Inderes.fi-sisällön kehitysideat

Löytyiskö jostain sijoitusmedia, mistä saisi vähemmän Amerikka-katsauksia? Trader’s clubissa Jenkit on pääroolissa ja jopa Kauppalehden etusivulta Nokia korvautui Nasdaqilla. Inderesin sisällöistäkin leijonanosa keskittyy Amerikan tuloskauteen, talouteen ja pörssiin, mikä tietysti on ymmärrettävää koska kielitaidon puute ohjaa etsimään aiheita ja kuluttamaan kaiken sijoitussisällön lontooksi. “Kuinka S&P 500 käyttäytyy vaalivuotena” tai “Miten Microsoftin tuloskausi meni” ovat tekstikirjaesimerkkejä turhasta kohinasta, josta suomalaisen piensijoittajan ei ole mahdollista saada minkäänlaista kilpailuetua ja jonka seuraaminen siksi on turhanpäiväistä ajanhukkaa.

Mutta yksityissijoittaminen on tunnetusti myös vahvasti viihdettä ja yhteiskuntamme amerikanisaatio etenee vuosi vuodelta, joten uskon että ihan varmasti löytyy kasvavaa kiinnostusta tuohon ohjelmaformaattiin. Se voi jopa olla aito hittituote! Oma toiveeni olisi että tuollainen formaatti mahdollistaisi kaiken USA-roskasisällön keskittämisen tuonne ja se raivaisi sitten toivottavasti muissa sisällöissä tilaa käsitellä muita aiheita. Useimmat foorumilaiset osaavat nimetä Magnificent 7-osakkeet, mutta kuinka foorumilainen moni osaa vastaavasti nimetä ulkomuistista Saksan 7 suurinta yhtiötä? En usko että yksikään foorumilainen.

20 tykkäystä