Kiitos jälleen Finanssiflikoille kiinnostavasta haastattelusta!
Ihailen Marian asennetta kun hän ei tiennyt, mistä rahastojen arvon muutokset johtuvat, hän halusi itse selvittää asian. Samaan ajattelutapaan voin samaistua itsekin: haluan ymmärtää mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi.
Kuten Mariannella niin itselläni jäi myös mieleen tuo että kun alat perehtymään sijoittamiseen, tunnet itsesi usein tyhmemmäksi kuin luulitkaan. Ja kun alat sijoittaa osan säännöllisistä tuloistasi, tunnet itsesi köyhemmäksi kuin aiemmin.
Sara nosti esiin todella hyvän pointin: yleensä äänessä ovat kokeneemmat sijoittajat (tai ainakin sellaisiksi itsensä esittävät), mikä voi saada aloittelijat vetäytymään kuoreensa ja opiskelemaan itsekseen. Moni ei uskalla kysyä tai jakaa omia näkemyksiään. Mulla oli tämä sama juttu, etten aluksi uskaltanut kysyä mutta myös se etten tiennyt mistä ja keneltä kysyisin. Onneksi nykypäivänä tiedon etsiminen on niin paljon helpompaa ja kynnys kysyä on madaltunut. Olen täysin samaa mieltä Marian kanssa siitä, että sijoittamisessa ei voi koskaan tulla valmiiksi, aina löytyy uutta opittavaa. Lisäksi hän mainitsi, että suorien osakkeiden ostaminen tuo aivan eri tavalla motivaatiota seurata markkinoita, ja allekirjoitan tämänkin täysin.
Mulla oli monta vuotta harhaluulo, että sijoittamista ei voi aloittaa ennen kuin on kasannut suuren alkupääoman, ja että yhteen osakkeeseen pitäisi laittaa useita tuhansia euroja. Ajattelin että pienemmillä summilla ei ole järkeä sijoittaa, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa mutta se harmittaa että tämän oivaltamiseen moni turhan monta vuotta.
Mitä tulee naisten varovaisempaan sijoitustyyliin ja riskinottoon, mä oon aivan toisessa ääripäässä, rakastan riskinottoa ja nautin siitä 
Maria mainitsi Heikki Keskivälin kirjan Tähtäimessä osakkeet. En ole itse lukenut sitä, mutta olen käynyt samaa nimeä kantavan verkkokurssin ja voin todella suositella sitä, jos ei halua lukea kirjoja.
Sekin on täysin totta että jos ei koskaan mokaa, ei myöskään opi. Haluan kannustaa kaikkia suhtautumaan sijoittamiseen niin, että virheitä tulee ja niitä tulee paljon. Niitä ei pidä pelätä, vaan ottaa opiksi mitä on opittavaa ja kerryttää kokemusta 
Täytyy myös tunnustaa, että olen kans sortunut peesaamaan muiden sijoituspäätöksiä 
Hyvä huomio myös se että sijoittaja saattaa helposti lukea vain sellaisia uutisia, jotka tukevat omaa näkemystä yhtiöstä sen sijaan että lisäksi miettisi, miksi se saattaisi olla huono sijoitus.
Välitavoitteiden asettaminen ja niihin pääseminen on hyvä tapa ylläpitää motivaatiota ja hallita riskejä. Se auttaa keskittymään pitkäjänteiseen tekemiseen sen sijaan, että reagoi hetken tunnekuohuihin.
Maria myös sanoi todella hyvin, että elävän elämän konkreettiset esimerkit ovat tärkeitä. Niitä todella tarvitaan 