Inderes Oyj - "Yhtiö kuuluu kaikille"

Kiitos Mestari TJT kun vastasit jo puolestani aiempaan kysymykseen :+1:

Tukholmassa on nyt kolme työntekijää ja tiedotteessa kerroimme lisäksi liiketoimintajohtajan rekrytoinnista. Lisäksi Suomen osaamista ja resursseja hyödynnetään (Flik), jotta täällä toimivat konseptit ja toimintamallit saadaan monistettua. Kiitos tehokkaan toimintamallin, Suomessa on mielestäni maailmanluokan laatutaso pientenkin pörssiyhtiöiden infojen verkkolähetyksissä, kun muualla mennään vielä pitkälti audiocast / telekonferensseilla (tai ei tehdä mitään). Tiedotteessa mainittu investointitaso toki pitää sisällään useampia rekrytointeja, mutta tarkennetaan näitä kun on sen aika. Panostukset kohdistuvat siis tässä vaiheessa ensisijassa Flikin liiketoiminnan kasvattamiseen Tukholmassa. Jos onnistumme, saamme tästä asemaa paikallisissa pörssiyhtiöissä, sisältöjä alustallemme sekä tietenkin kassavirtaa… tämän päälle on sitten paljon helpompi rakentaa muuta liiketoimintaa, eli asia, jota kerroimme tiedotteessa tässä vaiheessa vielä selvittävämme :slight_smile: Analyysin kielivalinnat pyritään tekemään sen mukaan, mikä parhaiten palvelee tavoiteltavia sijoittajakohderyhmiä / yhteisöä.

Yksittäisiä kyselyitä lähinnä yhtiöiltä, joita kiinnostaa tavoittaa suomalaisia sijoittajia. Tilausanalyysi on konseptina Ruotsissa varsin tuttu ja vakiintunut, mutta sen maine markkinalla on ehkä vähän huonompi kuin Suomessa (nähdään markkinointina). Tilausanalyysin ja ylipäätään small/mid cap yhtiöiden analyysin kattavuus on Suomessa ihan eri luokkaa kuin Ruotsissa, ks Euroopan komission selvitys:

55 tykkäystä

Hyvä kysymys, näitä sanoja käytetäänkin välillä harhaanjohtavasti. Kun me puhumme virtuaalimaailmasta, niin tarkoitamme tietokoneen avulla luotua keinotekoista ympäristöä - esimerkiksi Unreal Enginen avulla luotua täysin virtuaalista todellisuutta, joka saattaa simuloida jotakin todellista ympäristöä tai luomalla täysin kuvitteellisen ympäristön. Virtuaalitodellisuus on paljon muutakin kuin avatarit Habbohotellissa tai Fortnitessa - Matrix on virtuaalitodellisuutta, ja Unreal Engine 5 tuo markkinoille valtavia uusia mahdollisuuksia.

Virtuaalitapahtumalla viitataan tällä hetkellä meidän alalla fyysiseen tapahtumaan, jota striimataan verkkoon. Mitään virtuaalista tällaisessa ei sinänsä ole, kaikki on todellista mutta tapahtuman seuraaminen tapahtuu verkossa.

25 tykkäystä

Mä voin antaa tähän ilmaisia vinkkejä!

Yhä useampi somekanava toimii niin, että algoritmit mukeltaa sisällön laadun suussaan sen mukaan miten yleisö reagoi siihen.

Siten seuraajamäärän ja todellisen vaikuttavuuden välillä on melko isoja eroja nykyään.

Facebookin seuraajilla ei ole juuri väliä reachin eli tavoittavuuden kannalta! :smiley: Oleellisempi meille siellä alkaa olemaan tuo 50 000 ihmisen Osakesijoittaminen ryhmä. Olemme huonoissa väleissä Zuckerbergin kanssa, toisin kuin 2017–2018 kun Inderesin tapa tehdä livevideoita taas oli Zuckin mielestä superjuttu ja saatiin jäätävästi ilmaista “reachia”. :smiley:

Sama tubessa. N. 10 % kanavan tilaajista on laittanut notifikaatiot päälle (tsot tsot!). Leijonan osa katseluista tulee ns. impressioista, eli suomeksi “näyttökerroista”: ensin fanit ja lojaalit katsojat katsovat videon, ja päätellen videon houkuttelevuudesta algoritmit alkavat syöttämään sitä muille.

Tämä tekee videoiden tekemisestä mielekkään haasteen. Toisaalta on selvää, että video mikä käsittelee Panostajan EV/EBITDA 2022e:tä ei tule saamaan isoa katselijakuntaa. Eikä sinänsä tarvitsekaan: toivottavasti moni omistaja tavoittaa videon inderes.fi.n yhtiösivujen kautta. Ja jokainen sijoittaja ja katselu on arvokas määrään katsomatta sinänsä. :slight_smile: Tietenkin taas koko yhteisön laajuutta ja vetovoimaa voi arvioida kokonaiskatselumäärien yms. perusteella.

Sen sijaan Varteissa, Antilla on asiaa yms. konsepteissa voimme olla paljon pragmaattisempia ja tehdä videoita, jotka palvelee samaan aikaan kuulijoita ja ruokkii algoritmeja. :wink:

Tubessa meidän kokonaiskatselumäärä näkyy mielestäni julkisesti siinä “Tietoja” -kohdassa. Siinä näkyy koko kumulatiivinen katselumäärä.

Tässä muutama ensiajatus aiheeseen. :slight_smile:

Huom. algot muuttuu lähes jatkuvasti joten koko ajan saa olla hereillä. Sama perussääntö kyllä pätee: hyvä sisältö oikealle kohdeyleisölle toimii aina ja se on Yhteisötiimin jokapäiväinen lähtökohta kun herätään aamuisin.


Lisäys: onko jollain ennustetta Inderesin 2022 tuloksesta? :smiley: Onko täällä jo Harvia-ketjun kaltaista konsensusta? En lähde itse julkisesti arvaamaan, mutta laskisin salkun P/E -lukua liittyen erääseen toiseen keskusteluun.

44 tykkäystä

Avanza laittaa muuten lisää paukkuja keskustelufoorumin uudistamiseen.

https://www.avanza.se/placera/forum.html

Work is now beginning on rebuilding Placera’s forum service. The ambition is to create a more transparent and user-friendly platform for anyone who loves to discuss shares.”

Mikäli kaikille Avanza ei ole tuttu, Avanza on Ruotsin suurin osakebrokeri firma Ruotsissa. Yli miljoona asiakasta.

Varmasti relevantti tieto myös Inderesille koska laittavat paukkuja Ruotsin valloitukseen :slight_smile:

20 tykkäystä

Eikös jokaiselta ”itseään” kunnioittavalta firmalta löydy nykyään sovellus? insert sarcasm note

Milloin inderes Oyj julkaisee oman sovelluksensa? :sunglasses:

Päästäisiin nauttimaan vernerin ”bumpsi bumeista” ja raporteista ihan natiivisti. :thinking:

3 tykkäystä

Annappas Verneri meille omistajille konkreettiset ohjeet, millä tavoin voimme parhaiten “promota” ruohonjuuritasolta Inderesin sisällön näkyvilletuloa mahdollisimman laajalle katsojakunnalle esim. Youtubessa. Eli “kuinka ruokin algoritmeja”-opas digiepänatiiveille.

Itse katson yleensä kaiken Inderes-tv:n kautta. Mutta jos jokin muu tapa (esim. Facen tai youtuben kautta katselu) auttaisi siinä joka tapauksessa tapahtuvan katselun ohessa promoamaan paremmin omistamaamme yritystä, vaiva olisi mitätön ja meidän omistajien joukkovoima suuri.

Ps: tavakseni on tullut kuunnella myös niiden yhtiöiden videot, joista en ole oikeastaan kiinnostunut. Olen huomannut, että niitä kuuntelemalla laajentaa käsitystään eri alojen dynamiikasta ja siitä, mitkä asiat vaikuttavat mihinkin alaan/yhtiöön milläkin tavalla. Joskus näin seurattuna joku yritys/ala myös nousee kiinnostuksen kohteeksi, eikä ole vain jämähtänyt siihen kapeampaan universumiin, jotka löytyvät salkusta. Samalla yleiskuva terävöityy ja jos jokin noista nousee mielenkiintoiseksi sijoituskohteeksi, on alasta jo jonkinlainen käsitys. Hienoa siis, että tarjontnne on näin laaja!

36 tykkäystä

Kannattaisi ajatella mieluummin niin päin, että mitä konkreettista lisäarvoa voidaan käyttäjille tuottaa ja millä tavalla, kuin lähteä liikkeelle siitä että tarvitaan sovellus ja keksiä sille väkisin jotain.

11 tykkäystä

Toki, juurikin näin. Kyseinen viesti oli enemmänkin sarkasmia ja kysely siitä että onko sovellusta tulossa. :sweat_smile:

1 tykkäys

En ole Verneri, mutta työssäni pohdin paljon somen optimointia.

FB:ssä jaa, kommentoi ja tykkää. Paras vaihtoehto ensin. Yleensäkin eniten vaivaa vievä vaihtoehto on paras algoritmien kannalta.

Annan kuitenkin huonoja uutisia tämän suunnitelman kannalta. Paras tapa saada julkaisu leviämään on tuottaa hyvää sisältöä. Se on Inderesillä jo hallussa.

Minullekin sukulaiset ehdottelee, että pyydä tutuilta tykkäyksiä. Siitä ei isossa kuvassa ole mitään hyötyä, kun puhutaan miljoonista sisällön kuluttajista kuukaudessa.

Jos Inderes haluaisi lisää reachia niin siihen olisi paljon helppoja pikkujippoja. Mielestäni on kuitenkin parempi, että Inderes antaa sijoittajan tulla itsensä luokse kuin että yhtiö yrittäisi kovin aktiivisesti tavoittaa uusia ihmisiä.

12 tykkäystä

Olemme varmasti kaikki tästä täysin samaa mieltä - klikkiotsikot jne “huomiohakuisuus” tunteita nostattamalla olisi pelkästään huonosta. Sisältö on laadukasta ja varmastikin suusta-suuhun suositukset (ylipäätään sijoittamisen alkuun kannustaminen) toimineet jo pitkään. JOS kuitenkin esimerkiksi Tuben kautta näkyvyys ja algoritmien herättely olisi hyödyllistä, niin sehän olisi helposti toteutettavissa :blush: Ehkei se ole edes tarpeen? Tai ehkä ruotsinkielistä sisältöä kun alkaa tuuppaamaan, niin sillä saralla saattaisi meidänkin pienellä panoksella olla näkyvyyttä parantavaa voimaa?

6 tykkäystä

Joo, kannattaa ehdottomasti tykätä ja kommentoida Tubessa.

Inderesillä ehkä isoin kehityksen paikka olisi miettiä, millainen sisältö sopii mihinkin kanaviin. Tuo TikTok on onnistunut esimerkki. IG-tiliä vilkaisin joskus, ja ainakin silloin kanavan hyödyntäminen oli lähellä nollaa.

6 tykkäystä

Tunkekaa innovaatiot someenne!

5 tykkäystä

Nyt kun teillä ei vielä ole analyytikkoseurantaa, voisitteko tehdä tästä tiedotteestanne videohaastiksen, jossa avaatte asiaa aivan kuin jos kyse olisi asiakasyrityksenne haastattelusta vastaavassa tilanteessa? Tässä on jo niin tottunut ammattilaishaastattelijoille ulkoistetuille kysymyksille, ettei osaa niitä itse muodostaa, vaikka tietoa haluaisikin :grin:

3 tykkäystä

Esim. Youtubessa tykkääminen ja kommentointi auttaa! :slight_smile: Jakaminen ehkä (siellähän jakaminen toimii sit muiden somekanavien kautta), koska tuben algot ei ole täysin selvät kuin heille itselleen jos heillekään aina. :smiley:

Mutta kuten Heiskanen jo sanoi, tärkeintä on että tehdään niin hyvää matskua että haluat aidosti tykätä ja jakaa sitä! :slight_smile: Sitten sitä tekee todennäköisemmin riittävän moni.

Pitää pingata @Emma_Kuusinen niin saa kehut =)

Ja, pistää enemmän panosta IG:hen. Siellä on nyt kyllä pyritty skarppaamaan. :smiley:

22 tykkäystä

Kiitos kommentista! Avaamme näitä tarkemmin jälleen Q4-tiedotteen yhteydessä. Silloin tulee tiedotustilaisuutta, haastattelua ja Q&A:ta laajemmin. Mutta testaamme jatkuvasti eri kanavia ja formaatteja sijoittajielle kommunikointiin ja dialogiin, joten saa laittaa toiveita ja palautetta miten onnistumme!

29 tykkäystä

@Mikael_Rautanen

Muistan joskus lukeneeni että inderesin instituutioasiakkuudet perustuvat vapaaehtoiseen maksuun sen perusteella miten suurta hyötyä ne kokevat saavansa palvelusta. Muistanko oikein? Tästä aiheesta en ole nähnyt pitkään aikaan, edes listautumisen alla mitään keskusteluja joten kyse ei liene suurista kassavirroista?

Miten malli on otettu instituutioissa vastaan vai onko se jo kuopattu? Miten instituutioasiakkaiden määrä ja niiltä tulleet maksut on kehittyneet viime vuosina ja miten näiden odotetaan tulevaisuudessa kehittyvän?

6 tykkäystä

Muistat oikein. Tätä hinnoittelumallia kutsutaan Radiohead hinnoitteluksi, ja tuo optio on näkyvissä Inderesin “osta premium” sivulla.

Suurin osa tilausanalyysi tuotealueen laskutuksesta tulee tietääkseni tilausanalyysin tilaajilta eli pörssiyhtiöiltä, koska itse analyysin halutaan olevan kuluttajalle mahdollisimman edullista. Hinnoittelu on siis varmasti tarkoituksella reilu asiakasta kohtaan, ja en usko että yksikään järkevä asiakas on ottanut sitä negatiivisesti vastaan. :slight_smile:

2 tykkäystä

Mikael ehti jo livistää lomalle, niin meikä vastailee täällä poikkeuksellisesti Mikaelin puolesta. Tuo toimintamalli on edelleen olemassa kuten @Jaakko3 tuossa ystävällisesti nostikin esiin. Emme ole avanneet tarkemmin yksittäisten liiketoimintojen liikevaihtoja ja en tätä sen tarkemmin voi kommentoida :slight_smile:

22 tykkäystä

Tein tässä hieman tutkimusta.

Q3 raportista mainittua: “Analyysipalvelut-liiketoiminnassa tilausanalyysien sopimuskanta kasvoi tammi-syyskuun aikana 98 kappaleesta 113 kappaleeseen (+15 %).” 30.9 aamukatsauksessa näyttäisi olevan listassa 130 kappaletta yhtiöitä. Vastaavasti Inderesin osakevertailusta näkee että seuraavat firmat eivät ole “yhtiöasiakkaita”, joten päättelisin että seuraavat eivät ole analyysipalvelujen tilaajia, vaan heille analyysia tehdään vapaaehtoisesti. Tämä täsmääkin nätisti juuri tuohon puuttuvaan 17 kappaleeseen noiden erotuksesta (130-113)

17kpl: Elisa, Huhtamäki, Kone, Konecranes, Metso-Outotec, Metsä Board, Neste, Nokia, Nokian Renkaat, Orion, Outokumpu, Stora Enso, Telia, UPM, Valmet, Wärtsilä, YIT

Vastaavasti tähän päivään (21.12) mennessä Q4:lla on tullut lisää 9 kpl. Poistuneita en ole seurannut.

9kpl: Fifax, Duell, Partnera, Norrhydro, Kreate, Merus Power, Puuilo, Loihde, Optomed

Edit: Tähän jatkotutkimusta, Flikin videosyncin käyttäjiä löytyi mm:

Vantaan Energia, OP, Maanmittauslaitos, Fingrid, Eduskunta, Business Finland, Super (liitto), hengitysliitto, Terrafame, Maa- ja metsätalousministeriö, Suomen ympäristokeskus SYKE, Sisäministeriö, Valtiovarainministeriö, Työ- ja elinkeinoministeriö TEM, Ulkoasianministeriö ja jopa Tasavallan Presidentin kanslia!

Kovia nimiä, helposti sokeasti ajattelee että kohdeyleisö on ainoastaan pörssiyritykset…

72 tykkäystä

Samaa laitoin itsekin merkille noista yhtiöasiakkaista. Olisikin mielenkiintoista tietää, että onko Inderesillä jonkinlainen strategia sille, että näistäkin 17 yhtiöstä saataisiin analyysistä maksavia asiakkaita? 17 yhtiöitä kuitenkin vastaa 15% Inderesin seurannassa olevista yhtiöistä. Sen lisäksi nämä yhtiöt eivät ole pienimmästä päästä, joten tilausanalyysin hinta voisi olla kohdillaan.

Kokeeko Inderes, että heidän ei kannata painostaa maksamaan analyysistä, jotta nämä yhtiöt jatkaisivat Inderesin muiden palveluiden käyttämistä?

Jossain kohtaa voi myös tulla tilanne, että joku nykyinen asiakas purkaa asiakkuudeen, kun “eivät nuo muutkaan analyysistä maksa”.

Tällaisia ajatuksia itsellä, mitäs muilla? Kommenttia myös Inderesin suunnalta olisi kiva kuulla.

10 tykkäystä