Perehtyisit nyt edes vähän ennen huutelua. SaaS-osa yrityksestä on pyörinyt huonolla menestyksellä, kuten kurssikäyrästä näkee, muutaman vuoden. Tappiolliset osat siitä on leikattu 2019 puolivälissä pois ja jäljellejäänyt toiminta on voitollista. Nyt yhä jatkuvan ohjelmistoliiketoiminnan rinnalle on aloitettu uudenlainen bisnes, siis liikkuva autohuolto.
Julkaistut tavoitteet tälle uudelle liiketoimelle ovat varsin kunnianhimoiset, mutta ensimmäiset kuukaudet ovat sujuneet mainiosti. Eri asia sitten on, miten yritys menestyy. Sitä markkina yrittää viime päivinä hinnoitella. Kahvirahoja tai ei, katselen mieluusti tätä korttia pidemmälle ja arvostus ei todellakaan kiristä, jos tavoitteet eivät ole täysin tuulesta temmattuja. Sekin on tosin mahdollista.
Voisit samalla kuvata, mikä osa oli virheellisesti esitetty. En varsinaisesti tarkastellut yhtiön tulospohjaista arvostusta.
Nythän sanot itsekin, että tappiolliset osat (SaaS) on leikattu pois, ja uudenlainen bisnes (liikkuva autohuolto) on voitollista. Voi ollakin, mutta väitän, ettei liikkuva autohuolto ole SaaS.
Sinänsä, vaikka P/S päälle 3 onkin autohuollolle paljon (esim. Mekonomen 0.5), tällä on oikeasti niin pieni liikevaihto, että voi kasvaa kertoimensa kiinni kunhan palvelulle on kysyntää. Matalakatteinen ala ja kutistuva markkina kuitenkin.
Oliko ongelma siis ketjun nimessä? Yrityshän on sekä SaaS-yhtiö, että autojen korjauspalvelu. Ohjelmistoliiketoimintaa ei ole täysin lopetettu, vaan kannattamattomat asiakkuudet on leikattu. Markkinointipanostukset on SaaSista lopetettu 2019 lopussa, mutta kaikkien tähän astisten kvartaaliraporttien luvut ovat yksinomaan ohjelmistopuolen tulosta. Autohuolto aloitti toimintansa 1.10.2020.
No joo, tästä en ala kiistelemään kahvihuoneessa kuitenkaan.
Sijoittajat kuitenkin ostavat ihan mitä vain, siitä tässä on kyse. Ongelma on siten sama kuin aikanaan Tamturbolla, eli sijoittajien silmään pissimisessä. Tuo lainattu ei ole jaahas-nimimerkin päähänpisto (huonoa otsikointia), vaan yhtiön sijoittajaviestinnän keskeistä sisältöä.
Verokarhu perii 10 eur per päivä takautuvasti jokaisesta OST-tilistä, jos niitä avaa useamman kuin yhden. Eli jos 2 tiliä on auki, niin laiskat 20eur päivässä pulskistuu vero . Eihän se ole vuodessa kuin 7300 eur kontion hunajarahastoon .
Fiilikset eilen. Ja tänään vaan olo pahenee. Myyntinappi syyhyä, mutta sen jälkeen kun on käynyt Kelan sivuilla katsomassa homman niin eihän tässä oikein voi tehdä yhtään mitään. Alashan tuon Pluginkin täytyy ainakin välillä tulla, olkoonkin että viimeaikaiset uutiset ovat erittäin lupaavia.
Miten näistä saa tienata ennen kuin tuet lähtee alta? Meneekö tämä palkkatulojen kanssa samaan summaan, eli siellä 10t€ hujakoilla? Täytyy vähän varautua itsekin tekemään päätöksiä jatkon suhteen. Vähän samat fiilikset itsellä, harmittaa kun ei ole mitään OST tilillä…
Joo kyllä, pääomatulot ja ansiotulot lasketaan yhteen. Ja mitään tappioiden vähennyksiä ei oteta tuossa huomioon, eli pelkät palkat + myyntivoitot ja osingot huomioidaan. OST:lla huomioidaan myös osingot, mutta tuon myyntivoittoja ei sentään oteta laskuun.
Mitä enemmän tienaa, niin sitä vähemmän saa olla vuodessa opintotukikuukausia. Minulla on se ongelma, että ansiotuloja tulee tämän vuoden lomilla tehdyissä töissä jo reilut 12ke, jolloin opintotukea saan 8 kuukauden ajalta. Plugin jos myyn, niin lähtee tuet vielä 1-3 kuukauden ajalta eli saisin sitten enää 5-7 kuukaudelta tukea.
1980-luvun korkeisiin korkoihin liittyen YLEn Elävästä arkistosta löytyy myös ajankuvaa.
Uutisjuttu vuodelta 1986. Pankkitalletukset kasvoivat ennätysmäisesti, kun asuntomarkkinat hiljentyivät.
Näistä 1970- ja 1980-lukujen ajoista, talletuskoroista ja tallettajista tuli mieleen myös Veikko Huovisen kirjasta Lentsu (1978) löytyvä kuvaus pankkitallettajasta.
Opettaja Touko Savukoski on huolissaan vähäisten säästöjensä puolesta, kun korkokantaa alennetaan ja samalla putoavat myös talletusten korot.
"Touko Savukoski sanoo irti talletuksensa, mutta nostaa heti Suomen Pankkiyhdistyksen vahvistaman määrän. Samoin kohdakkoin erääntyvän määräaikaistalletuksen hän nostaa pois.
– So-so, yrittää Joona (pankinjohtaja) olla leikkisä. - Säästämisessä on tämän kansan turva.
– Eikä ole, kuiskuttaa Touko.
– Saanko kysyä… tuota, rakentamaanko sitä, vai?
– Taidan ruveta juopottelemaan, kuiskaa Touko.
…
Kakisteltuaan hetkisen kurkkuaan, hän sähisee:
– Mainostivat viime syystalvella isoilla ilmoituksilla ja monta kuukautta miten veronhuojennustileille tulee yhdentoista prosentin korko ja palkkiotalletustileille yhdeksän prosenttia. Näin sitä on jauhettu monta vuotta. Ja nyt kun tallettaja on sitonut rahansa kolmeksi vuodeksi, alennetaan korko. Nythän siis tehty sopimus on sanottu yksipuolisesti irti. Sopimus sitoo aina vain tallettajaa.
…
Touko ottaa pankinjohtajan pöydältä esitelehtisen, joka mainostaa 3-vuotisia talletuksia. Touko sieppaa pöydältä tussikynän ja kirjoittaa suurilla kirjaimilla yli esitteen: Tämä on huijausta!
Kun ei noita tappioiden vähennyksiä oteta huomioon niin itsellä tuli 48t€ tuloja palkan kanssa yhteensä viimevuodelta. Aloitin koulun syksyllä ja lopetin työt ennen. Katsotaan nyt kun tiedot menevät verottajalle, että kuinka paljon joutuu maksamaan tukia takasin. Vähän epäselvää miten tuo menee, kun on verokortti tehty ns. ‘täydelle’ työvuodelle ja opinnot alkoi puolessavälissä… Ihan käteenhän tämä menee, kun AOT tilillä kaikki. Ei oikein voi mitään isompaa veivailla muutamaan vuoteen. Onneksi salkussa on pidemmän tähtäimen kohteita, mutta on siellä sellaisia mitä pitäisi lähitulevaisuudessa myös myydä. Ei hirveästi nauti mennä ilman palkkaa töihinkään, motivaatio kärsii huomattavasti
@lippa Kela taitaa hyväksyä ennen opintojen alkua saadut tulot (pääoma+ansiotulot) siten, etteivät vaikuta tukiin, mutta nuo tulot lasketaan ja huomioidaan tulolaskennassa sen jälkeen, kun opiskelut on alkaneet. Näin ainakin taisi olla muutama vuosi sitten. Itse ainakin suosittelen asioiden selvittämistä jatai tukien vapaaehtoista palauttamista, ettei tukikuukausia turhaan kulu.
Haluan kyllä ilmaista tyytymättömyyteni kovasti hypetettyyn ja hehkutettuun tammiralliin Neljältä pörssipäivältä varojeni kasvu on vain 2,6% eli vain noin… …ootas tuotaa… noin viiden kuukauden keskimääräinen tuotto… …totaaa, joo ei mitään…
Itsekin tänään surkuttelin kun ytd tuotto kasvoi 8,9% → 9.1% tänään että olipas surkea pörssipäivä. Osaisipa vaan olla tyytyväinen siihen ettei menty alaspäin. Mutta reiluun kuukauteen ei oo oma salkku nähny laskupäivää eli ei ihmekään jos maailmankuva vääristyy Tämäkö on se kuplan indikaattori että bullero itkee 0.2% päivänousua.
Kaipaisin vähän just noiden mittasuhteiden palautusta kiitos!
Kannattaa katsoa sitten samalla se logaritminen myös ajallisesti yli edellisten puolittumiskausien? Melkein odotusten mukaanhan tuo menee, vain hiukan kulmakerroin turhan korkea ja RSI tapissa joten isomman korjauksen todennäköisyys kasvanut ennen (oletettua) vuoden lopun huippua.
Treidaajat saa olla varpaillaan, mutta holdaajaa ei hetken hype juurikaan kiinnosta
Norjan laput ovat olleet uskomattomia tämän viikon, lähinnä uusiutuvat
Pelkästään niiillä yli tonni tänään, toinen taitaa tulla Usasta, Suomi suunnilleen 0€. Salkku +6,15% tänään. Ei ole ennen tällaista nähty.
Everfuelista nopein +100% tähän mennessä, ACC alkaa olla lähes yhtä paljon.
Hyvä, että tulee tuottopuskuria heilumisen varalta positioihin.
Signal Advance kävi tänään kympissä, parin tuhannen prosentin nousu kahdessa päivässä. Nyt takaisin 5,5 USD tuntumassa, missä siinäkin vielä yli 40% nousua eiliseen