Inderes Oyj - "Yhtiö kuuluu kaikille"

Nämä on joskus tulkinnanvaraisia ja yhtiön pitää tasapainotella hiljaisen jakson säännön ja viestinnän tarpeiden välillä.

Normaali määritelmä on kutakuinkin: ”Hiljaisen jakson (silent period) aikana yhtiön edustajat eivät tapaa analyytikoita, sijoittajia ym. markkinatoimijoita eivätkä kommentoi taloudellista tulosta, markkinoita tai markkinanäkymiä.”

Sijoittajakeskustelufoorumille osallistuminen hiljaisella jaksolla menee herkästi ristiriitaan tuon kanssa, minkä takia on parempi pelata varman päälle. Selkeintähän on yksiselitteisesti laittaa foorumi kiinni hiljaisen jakson ajaksi. Itse olen toiminut niin, että saatan harkiten osallistua, jos keskustelu liittyy johonkin täysin yleisluontoiseen aiheeseen (esim tähän kysymykseen uskaltaisin vastata). Medialle taas olen joskus haastatteluita antanut hiljaisella jaksolla, mutta silloin eri aiheesta kuin Inderesistä sijoituskohteena (mm henkilöhaastattelu) ja toimittajalle käynyt läpi ennakkoon, mitä en voi kommentoida. Ymmärrän yhtiöiden varovaisuuden juuri sijoittajafoorumien suhteen, se on vielä tänä päivänä poikkeuksellista rohkeutta IR:ltä ylipäätään osallistua keskusteluun. Käytännöt ja toimintatavat lähtevät varmasti muotoutumaan, kun sijoittajaviestintä siirtyy kabineteista avoimiin digitaalisiin kanaviin.

54 tykkäystä

Perustuuko tämä hiljainen jakso johonkin lakiin, asetukseen tai viranomaisen asettamaan määräykseen? Ping @Mikael_Rautanen

2 tykkäystä

Tämän nyt voisi melkein jo vastata toiseen ketjuun, mutta kun nyt relevantilla ja loogisella tavalla on jatkumoa tähän keskusteluun, niin vastataan suoraan vielä tähän.

Tuossa Indereksen Q&A -vastaus aiheesta.

14 tykkäystä

@Olavi, tuo ei oikeastaan vastannut kysymykseeni, joten odotan @Mikael_Rautanen vastausta.

1 tykkäys

Kiitos vastauksesta mutta vähän jäi vielä kaivelemaan tuo “inden foorumi vs. TiVi haastis” -aspekti. En alkuunkaan ymmärrä miksi toinen on ok ja toinen ei, ihan kuin TiVin haastista lukee täysin eri jengi jotka eivät ole sijoittajia tms. Tai vaikka Kauppalehti vs. TiVi, toinen ok mutta toinen ei.

10 tykkäystä

pitäiskö meidän avata ketju vaikka “Sijoittajaviestintä ja sen sääntely” tms ja jatkaa tätä keskustelua siellä? Voin itse osallistua ainakin “kokemusasiantuntijana” ja meidän IR-ammattilaiset vois osallistua myös

30 tykkäystä

Sitten olisi tällaista tapahtumaa luvassa :slight_smile: :

36 tykkäystä

Avasin uuden ketjun Sijoittajaviestintä ja sen sääntely

18 tykkäystä

Tervetuloa Sara! :slight_smile:

Inderesin uusi työntekijä Sara aloitti Inderesillä maanantaina! Sara tuli meille työskentelemään sekä yhteisö- että yhtiökokoustiimiin. Vapaa-ajalla Sara mm. opiskelee sijoittamista ja viettää aikaa perheen, sekä ystävien kanssa. Saran lempi sijoitusguru on Charlie Munger. Mungerin sijoitusideologia on Saralle mieleinen ja sijoitusmaailmaan hypänneenä oikeustieteen maisterina Sara samaistuu Mungerin urapolkuun!

41 tykkäystä

Inderesin nimitys- ja palkitsemistoimikunta on aloittanut nyt ihan virallisestikin yhtiökokouksessa 2024 päätettävän hallituskokoonpanon ja hallituksen palkkioasioiden valmistelun.

Yhteisön ja osakkeenomistajien näkemykset, kokemukset ja kysymykset ovat enemmän kuin tervetulleita:

29 tykkäystä

Ihan kunnioitettavaa tykitystä Inderes Groupilta viime aikoina virtuaalitapahtumien puolella.
Suomessa pyörinyt pörssisijoittajan viikko, jossa nelisenkymmentä firmaa esittäytymässä.

Vastaavasti Carnegien Small ja Mid cap seminaarissa laskujeni mukaan 77 yhtiötä lauteilla. Virtuaalitapahtuman toteuttajana näyttää olleen Financial Hearings.

(Kiitos @timontti , kun twiittasit linkin).

Sanoisin, että ihan kätevä tapa käyttää aikaa näin osareiden välissä. En vain tiedä milloin nuo ehtii katsoa.

Toivottavasti on myös muistettu käyttää hinnoittelun voimaa oikein.

https://youtube.com/clip/UgkxhhiQKSa2oe0TX3gfwZLqmackAR3XGsg5?si=efLgdLUr6SJlLgmQ

40 tykkäystä

Olipa ilo nähdä taannoin Inderesin analyytikko kommentoimassa yhden yrityksen osavuosikatsausta Yle:n uutisissa. Rupeaa Inderesin tunnettuus kasvamaan Ruotsissakin, jos samaan päästäisiin lahden toisella puolellakin.

16 tykkäystä

Pääomasijoittajat ry:n jäsenet ovat nimenneet omista salkuistaan 54 yhtiötä, jotka voisivat listautua 5 vuoden sisällä ja toimitusjohtaja arvioi, että aktiivisuutta voi alkaa näkyä aikaisintaan vuoden vaihteen ympärillä. (maksumuuri)

Olettaisin Inderesin myös julkaisevan elokuun liikevaihdon vielä tällä viikolla.

15 tykkäystä

Inderesin liikevaihto kasvoi 29 prosenttia elokuussa 2023

Inderesin liikevaihto kasvoi elokuussa 2023 29 prosenttia ja oli 1,2 (0,9) miljoonaa euroa. Kasvua tukivat Financial Hearings- ja Streamfabriken -yrityskaupat sekä jatkuvan liikevaihdon kasvu. Haastava markkinatilanne heijastui projektiliikevaihtoon, joka jäi elokuussa edellisvuoden tasolle.

Liikevaihdon kuukausikohtainen kehitys (milj. euroa)

29 tykkäystä

Inderes

Nyt kasassa siis 11,6 M€ liikevaihtoa, kun viime vuonna vastaavaan aikaan sama luku oli 8,1 M€.

Ohjeistushan on tämä vähintään 17 M€, josta nyt siis uupuu reilu 5 M€ ennen neljää viimeistä kuukautta.

Jatkan tätä viestiä nyt parin tunnin jälkeen vielä pienellä pohdinnalla:

  • Liikevaihtoa puuttuu siis 5,4 M€
  • Aikaa toteuttaa 4 kuukautta
  • 2021 Q4-kvartaali (loka-joulu) oli 3,4 M€ (kasvua edellisvuodesta 16,2 %) ja 2022 3,9 M€ (kasvua edellisvuodesta 13,2 %)
  • Jos tehtäisiin sama Q4-suoritus kuin 2022, niin syyskuussa pitäisi toimittaa 5,4 M€ - 3,9 M€ = 1,5 M€ (kuukauden keskiarvo on ollut 2023 toistaiseksi 1,45 M€, eli lähellä oltaisiin)
  • Yrityskaupat taitaa olla 2022 luvuissa 1.11.2022 alkaen, joten alkuvuonna ollaan saatu vetoapua yrityskaupoista, mutta vuoden parina vikana kuukautena näin ei tule olemaan (yrityskauppojen yhteenlaskettu liikevaihto 2022 oli arviolta 4 M€, eli vajaa 700 000 euroa per kaksi kuukautta nyt loppuvuonna -23 nollakasvu-odotuksella)

Kyllä se perhana aika tiukille varmaan ohjeistuksen kanssa menee jos yhtään olen aistinut markkinatunnelmia oikein ja tilanne on edelleen haastava (jota se toki oli jo Q4/2022).

Alla näkymät H1/23-julkistuksessa (vasemmalla) ja Q4/22 -julkistuksessa (oikealla):

Tästä kysymys @Mikael_Rautanen , oliko tuo “tulos painottuu vuoden jälkimmäiselle vuosipuoliskolle” tippunut tarkoituksella pois “Näkymien taustat” -kappaleesta tämän vuoden Q1- ja Q2-raporttien välissä?

43 tykkäystä

Inderes Oyj on mukana tänään torstaina Pörssisijoittajan viikossa klo 13.40 alkaen. Paikalla toimitusjohtaja Mikael Rautanen. :point_down: Puheenvuoron otsikosta papukaijamerkki: “Luovien mörnivässä markkinassa”.

20 tykkäystä

Tervetuloa @Arttu_Heikura! :slight_smile:

(kuva profiiliin ja sitten kilpi kans, @Miikka_Laitila :wink: KIITOS! :slight_smile: )

26 tykkäystä

tarkkaa toimintaa, odotinkin että tästä tulee kysymys! Vastaus on hieman tylsä. Jos olisimme jättäneet tuon lauseen, niin virallisten näkymien lisäksi olisi syntynyt H1-raportin kohdalla näkymien taustojen kautta auki laskettavissa oleva “toinen ohjeistus” (eli H1 toteumasta laskien). Siinä taas olisi riski, että sen jälkeen kun H1 on toteutunut niin syntyy tulkintaristiriitaa virallisen näkymän ja sanallisten kommenttien kautta auki laskettavan näkymän välille…

33 tykkäystä

Yhtiökokousten päänavaus Ruotsissa, super @Yu_Gong & agm-tiimi & Ruotsin tapahtumatiimi :tada:

79 tykkäystä

@Yu_Gong ja AGM-tiimi, onko yhtiökokouskausi Ruotsissa samaan aikaan kuin Suomessa vai onko aikataulullisia eroavaisuuksia? Entä koskeeko ylimääräisten yhtiökokousten järjestämistä samat päääperiaatteet kuin Suomessakin?

Jos ja kun odotetaan, että yhtiökokous-toiminta ottaa oikein kunnolla tuulta purjeisiin sekä Suomessa että Ruotsissa, niin paljonko lisää teidän nykyresursseilla vielä pystytään ottamaan AGM-asiakkaita vastaan (huomasin, että kesällä taidettiin jo rekrytä etukäteen osa-aikaisia “sesonkitekijöitä” tiimiin)?

Ping @Mikael_Rautanen jos osa kysymyksistä menee jo TJ-viestinnän tontille.

21 tykkäystä