ja soittamaan puhelimella ihmisille, jotka ovat eristyksissä kotonaan. Tähän mennessä 405,000 ihmistä on ilmoittanut mukaan! Tarve ja halu auttaa on valtava! :blush:

Etäkoulu Google classroom kautta on toiminut hyvin. Huomenna alkaa omalla koululaisellani pääsiäisloma. Aurinko paistaa ja ihmiset alkavat vihdoin sisäistää 2m turvavälin välttämättömyyden vieraita ihmisiä kohdatessa.

UK:n kansalaisena koen, että hallituksen toiminta ja tiedotus on ollut systemaattista. Rajoituksissa on edetty asteittain mutta ripeästi. Taloudellinen tukipaketti saatiin pystyyn nopeasti ja etätöihin siirtymisessä ei ole ollut suurempia ongelmia heille, joille se on mahdollista. Huomenna julkaistaan tukipaketti self-employed ihmisille (yksityisyrittäjille?). Hallitus on järjestänyt televisioidun tiedotustilaisuuden asiantuntijoiden kanssa lehdistölle joka päivä 12 maaliskuuta lähtien, kun UK siirtyi Contain vaiheesta Delay vaiheeseen korona-taistelussa. Nämä lehdistötilaisuudet ovat olleet todella hyviä antamaan yleiskuvan tilanteesta. Pari päivää sitten myös lehdistö alkoi osallistumaan näihin tilaisuuksiin etänä. Tästä voi hyvinkin seurata uusia toimintatapoja koronan jälkeiseen aikaan.

7 tykkäystä

Hyvä uutinen: hallitus ja mahdollisesti/ilmeisesti myös terveysviranomaiset ovat lopulta ymmärtäneet, miten vakava uhka Korona on.

Tämä huojentaa ainakin itseäni merkittävästi. Koska tähän asti uhkaa ei oltu mitä ilmeisimmin ymmärretty.

Nyt voidaan toivoa, että saadaan fiksuja toimia.

3 tykkäystä

Saattaa myös olla ettei Korona itsessään ole niin suuri uhka kuin tämänhetkisen käsityksen mukaan arvellaan.

https://tekniikanmaailma.fi/oxfordin-yliopiston-tutkimus-koronavirus-saattaa-olla-levinnyt-britanniassa-jo-joka-toiselle-ihmiselle-alle-promille-tarvitsee-sairaalahoitoa/

https://tekniikanmaailma.fi/italialaiskyla-testasi-kaikki-asukkaat-ja-tulokset-ovat-ristiriidassa-whon-kanssa-sairaaloista-voi-tulla-infektion-keskeisia-leviamispaikkoja/

3 tykkäystä

Tätä itsekin rupesin epäilemään tuon italialaiskylän uutisen jälkeen, luultavasti tauti on levinnyt jo huomattavasti laajemmalle kuin tiedetäänkään. Lisäksi New Yorkista ja Italiasta on molemmista raportoitu että kuolemantapauksissa 95-99 prosentilla oli jo joku perussairaus alla. Nuo varmistetut luvut ovat varmasti alakanttiin, kun osa sairastaa taudin vain kotona lieväoireisena ja osa ei edes saa mitään oireita.