Multa ei kysytty, mutta vastaan silti. Absoluuttista parhautta on tällaisella alalla mahdotonta todistaa, mutta Inderesin kohdalla olemme onnekkaassa asemassa. Meillä piensijoittajilla tulee jatkossakin olemaan poikkeuksellisen hyvä näkyvyys siihen, miten tuo tiimi suoriutuu kollektiivina: me voidaan aina avata mallisalkku ja katsoa, miten analyysi ja analyytikoiden näkemykset luovat lisäarvoa. Jos viiden vuoden päästä ollaan tilanteessa, että mallisalkun tuottokäyrä muistuttaa eläkeyhtiötä, niin näihin epäilyksiin on syytä palata. Tällä hetkellä tiimin kyvykkyyttä on kuitenkin turha epäillä.
Tuosta linkistä pääsee muuten postaukseen kuluvan vuoden kesältä, jossa @vuh kävi läpi analyytikkojen suositusten tuottamaa ylituottoa. Lähes koko tiimi pärjää numeroiden valossa hienosti, vaikka vuh itsekin kyllä tiedostaa mallinsa puutteet. Voidaan puhua ihan luvan kanssa siitä, että Inderesin analyysillä voi tehdä systemaattisesti ylituottoa. On huomionarvoista, että tuossakin porukassa lienee useampi sellainen analyytikko, joka on perehdytetty Inderesillä työhön.
Mites jatkuvuus? On päivänselvää, että kun koulun penkiltä otetaan mukaan analyytikoita tiimiin, niin kouluttamiseen ja perehdytykseen on panostettava merkittävästi. Tätä Inderes näyttäisi tekevän jo muutenkin: uudemmat analyytikot näyttävät tekevän lähinnä yhteistyötä vanhojen tekijöiden kanssa (Kajaani-Westerholm, Vilén-Arola näin esimerkkeinä), mikä samalla keventää kokeneempien taakkaa ja mahdollistaa uusien kokelaitten mentoroinnin (mielestäni tämä kahden analyytikon malli taisi olla jopa yhtiön tavoitteena - yritin kaivella esille jotain mainintaa foorumeilta, mutta en löytänyt konkretiaa). Jos tätä mentorointia saadaan jatkettua hallitusti ja toimivasti, niin en näe miksi analyysin laatu laskisi oleellisesti. Jokainen ei tietenkään voi olla senseitason tekijä, mutta jotenkin tuonne Ruoholahteen niitä on vain tähänkin saakka kertynyt. Siinä kriittisemmät äänet ovat kyllä täysin oikeassa, että laajentuessa tätä opettamisen kyvykkyyttä tarvitaan yhä enemmän, sillä huipputekijät eivät kuitenkaan putoa syliin yksi toisensa perään.
Pakko on myös sen verran nostaa foorumia tässä esille, että vaikka foorumi itse ei tuota laadukkaita analyytikkoja Inderesille töihin (ellei sitten Sippola satu kyllästymään lääkisopintoihin), niin tietyssä mielessä on helpompi luottaa analyysin laatuun, kun se läpäisee täällä tuhansien ja taas tuhansien kuluttajien testin päivästä toiseen. Ja jos se ei läpäise, niin palaute osataan kyllä ohjata suoraan analyytikon silmien eteen. Tuollaista vahtikoiraa on tuskin kenelläkään muulla kilpailevalla analyysin tuottajalla Suomessa, saati sitten yhtä laajaa ja äänekästä sellaista. Sijoittajana se rauhoittaisi omia huoliani koskien analyysin laatukriteerejä, vaikka kriittinen pitää luonnollisesti olla jatkuvasti tässä lajissa.
Summa summarum: track record puhuu niin analyysin tason kuin uusien analyytikkojen perehdytyksen onnistumisen puolesta, ja sijoittajalle turvaa tuovat yhtiön ilmeisen vahva kulttuuri sekä yhteisön/asiakkaiden jatkuva kriittinen tarkastelu. Kunhan jälkimmäisistä pidetään huolta, niin tilanteen pitäisi olla hyvä jatkossakin.
E: opiskelun väsyttämät aivot keksivät n. 35 sekuntia postauksen jälkeen, että @Sauli_Vilen avasi tätä laatutakuuta videolla jokunen vuosi takaperin. Linkin takaa löytyy video, jossa aikamerkistä 05:15 alkaa nopea mutta tiivis selostus Inderesin analyysin laadun salaisuudesta. Kohtia on tiivistetysti kolme:
- analyytikot resursoitu oikein (analyytikko keskittyy analyysiin eikä sen kaupitteluun tai instikkasuhteiden ylläpitoon, lisäksi rajallinen määrä seurattavaa per analyytikko)
- ainut insentiivi on antaa oikea suositus, millään muulla ei väliä
- analyytikot talossa ovat laadukkaita (Starminen listauksissa tulee systemaattisesti hyviä tuloksia)
Vaikka video onkin jo vähän vanhempi, niin en usko tuon luottamuksen oman jengin tekemiseen hälvenneen mihinkään.