Mietin hieman, lähdenkö vastaamaan tähän. Mutta koska en omaa itsesuojeluvaistoa, päätän hieman opponoida tätä.
Historian lukeminen on itsestäkin hieman epätarkkaa, koska historia kirjoitetaan usein voittajien historiana, suurmiesten ja sotien historiana. Historia kerrotaan myös usein erilaisena hieman kertojien näkökulmasta riippuen.
”Pimeä keskiaika” nimettiin renessanssiajan ihmisen näkökulmasta. Renessanssiaikana antiikin ajan filosofia ”keksittiin uudelleen”. Pimeä keskiaika oli tuo aika renessanssi ajan ja antiikin ajan välissä. Mikäli oikein kriittisesti tarkastellaan keskiaikana tapahtunutta muutosta ihmisten elämässä, joku voi olla erimieltä sen suhteen, oliko se keskiaika nyt oikeasti niin kauheasti paljon pimeämpi ja vailla keksintöjä kuin aikakaudelle nimen antanut renessanssiaika.
Jos oikein mietitään, miten hyvän kuvan saisi tästäkään ajasta, jos nykyajasta kertoisi Trumpin ja Putinin kautta. Emmanuel Macronin ja Xi Pingin kautta.
Meidän ikäluokan suomalaisten historiakäsitystä vääristää myös 1990-luvun lama. Silloin oli erityisen harvinaista, että molemmille vanhemmille oli töitä. Liian usein ei ollut kummallekaan.
Naisten töissä käymiseen…
Jos verrataan vaikka jenkkeihin ennen toista maailman sotaa, jenkeissä työväenluokassa kaikki oli vähintään osa-aikaisesti töissä. Keskiluokassa useimmat naiset jäivät mentyään naimisiin pois työelämästä ja kotiäitiys oli tavoiteltavaa.
Keskiluokkaisuus oli kuitenkin työväenluokkaa harvinaisempaa. Keskiluokan koko kuitenkin kasvoi 1920-luvulla aina 1930-luvun lamaan asti.
Suomi oli ennen toista maailmansotaa maatalouspainotteinen maa. Maatilalla naisten työ oli yhtä merkittävässä roolissa kuin miehenkin, kyse oli työnjaosta. Heitä ei virallisesti merkitty kirjoille mihinkään töihin, mutta heidän päivittäisellä työpanoksellaan oli merkittävä rooli perheen elantoon.
Kun olen viime aikoina tonkinut oman sukuni historiaa, siinä missä merkkimiesten harrastustoiminta työpäivän jälkeen oli 1900-luvun alussa Suojeluskuntien ja politiikan kanssa pyöriminen, naiset toimivat myös politiikassa ja 1920-luvun alusta lähtien heidän järjestönsä oli Lotta Svärd.
Erityisesti tekstiiliteollisuudessa käytettiin nuoria naisia heidän pienten sormien takia. Toki teollistuminen ei ollut Suomessa vielä kunnolla alkanut kuten muualla maailmassa.
Kertomakirjallisuuden mukaan suomalainen nainen ei jäänyt työpäivän jälkeen toimettomaksi vaan oli aktiivisessa roolissa yhteiskunnassa.
Itse muistan historian tunneilta vieläkin propagandavideon, jolla Suomen eläkekärjestelmää ajettiin. Siinä 80-vuotias yksinäinen naishenkilö teki vielä viimeisilläkin voimilla töitä tulitikkutehtaalla. Suomeen perustettiinkin tarveharkintainen eläkejärjestelmä jo 1937.
Toisen maailman sodan syttyessä Lotta Svärd pyöritti monia sodan kannalta välttämättömiä toimintoja. Armeijaa varusteltiin Lotta Svärdin orkestroimana. Usein nostetaan sairaanhoito esille ja tumppujen kutominen, mutta itse tiedän mummoni olleen Finlaysonilla luotitehtaalla töissä ja sieltä juurtaa myös tarinat venäläisistä sotavangeista. Toinen mummoni puolestaan hoiti sisarusten ja äitinsä kanssa maatilaa. Maatilan antimien lisäksi ullakolla käyttiin paikallista mustaa pörssiä kankailla, joka oli arvokasta valuuttaa sodan aikana.
Sodan jälkeen Lotta Svärd lakkautettiin osana rauhanehtoja ja Lotta Svärdin merkkihenkilöt eivät saaneet virallista tunnustusta. Heitä ei ollut lupa sotasankareiden tapaan kutsua Itsenäisyyspäivän linnanjuhliin vasta kuin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Vapaaehtoisen isänmaan puolustaminen leimattiin fasistiseksi vasemmiston toimesta, vaikka olihan suojeluskuntien ja Lotta Svärdin pitkäaikainen olemassa olo kriittinen voimavara sota-ajan kamppailuissa. Maineen palauttamisesta ei ole mitenkään erityisen pitkää aikaa.
Toisin kuin jenkeissä Euroopassa alkoi sotien jälkeen jälleen rakennuksen aika. Sota oli vähentänyt merkittävästi työikäisten miesten määrää ja sotakorvauksetkin oli korvattavana.
Siinä missä jenkeissä ”Rosie Riveter” - naiset kannustettiin vapautumaan tehtävistään ja antaa miesten jälleen palata vanhoille työpaikoilleen. Eurooppalaiset naiset yksinkertaisesti tarvittiin osaksi työelämää. Ei ollut tarpeeksi väkeä saamaan kaikkea aikaiseksi.
Vaikka Lotta Svärd oli lakkautettu, sodan aikana naiset olivat päässeet osoittamaan kykynsä ja sijoittuivat ainakin suvun muistelmien mukaan hyvin työelämään.
Jälleenrakentamisen lisäksi Suomen piti teollistua. Aina kahdeksankymmentä luvulle asti itse olen kuullut lähinnä positiivisesta asenteesta työntekoon ja sukupuuta tarkastellessani, lähes kaikilla naisillakin on joku ammatti.
Jotenkin en tunnista suomalaisista naisista tätä ainakaan vielä suurten ikäluokkien vanhempiin asti tätä meillä olisi ollut Suomessa erityisesti tapana, että naimisiin mennessä jäätäisiin kotiin hoitamaan lapsia.
1950-luvulla jenkeissä nousi voimakas ”ydinperhe” ihanne, joka hidasti merkittävästi naisten työmarkkinoille paluuta. Työmarkkinoille paluu kiihtyi Yhdysvalloissa vasta 1960- ja 1970-luvuilla feministi ja tasa-arvokysymysten myötä.
Yhdysvalloissa naisten työllisyysaste oli 33%, joista suurin osa oli osa-aikaisissa ja matalapalkkaisissa töissä. Suomessa mitattu työllisyysaste oli 1950 52%. Tähän lukuun ei tietääkseni ole tilastoitu maataloissa työskenteleviä emäntiä. Vuoteen 1990 mennessä naisten työllisyysaste nousi yhteen maailman korkeimmista eli 72 prosenttiin.
Vertailun vuoksi Suomen yleinen työllisyysaste vuonna 2024 oli 74 prosenttia.
Sitten tuli Mustan joutsenen vuosi ja kokonaistyöllisyysaste romahti noin 56%:iin. Tähän prosenttilukuun tulee mielestäni suhtautua kriittisesti, koska työllisyysastetta pyrittiin nostamaan keinotekoisesti erilaisilla työkköreiden koulutuksilla. Itse veikkaan ja mutuilen, että todellinen työllisyysaste on ollut vielä matalempi.
Vuoteen 1999 mennessä molempien sekä suomalaisten naisten että yhdysvaltalaisten naisten työllisyysaste nousi 60%.
Suomalaisten naisten sen vuoksi, että Suomi alkoi toipumaan vaikeasta lamasta. Yhdysvaltalaisten sen vuoksj, että heidän koulutustasonsa ja asenteensa oli muuttunut.
Mielestäni siis naisten sijoitusinnostuksen vinoumaa ja varallisuuden kehitystä ei selitä naisten osallistuminen työelämään.
Jos en ihan väärin muista, ennen muinoin palkka määrittyi enemmän sen mukaan, miten neuvottelit palkan itsellesi. Myös ajateltiin, että vanhemmalle henkilölle tuli maksaa enemmän.
Ehkä nähtiin myös, että miehen olevan vielä perheen pääelättäjä, olisi enemmän suita ruokittavana. Mikäli miehelle maksattaisiin enemmän, tämän vaimo pystyisi teoriassa joustavammin jäämään kotiin. Tulon menetys ei olisi niin suuri.
Nykyään yrityksissä on pyritty purkamaan rakennetta ja pohjaamaan palkkaa ja palkkakehitystä enemmän tehtävä ja tehokkuuspohjaiseksi. Ikä ei enää yhtä määräävästi trendinomaisesti vaikuta palkkaasi vaan kantamasi vastuu. Iän myötä toki tuppaa tulemaan enemmän sitä vastuutakin.
Ihan fair game, että sukupuolienkin välisiä eroja on pyritty tasaamaan ja isien vanhempain vapaatkin kestää lähes yhtä kauan kuin äitien. Ei ole kauan, kun nuorten naisten palkkaamisessa jännitettiin sitä, että ovat jäämässä kohta vanhempain vapaalle. Vaikka eivät edes suunnittele jäävänsä. En tiedä, mikä on tilanne tänä päivänä.
Mielestäni ehkä suurimpia muutoksia on tapahtunut ajatusmaailmassa. Omaisuutta ei nähdä enää perheen omaisuutena, jonka hoitaminen on tyypillisesti perheenisän hoidettavana ja päivittäisiä hankintoja valvoo äiti. Omaisuus ja varallisuus nähdään nykypäivänä yksilön henkilökohtaisena omaisuutena.
Mielestäni hyvä muutos kaikkien kannalta.
Kertauksena pitkästä viestistä. Mielestäni naisten osallistuminen työelämään ei selitä Suomessa naisten maltillisempaa osallistumista sijoituskeskusteluun
mut hienoa 
Nykyään työskentelenkin samaisen aiheen parissa täällä Inderesillä analyytikkona.
) Antaa viisaampien kommentoida, minä luen ja opin.
“Me voidaan saada kaikki, mutta ei kaikkea kerralla.”