Itellä meni 5k rikki vasta 3,5 vuoden sijoittamisen jälkeen Ekat vuodet ostin lähinnä puolivuosittain parilla sadalla suositeltuja osinko-osakkeita CapMan, Fortum, Nordea, Nokia -akselilla (kun Nokiakin vielä maksoi osinkoja). Toki siihen aikaan oli vielä kova säästökampanja, että sai asuntolainan omavastuuosuuden kasaan. Tänä vuonna tullut ostettua sitten senkin edestä.
Nimim. 4,4 euron Nordeaa
Huhut pankkien kuolemasta voivat olla vahvasti liioiteltuja
Internetin syvästä päädystä löydettyä, olkaa hyvä
Huutarit Sampo-angsteille. On tätä odotettu! Joko vihdoin pääsisi tankkaamaan 33 euron hintoihin. Johan tätä ln odotettu kun kassit tyhjätty 39,x€ kiimapiikkiin.
No niin. Pankitko muka kovia kasvuyhtiöitä??
Pohjolan vakavaraiset pankitko ei muka osallistu etelän pelastustalkoisiin??
Pohjolan pankkien “osingonjakokielto” muka loppuu lokakuussa 2021??
----> Tänä aamuna alkoi Luger laulaa mukavalla voitolla, YES! YES! YES!
Masse-setä, FA, Vain kertomuksia omasta tekemisestä
Uusi postaus Mikko Mäkiseltä!
“Tällä hetkellä tulikuumia aloja ovat muun muassa sähkökulkuneuvot, energiamurros, vetyteknologia ja rokotevalmistajat. Olemme olleet kaikkia näitä sektoreita menestyksekkäästi shorttina, mutta usein on tärkeää odottaa täysin paraboolista liikettä ylöspäin tai negatiivista katalyyttiä”
https://www.nomadinvest.fi/post/lyhyeksimyynti-osakemarkkinoiden-pimeä-puoli
Jukka Lepikön kirjoittama odotettu “Treidaa kuin ammattilainen” -kirja on julkaistu. Maksuton e-kirja on ladattavissa Nordnetin verkkosaitilta - riippumatta siitä, että oletko Nordnetin asiakas vai et.
-
E-kirja “Treidaa kuin ammattilainen” on tarkoitettu oppimateriaaliksi ja inspiraation lähteeksi kaiken tasoisille treidaajille aloittelijoista ammattilaisiin. Se sopii hyvin myös sijoittajille, jotka haluavat ymmärtää paremmin osakemarkkinoiden toimintaa ja sitä, mikä kurssiliikkeitä ohjaa lyhyellä aikavälillä.
-
E-kirja on ensimmäinen suomenkielinen laaja treidausopas. Se antaa perustiedot aktiivisesta kaupankäynnistä, eli treidaamisesta ja eri strategioista, teknisestä analyysista ja kassanhallinnasta. Omat lukunsa löytyy myös psykologialle, riskienhallinnalle sekä eri pörssilistatuille tuotteille. Kun olet lukenut tämän kirjan, ymmärrät, etteivät osakkeiden liikkeet ehkä olekaan niin sattumankauppaa, kuin yleisesti esitetään.
Ja tässä vielä kyseisen e-kirjan suora latauslinkki (pdf).
Viimeaikoina alkanut seuraamaan Norjan pörssin Euronext growth listausta. Siellä on kyllä todella mielenkiintoisia yhtiöitä, mistä on kyllä monta foorumiketjuakin tänne luotu. Aika kovaa menestystä ollut monella yrityksellä, jolla ollut IPO tänä vuonna.
Tuossa vasta listalle tuli Nordic Unmanned listautumishinta taisi olla 14,7NOK ja nyt kurssi menee 21NOK. Mielestäni todella mielenkiintoinen bisnes, mutta vähän epäilen miten tuo bisnes saadaan toimimaan. Käytännössä myydään droneja yhtiöille ja kenties koulutus? Dronet olisivat kyllä loistava työkalu moneenkin hommaan, mutta tässä pitäisi kuitenkin käyttäjä kouluttaa ja sitten osata huoltaa laitteet ym.
Tämä oli nyt vain pohdintaa, jos joku vaikka ottaisi kopin tuosta ja osaisi sanoa miten tuo bisnes oikein kannattaa (en siis omista kyseistä firmaa). Viimeiset 3kk on ollut kuitenkin ollut voitollista ja ilmeisesti tilauskanta hyvä
Luvut näyttävät positiiviseen suuntaa, mutta jotenkin en voi ostaa, jos en tiedä mikä logiikka tuossa taustalla on ja miten bisnes saadaan toimimaan
Kyllä tässä alkaa päivät loppua kohta kesken joulurallin osalta.
Onhan sitä rallia, mutta ei ostajan näkökulmasta.
Kyllä esim. Harviaa ja Kamuxia alelaarista haluavalle se parempi päivä on ollut aina “eilen”
Itseäni on huolestuttanut markkinasentimentti jo jonkun aikaa. Ensin nähtiin tuo mieletön marraskuun ralli presidentinvaalien jälkeen ja koronarokoteuutiset siihen päälle. Jos ei vielä tarpeeksi euforista ollut silloin niin heti perään alkoi joulupukki- ja tammiralleista puhuminen ja eihän ne kurssit voi mennä kuin ylöspäin kun on luontaisestikin niin vahva jakso eikä kukaan tunnu keksivän mitään negatiivisia (edes vähän epätodennäköisempiä) mahdollisia tapahtumia (itseni mukaan lukien).
Puolihuomaamatta on tullut kevenneltyä salkkua joulukuun aikana jo niin paljon, että siellä on nyt enemmän käteistä (+40%) kuin kertaakaan koronakevään jälkeen. Saa nähdä jääkö nyt sitten nämä rallit osittain kokematta, mutta “pelottaa” kuinka ketään markkinalla ei tunnu pelottavan mikään. Omakin salkku noussut tänään n. 1,5% vaikka siitä on tosiaan iso osa käteisenä.
hauska päivä kun omassa Suomi salkussa on 2 osaketta miinuksella 0,xx ja nekin pienimmät positiot… kaikki muu plussalla…
Siitä kuulolle, Kajaani vieraana
hot stonks
A-studiossa ekonomisti toivoo että tullaan näkemään velkojen anteeksiantamista…
400 000 eläkeläiselle jaettu järjestelmävirheen vuoksi tammikuun eläke kuukausi etuajassa (joka maksetaan huomenna). Tästä kunnon buusti Q4 kulutussektorin yhtiöille.
Keskimääräinen eläke on 1720 euroa/kk. Joten tästä tulee 4. kvartaaliille ylimääräinen 690 miljoonan euron buusti Suomen talouteen.
Yleensähän vuoden loppu on pörssissä hyvin hiljaista aikaa. Myynnit tapahtuvat lähinnä verotusmielessä, ja tuntuu että vuoden viimeiset pörssipäivät ovat yleisesti ottaen sellaista Pohjanmaan tasankoa, indeksit eivät hirveästi heilahtele. Jengi lähtee lomamatkoille ja hiihtämään ja surffaamaan ja kuka minnekin.
Tänä vuonna on alkanut vain hiipiä sellainen ajatus mieleen, että entäpä jos tänä poikkeuksellisena vuonna tämäkin onkin toisin. Joulunaika ja vuodenvaihde ovat tällä kertaa kaikilla aika sisäänpäinkääntyneitä, Suomessa, Euroopassa, Amerikassa ja maailmalla. Sosiaalinen elämä ja matkailu on minimissä, kaikki paikat ovat kiinni. Osakkeidenomistajilla on normaaliin vuoden loppuun verrattuna suorastaan tekemisen puutetta. Ehkä siis näemmekin tänä vuonna poikkeuksellisesti harvinaisen vilkkaita vuoden viimeisiä pörssipäiviä. Ja paljon puhuttu tammirallikin voi olla tänä vuonna aivan toisenlainen - ei kopio edellisistä. Ehkä tänä vuonna ei kannatakaan liikaa tuijottaa menneitä joulukuita ja tammikuita.
Tosiaan Jukka Lepikön kirjoittama kirja on valmistunut ja ladattavana ILMAISEKSI alla olevan linkin kautta. Kokonaisuudessaan kirja sisältää 109 sivua.
“treidaa kuin ammattilainen joka pistelee rohkeasti -7% viikossa turskaa”?
(no, hattua pitää nostaa että pystyy myöntämään että aina ei mene niinkuin elokuvissa ja mokista voi ottaa opiksi)
Aika hyvin on kuitenkin Lepikkö vetänyt julkisen paineen alla. Varmaan koko suomiskene tuijottaa miehen tekemisiä. Oksaharjukin tuuttaa joka jouluksi kirjan pihalle, vaikka suurin piirtein koko vuosikymmen ollut yhtä suurta menetystä.
Nyt pitää kyllä kysyä, että millainen miljoonasalkku tämä oikein on? Miksi kenelläkään olisi 0,01% salkusta Honkarakenteessa? @Kangaskassimies